Itsemääräämisoikeudesta omaan sukupuoleen tai omiin sukupuoliin

Itsemääräämisoikeudesta omaan sukupuoleen tai omiin sukupuoliin

”Kuuluu kaikille!” on Setan ja Trasekin kampanja, jonka tavoitteina ovat itsemääräämisoikeuteen perustuva translaki ja sukupuolen moninaisuuden näkyvyys. Näin tehdään töitä sen eteen, että ihmisoikeuksia kunnioitettaisiin paremmin myös Suomessa.

Mielipalveluissa työskentelyn pohjaksi on kirjattu itsemääräämisoikeus ja sen alle: ”Sinä valitset, me tuemme sinua valinnoissasi.” Jos ihminen valitsee korjata juridisen sukupuolensa vastaamaan sukupuolensa itsemäärittelyä, hänellä pitäisi olla oikeus määritellä itse, mitä tarvitsee ja mitä ei.

Translaki Suomessa

Esimerkiksi Transtukipiste, Seta, Trasek ja Amnesty ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Suomessa ihmisoikeuksia loukkaava translaki vaatii, että ihmisen täytyy todistaa olevansa steriili ja ilmaisseensa stereotyyppistä sukupuolta vuoden verran, jotta hänen juridinen sukupuolensa voidaan korjata.

Toisin sanoen ihminen pakotetaan steriloimaan itsensä esimerkiksi hormonilääkityksellä, vaikka se ei olisi tarpeen tai vaikka ei haluaisi ja toimimaan stereotyyppisen yksisukupuolisesti, vaikka se ei myöskään olisi tarpeen tai mahdollista edes kaikille cis-sukupuolisille, eli passiinsa ensimmäisenä merkityn sukupuolen kanssa mielellään kulkeville ihmisille. Joku voi valita steriloivan leikkauksen tai hormonilääkityksen ja sen, että ilmaisee sukupuoltaan stereotyyppisesti vuoden verran, ennen kuin korjauttaa passinsa sukupuolimerkinnän. Samaa ei voida kuitenkaan edellyttää kaikilta, jotka haluavat korjata juridisen sukupuolensa vastaamaan kokemaansa sukupuolta.

Passiin vaaditaan sukupuoli

Suomessa on vielä pakollista kantaa passissa yhtä kahdesta sukupuolesta. Todellisuus on monimuotoisempi jo biologisestakin näkökulmasta tarkasteltuna. Intersukupuolisia ihmisiä synnytetään suurin piirtein samalla tahdilla kuin identtisiä kaksosia.

Kaikki me ilmaisemme sukupuolta varmasti omilla yksilöllisillä tavoillamme. Kun sukupuoli ymmärretään sosiaalisena konstruktiona, vaihtoehtoehdot lisääntyvät. Saksassa on pakollista kantaa yhtä kolmesta sukupuolimerkinnästä, eli mahdollista valita myös kolmas virallinen.

Monessa kulttuurissa sukupuolia on aina nähty sujuvasti useampia kuin kaksi ja esimerkiksi kolmatta sukupuolta voidaan arvostaa hyvinkin korkealle. Suomen historiassa on housujen käytöstä voitu nostaa roviolle. Mutta on täällä päästy lopulta housut jalassa palkintopalleillekin, vaikka passiin naiseksi merkittyjä ihmisiä ei jossain vaiheessa historiaa päästetty osallistumaan minkäänlaisiin urheilukilpailuihin tai edes hiihtämään housuissa.

Ei kahta ilman kolmatta – ja kun kolmas, miksei saman tien monta sukupuolta? Juridinen sukupuoli voi auttaa siinä, että yksilön sukupuolen ilmaisua, vaikka sitten trans-, muun-, inter- tai monisukupuolistakin kunnioitetaan sosiaalisesti. Voitaisiinko ihmisten itsemäärittelyä ja sukupuolenilmaisua kunnioittaa myös ilman passimerkintää? Maailma on täynnä monenlaisia kunnioitusta ansaitsevia itsemäärittelyjä ja sukupuolenilmaisuja, myös sukupuolettomia. Niiden turhasta patologisoimisesta on luovuttava.

Sukupuolen tarpeellisuus on usein kyseenalaista

Mielestäni sukupuoli on monessa tilanteessa täysin tarpeeton, kuten yleensä vessaan mennessä. Jostain syystä sitä kuitenkin edelleen kysellään, toistetaan ja piirrellään seiniin melkein joka paikassa. Nykyään suuri osa ihmisistä pääsee helpommin housuissa hameella merkittyihin vessoihin kuin hameessa housuilla merkittyihin. Mutta aina eivät housut ja hame kyltistä huolimatta riitä. Etelä-Afrikan apartheidin ja USA:n historiassa vessat oli jaettu niin sanotun ”rodun” mukaan. Siitäkin on luovuttu kansalaisoikeusliikkeen polittisen toiminnan ansiosta. Tositapahtumiin perustuvassa ”Gandhi”-elokuvassa väkivallattoman vastarinnan kannattajat heittivät menemään paperit, joihin oli rasistisesti merkitty ”rotu”. Myös tositapahtumiin perustuvassa ”Hidden figures” leffassa ”valkoinen” oletetusti heteroseksuaalinen cis-sukupuolinen mies hajotti paikallisella ja konkreettisella tasolla syrjivästi määritellyn vessakyltin tajuttuaan, kuinka paljon ylimääräistä juoksemista, stressiä, ahdistusta ja työajanhukkaa se oli aiheuttanut Nasassa ”Mustille” naismatemaatikoille, jotka auttoivat lähettämään ”valkoisen” miehen ensi kertaa kuuhun.

Kohdistettiinkohan palkkoihin jossain vaiheessa korjaustoimenpiteitä? Kun Rosa Parks oli kieltäytynyt luovuttamasta ”valkoiselle” miehelle paikkaansa bussissa ja valitti siitä saamastaan tuomiosta, Yhdysvaltain korkein oikeus lopulta totesi rotuerottelun busseissa perustuslain vastaiseksi. Jossain kohtaa yliopistojen ovet on taisteltu auki ”valkoisille” naisille ja ”Mustille” ihmisille. Asioissa edetään askel kerrallaan. Koskahan vessoista tehtäisiin kaikille ihmisille esteettömiä ja saavutettavia? Milloin ihminen riittää itsemäärittelynä?

Yhteiskunta muuttuu hitaasti

Yhteiskuntaa muutetaan joissain asioissa hitaammin kuin toisissa. Ymmärrän hyvin, että kaikki eivät jaksa odottaa yhteiskunnan muutosta, joka ei välttämättä yhden elämän aikana toteudu, vaikka mitä tekisi. Yhteiskunnan alistavat käytännöt saattavat ymmärrettävästi masentaa ja johtaa toimintakyvyttömyyteen tai toimintamahdollisuuksien totaaliseen kaventumiseen näkökentässä.

Ratkaisuksi tarjotaan usein nopeasti yhteiskunnallisia ristiriitoja henkilökohtaisiksi kääntäviä diagnooseja ja lääkitystä, joka saatetaan esittää välttämättömänä. Esimerkiksi voimavaroja keskittävä hyväksymis- ja omistautumisterapia tai IPT-terapia ja sopivasti voimauttavat muutokset ihmissuhteissa sekä vuorovaikutuksessa voisivat ensi alkuun riittää masennuksesta yli pääsemiseen. Joissain tilanteissa sukupuolenkorjausprosessi, hormonit ja leikkaukset ovat tarpeellisia ja joskus välttämättömiäkin vaihtoehtoja. Yhteiskunnan, joka toistaa alistavaa systeemiä ja syrjiviä käytäntöjä, kuuluu vähintäänkin korvata sillat aiheuttamansa syrjinnän ja kärsimyksen yli. Henkilökohtaiset ratkaisut, kuten kehon muokkaaminen ja fyysisen sukupuolen korjaaminen vastaamaan yksilön kokemusta omasta sukupuolestaan, voivat myös tulla osaksi yhteiskunnan muutosprosessia.

Mielipalveluissa työskentelyn pohjaksi on kirjattu isolla tiedon ja taidon lisäksi yhteisöllisyys ja sen alle: ”Ihmiselle on tärkeää olla osana yhteisöä, missä häntä arvostetaan sellaisena kuin hän on.” On tärkeää, että ihminen saa rauhassa olla ja tutkia sitä, mitä on, ilman väkivaltaista ”eheytysterapiaa” ja käännyttämistä suuntaan tai toiseen, sen puolin hetero- kuin homonormatiiviseenkaan toimintaan, jollei se tunnu omalta.

Niin kauan kuin valittu toiminta ei tarkoita väkivaltaa ja häirintää toisia ihmisiä kohtaan, sitä voidaan vahvistaa ja tukea. Yhdistettynä asialliseen tietoon ajatus korjaavista kokemuksista turvallisessa yhteisössä tuntuu hyvältä. Mahdollisuus määritellä itse tilanteensa, itsensä, verkostonsa, perheensä ja läheiset ihmisensä arvostavassa ilmapiirissä voi auttaa korjaavien kokemusten saamisessa käytännön tasolle. Monissa kulttuureissa perheeseen kuuluvat kolmen sukupolven jäsenet, melkein kaikki sukulaiset tai koko kylä. Paris- tai moniskuntakin voi olla perhe. Joillekin ystävät, joukkue tai yhteisö voivat määrittyä perheeksi tai osaksi sitä. Vertaistuen hakeminen ja vertaistuen antaminen sekä läheisten ja tukijoiden vahvistaminen mahdollistuvat, kun löytyy jotain, mikä yhdistää ja saa voimat liikkeelle. Siinä on myös kannustus avuksi.

Toinen koti

”Toinen koti” on paikka ja ajatus siitä, mikä, missä ja miten tuntuu turvallisen kotoisalta. Sen voi kukin määritellä itse. Sinun ei tarvitse määritellä omaa sukupuoltasi tai perhettäsi niin, kuin minä määrittelen omani. Kaikilla ei ole eikä tarvitse olla samoja tarpeita, vaan ne ovat yksilöllisiä. Meissä kaikissa on samaa ainakin se, että olemme keskenämme erilaisia ja itsenämme ainutkertaisia – ja että meistä ja tilanteistamme löytyy myös jotain samaa. Paras vaihtoehto olisi korjata yhteiskunta, instituutiot, palvelut, normit, lait ja säännöt yhdessä ihmisiä ja ihmisoikeuksia paremmin kunnioittaviksi. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakeja pitää toteuttaa myös käytännössä. Siinä tarvitaan konkreettisia askelia kohti turvallisia yhteisöjä, joissa meitä ihmisiä arvostetaan sellaisina kuin olemme.

Tarpeenmukainen hoito

Tarpeenmukainen hoito

Pähkinänkuoressa tarpeenmukaisessa hoidossa on kyse kriisissä olevan ihmisen, hänen läheistensä ja ammattilaisten aidosta yhdessä työskentelystä oireilun ymmärtämiseksi ja sen hoitamiseksi psykoterapeuttisella tavalla pitkäjänteisesti. Lääkehoito on hoidossa sivuosassa, jos sitä ylipäätään käytetään.

Mielipalveluissa tarpeenmukaisuutta kunnioitetaan

Mielipalveluissa me suhtaudumme ihmisen psyykkiseen oireiluun tarpeenmukaisen hoidon näkökulmasta. Pyrkimyksemme on ymmärtää ihmistä ja hänen oireiluaan kokonaisvaltaisesti, hänen ainutkertaisena reaktionaan liian vaikeaksi käyneeseen tilanteeseen, mahdollisuuksien mukaan myös hänen läheistensä kanssa.

Professori Seikkulan sanoin psyykkinen oireilu ”on ruumiillisen mielen strategia selvitä hengissä oudoista kokemuksista”.  Tähän strategiaan me yritämme yhdessä löytää ymmärrystä diagnostisen ajattelutavan sijaan.

Tässä artikkelissa perehdytään tarpeenmukaisen hoidon mallin historiaan, hämmästyttävän hyvään vaikuttavuuteen, käytäntöihin Suomessa sekä periaatteisiin, jotka ohjaavat kohtaamista, tutkimista ja hoitoa.

Tarpeenmukaisen hoidon malli

Suomalaista tarpeenmukaista hoitoa on kehitetty jo vuosikymmenten ajan.

Alun perin hoitomalli kehitettiin skitsofrenian hoitoon. Sen periaatteet eivät kuitenkaan ole diagnoosisidonnaisia, vaan ne soveltuvat erinomaisen hyvin inhimilliseen kohtaamiseen, ymmärryksen löytämiseen sekä hoidon suunnitteluun missä tahansa mielen tasapainoa haastavassa kriisitilanteessa. Muun muassa Aaltonen ym. (1997) ovat näin todenneet.

Tarpeenmukainen hoitomalli edustaa suhtautumisessaan mielen haasteisiin selvästi eri linjaa kuin medikalisoiva ajattelutapa. On kyse sitten psykoottisesta tai muunlaisesta ruumiillisen mielen kriisiytymisestä, pyritään tarpeenmukaisuudessa löytämään kriisissä olevan ihmisen kokemusten mieli ja logiikka. Kokemuksiin ei siis suhtauduta sairautena, vaan inhimilliseen kokemusmaailmaan luonnollisesti kuuluvina tapahtumina, joita tarvitaan silloin, kun ilmaisuun ei löydy enää muuta keinoa.

Tarpeenmukaisen hoitomallin toimintatavoissa toteutuvat hienosti ihmisen kunnioittaminen ainutlaatuisena yksilönä, hänen omassa tilanteessaan ja omassa sosiaalisessa verkostossaan. Hoitoa eivät siten määritä diagnoosit, vaan kriisissä olevan ihmisen ainutkertainen tilanne ja hänen tarpeensa.

Itsemääräämisoikeus on mallissa keskeistä. Mahdollisuus olla oman elämänsä aktiivinen toimija, voida yhdessä läheistensä ja ammattilaisten kanssa valita sitä tukea, mihin on valmis sitoutumaan, on erittäin merkittävä toipumista edistävä tekijä.

Hoitomallin historiaa

Turun skitsofreniaprojektissa 1970-luvulla professori Yrjö Alasen ja hänen työryhmänsä tavoitteena oli kehittää laajapohjainen, perustaltaan psykoterapeuttisesti suuntautunut skitsofreniaryhmän psykoosien hoitosuuntaus, jota olisi mahdollista soveltaa myös julkisessa psykiatrisessa hoidossa. Suuntaus oli aluksi sairaalakeskeinen, missä tutkimus- ja kehittämistyön kohteena olevaa psykoosiosastoa kehitettiin psykoterapeuttiseksi yhteisöksi. Psykoterapeuttinen työ oli tuolloin vielä valtaosaltaan yksilöpainotteista.

Perhekeskeisyys tuli hoitosuuntaukseen vahvasti mukaan 1980-luvun alussa. Työryhmät alkoivat tavata skitsofreniaryhmän potilaat heti hoidon alussa perheidensä kanssa niin kutsutuissa hoitokokouksissa. Hyvin usein varsinkin akuuteissa psykooseissa oireet helpottuivat nopeasti. Hoitokokousten kehittymisen myötä saatiin psykososiaalisen hoidon piiriin mukaan myös heitä, jotka eivät olleet valmiita yksilöpsykoterapeuttisiin hoitoihin. Hoitokokoukset eivät kuitenkaan syrjäyttäneet yksilöllistä psykoterapeuttista hoitoa, vaan nämä täydensivät toisiaan. Integroitu malli alkoi muodostua.

Projektissa kehitettyä hoitomallia kutsuttiin aluksi nimellä: ”Skitsofreniaryhmän psykoosien tarpeenmukainen hoito”.

Sen periaatteet olivat:

  1.  Hoitotoiminnat suunnitellaan ja toteutetaan joustavasti sekä yksilöllisesti, jotta ne parhaiten kohtaisivat sekä potilaan että hänen lähimpään vuorovaikutusverkostoonsa kuuluvien ihmisten hoidolliset tarpeet.
  2. Tutkimusta ja hoitoa luonnehtii psykoterapeuttinen asenne.
  3. Terapeuttisten toimintojen tulee tukea toisiaan, ei vaikuttaa toisiaan vastaan.
  4. Hoidon prosessiluonne on ymmärrettävä ja pyrittävä säilyttämään.
  5. Hoitotoimintojen ja niiden tuloksellisuuden jatkuva seuranta on tärkeätä sekä potilaskohtaisesti että hoitojärjestelmän kokonaisuuteen liittyen. (Alanen, 2009).

Hoidon peruslähtökohtana oli aina hoitoontulotutkimus, joka toteutettiin perhe- ja verkostokeskeisesti hoitokokouksissa.

Valtakunnallisessa skitsofreniaprojektissa 1980-luvulla nämä skitsofrenian tarpeenmukaisen hoidon periaatteet levisivät ympäri maata. Projektin tavoitteena oli kehittää skitsofrenian hoitoa ja vähentää laitoskeskeisyyttä. Työssä painottui moniammatillisten psykoosityöryhmien tekemä uusien tai uudelleen hoitoon tulevien potilaiden tutkimus ja hoito. Skitsofreniaprojekti tuotti ”Hyvän hoidon” -mallin, minkä avulla pyrittiin yhtenäiseen skitsofrenian hoitotapaan Suomessa.

Seuraavaksi tarpeenmukaisen hoidon kehittäminen jatkui API-projektissa (Akuutin psykoosin integroitu hoito) 1990-luvulla. Projektin hoitomalli perustui skitsofrenian tarpeenmukaiseen hoitomalliin ja skitsofreniaprojektin hoitosuosituksille.

Tästä projektista syntyi kaksi uutta tarpeenmukaisen hoidon periaatetta:

  1. horisontaalinen asiantuntijuus sekä
  2. akuutin psykoosin hoito on ryhmätyötä ja potilas ja hänen perheensä ovat aito osa työryhmää.

Avoimen dialogin hoitomalli

Avoimen dialogin hoitomalli on yksi sovellus tarpeenmukaisesta hoidosta, seuraava askel eteenpäin mallin kehittämisessä. Sitä on alettu kehittää em. projektien myötä Keroputaalla vuodesta 1984 lähtien.

Huomiota mallissa on kiinnitetty entistä vahvemmin hoidon psykologiseen jatkuvuuteen, mikä on ollut usein haasteena sairaalahoidon ja avohoidon toimiessa erillään toisistaan. Hoito pyritään mahdollisimman pitkälle toteuttamaan siten, että kriisissä oleva voi elää omassa ympäristössään ja siellä myös hoitokokoukset järjestetään.

Hoitokokouksissa puhumisen tapaan panostaminen on Avoimen dialogin hoitomallissa erityisen merkittävässä osassa. Hoitokokouksissa painottuvat horisontaalinen asiantuntijuus sekä epävarmuuden sieto. Puheeksi tulevat aiheet saavat pysyä avoimina ja kehittyä moniäänisyyden avulla yhteistä ymmärrystä luovaan suuntaan. Moniäänisyyden tarkoittaessa sitä, että jokaisen paikalla olevan osallistujan näkökulmaa kuullaan ja kunnioitetaan.

Tausta-ajatuksena monimuotoisuus

Tarpeenmukaisen hoidon taustalla on ajatus siitä, että psykoottinen oireilu, skitsofrenia tai mikä tahansa muu psyykkinen kriisi on heterogeenistä, eikä yhtä oikeaa hoitomuotoa siten voi olla. Siksi yksilön, perheen ja verkoston tilanteen ja tarpeiden ymmärtäminen sekä joustavasti muotoutuva ja prosessina rakentuva integroitu hoito ovat ensisijaisen tärkeät. Hoito räätälöidään aina yhteistyönä vastaukseksi yksilön ja perheen ainutkertaisiin tarpeisiin.

Perhe- ja verkostokeskeisyyden lisäksi yksilölliset ja ryhmissä toteutettavat erityyppiset psykoterapeuttiset hoitomuodot ovat kaikki mahdollisia ja tarpeen mukaan toteutettavia rinnakkain tai toinen toisensa jälkeen.  Lääkityksen ollessa tarpeen, sitä käytetään mahdollisimman pieninä annoksina ja lyhytkestoisesti tukemaan kykyä sitoutua ja keskittyä vuorovaikutuksessa tehtävään psykoterapeuttiseen työhön.

Tuloksellista hoitoa

Skitsofrenian hoidossa tarpeenmukaisella hoidolla on saatu erittäin hyviä tuloksia, jotka ovat seurantatutkimusten mukaan pitkäaikaisia.

Turun skitsofreniaprojektissa hoidon perhekeskeisyyden myötä oireettomien potilaiden määrä nousi 40 prosentista 60 prosenttiin ja viiden vuoden aikana tarvittujen sairaalahoitopäivien määrä väheni alle puoleen (mm. Alanen 2009).

Avoimen dialogin hoitomallissa tulokset ovat olleet hämmästyttävänkin hyvät; yli 80 prosentilla potilaista psykoosioireet ovat hoidon myötä poistuneet ja he ovat pystyneet palaamaan täysipäiväiseen opiskeluun tai työhön. (kts. esim. Seikkula ym. 2006, Aaltonen ym. 2011, Seikkula ym. 2011).

Tarpeenmukaisuutta muissa maissa

Ruotsissa ”Parachute project” on ollut laaja projekti, missä tarpeenmukaisen hoidon mallia on otettu käyttöön ja tuloksia tutkittu pitkäjänteisesti (Cullberg ym. 2006). Sveitsissä toimitaan samankaltaisin periaattein Soteria Bernessä, missä hoito on tuottanut erinomaisia tuloksia (Ciompi ym. 2004).  Myös Avoimen dialogin hoitomallia on otettu käyttöön useissa Euroopan maissa sekä joissakin osissa USA:ta.

Nykytilanne Suomessa

Tarpeenmukaisen hoitomallin mukainen toiminta Suomessa ei kuitenkaan ole laajamittaisesti käytössä, vaikka siitä on saatu yli 30 vuoden aikana erittäin hyviä tuloksia ja sen käyttöönotosta on annettu virallisia suosituksia. Heikkisen (2014) tekemän väitöskirjatutkimuksen mukaan yleisimmin esteenä ovat hoitohenkilökunnan asenteet. Myös Alanen on listannut artikkelissaan (Alanen 2009) niitä seikkoja, jotka vaikeuttavat esimerkiksi psykoottisen oireilun psykoterapeuttista ymmärrystä; henkilökunnan asenteiden ja opittujen ajattelumallien lisäksi lääketeollisuuden vaikutus psykiatriseen käytäntöön on merkittävä.

Myös lukuisten kokemusasiantuntijoiden sekä psykiatrista hoitotyötä tekevienkin näkemysten mukaan nykyisessä psykiatrisessa hoitokulttuurissa ohitetaan kuitenkin melkoisesti ihmisen perusoikeuksia, kuten itsemääräämisoikeutta ja valinnan mahdollisuutta. Hoito perustuu enemmän tai vähemmän vallankäyttöön; ”me tiedämme, mikä on sinulle hyväksi”.

Psykoosityöryhmiä, joiden käyttöönottoa on suositeltu tarpeenmukaista hoitoa kehitettäessä, on nykyään jo useilla alueilla, mm. Kainuussa, Kouvolassa, Salossa, Tampereella, Turussa. Psykoosityöryhmän tarkoitus on olla hoidosta vastuussa ensimmäisestä kontaktista asti, toimia perhekeskeisesti sekä psykoterapeuttisesti suhtautuen, aloittaen hoito hoitokokouksella ja pyrkiä pitämään lääkehoito mahdollisimman vähäisenä.

Nykyään toimivien psykoosityöryhmien toiminnan tavat kuitenkin vaihtelevat eli tarpeenmukaisen hoitomallin toiminnasta ei työryhmän nimestä huolimatta aina ole kyse. Joillakin alueilla tarpeenmukainen hoitomalli toimii hienosti, kuten vaikkapa Kainuussa. Esimerkiksi Helsingin ja Tampereen seuduilla paljolti toimitaan vielä biolääketieteellisen näkökulman mukaisesti psykoottisen oireilun ollessa kyseessä. Käytännössä tämä tarkoittaa asiakkaalle hoidon alusta lähtien lääkityksellä oireiden poistamiseen pyrkimistä ja usein jopa psykoterapeuttisen työotteen kieltämistä, koska ”potilas ei sellaisesta hyödy”.  Näin on erityisesti sairaalaosastoilla. Avohoidossa taas löytyy enemmän perhe- ja verkostokeskeisyyttä sekä osaksi myös psykoterapeuttista tapaa suhtautua ihmisen tilanteeseen, lääkityksen ollessa kuitenkin pääsääntöisesti keskeisin osa hoitoa.

Sekä sairaala- että avohoidossa tarpeenmukaisen hoitomallin ajattelu- ja toimintatapa on usein vielä yksittäisten työntekijöiden varassa. Silloin voi kyllä tapahtua hyviä kohtaamisia ja jopa osaltaan muodostua onnistuneita prosesseja, mutta ihmisen kannalta hoidon kokonaisuus jää hajanaiseksi ja ristiriitaiseksikin. Työntekijöiden ja hoitoa tarvitsevien ihmisten roolien rajat ovat monesti edelleen vahvat, paljolti valtasuhteisiin perustuvat. Ihminen kokee jäävänsä hoidossaankin usein yksin.

Tarpeenmukaisuutta edistetään yhdessä toimimalla

Tarpeenmukainen hoito ry perustettiin joulukuussa 2016 Helsingissä. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää mahdollisuutta kaikille saada heidän itse haluamansa, heidän tarpeensa mukainen, psyykkinen hoito mielen pulmatilanteissa. Itsemääräämis- ja valinnan oikeutta pidetään tärkeänä. Yhdistys toimii itse horisontaalisella periaatteella – siinä jokaisen ääni on merkittävä. Toiminnan tapoina ovat tietoisuuden lisääminen nettisivujen, tapahtumien ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen kautta sekä uudenlaisten toimintojen käynnistäminen. Yhdistyksellä on jo kesäkuusta 2017 lähtien ollut myös toinen osasto Tampereella ja tarkoitus laajentua edelleen.

Inhimillistä kohtaamista

Tarpeenmukainen hoito on osoittautunut mielenterveystyössä erinomaiseksi inhimillisen kärsimyksen kohtaamisen ja hoitamisen tavaksi. Hoitomallista on saatu niin vakuuttavia tuloksia, että herättää suorastaan ihmetystä, kun tarpeenmukaisuus on edelleenkin pääosin hoitokäytäntöjen marginaalissa Suomessa. Voi toki olla haastavaa ja uudenlaista ajattelutapaa vaativaa asettua horisontaaliseen suhteeseen kriisissä olevan ihmisen ja hänen lähipiirinsä kanssa. Asiantuntijuuden yhteinen rakentaminen jokaisessa kohtaamisessa sen sijaan, että asiantuntijuus on itsestään selvästi statukseen liittyvää, saattaa tuottaa aluksi epävarmuutta; ”Mikä on minun asemani ja tarkoitukseni tässä?”. (Ks. Mm Borchers, 2014) Tarpeenmukaisen hoidon mallin mukaan toimiminen vaatii ajattelutavan muutosta ja yhteistä ponnistusta kohti uudenlaista toimintatapaa – koulutusta ja toimintamallien kehittämistä. Se ei voi riippua vain yksittäisistä tekijöistä, vaan koko hoitokulttuurin on muututtava, mikä tapahtuu pitkäjänteisesti prosessina.

Kuitenkin tällaiset ajattelutavan ja kohtaamisen tapojen muutokset osoittautuvat työssä lopulta yleensä erittäin palkitseviksi. Ainutkertaisuutta kunnioittavat kohtaamiset, erilaisten näkökulmien tuottama uudenlainen yhteinen ymmärrys ja jokaista hoitoon osallistujaa arvostava ilmapiiri luovat sekä yksilölle, hänen lähiverkostolleen että hoitavalle henkilökunnalle kokemuksen osallisuudesta ja yhdessä luomisesta – dialogisuudesta. Dialogissa jokaisen ihmisen sisäinen todellisuus ja merkitykset voivat tulla jaetuiksi sosiaalisesti. Uutta ymmärrystä voi muodostua, merkitykset voivat muuttua, tunteet tulla koetuiksi ja hyväksytyiksi, kokemus omassa maailmassaan yksin olosta keventyä. Tällaisessa dialogissa, jaetussa todellisuudessa ihminen voi toipua.

 

Lähteitä:

Aaltonen, J., Seikkula, J., Alakare, B., Haarakangas, K., Keränen, J. & Sutela, M. (1997). Western Lapland project: A comprehensive family- and network centered community psychiatric project. ISPS (The International Society for Psychologi cal Social Approaches to Psychosis), Lontoo. Abstracts and lectures, 12–16.

Aaltonen, J., Seikkula, J. & Lehtinen, K. (2011). The Comprehensive Open Dialogue Approach in Western Lapland: I. The incidence of non-affective psychosis and prodromal states. Psychosis, 3, 179–191.

Alanen, Y. (2009). Kohti humanistisempaa psykiatriaa. http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/alanen309.htm

Alanen, Y. (1997). Schizophrenia – its origins and need-adapted treatment. London: Karnac Books.

Avoimen dialogin hoitomallin kansainvälinen sivusto: http://open-dialogue.net

Borchers, P (2014) “Issues like this have an impact” The Need-Adapted Treatment of Psychosis and the Psychiatrist’s Inner Dialogue https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/44396/978-951-39-5861-9_vaitos25102014.pdf?sequence=1

Ciompi, L., Hoffman, H. (2004). Soteria Berne: an innovative milieu therapeutic approach to acute schizophrenia based on the concept of affect-logic. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1414694/

Cullberg,. J., Mattsson, M., Levander, S. ym. (2006). Treatment costs and clinical outcome for first episode schizophrenic patients – A three-year follow-up of the Swedish ”Parachute project” and two comparisons. Acta Psychiatrica Scandinavica, 114, 274–281.

Heikkinen, A. (2014). Vaikeiden mielenterveyshäiriöiden tarpeenmukainen hoito ja sen toteutuminen Kainuussa vuosina 2004–2005. Väitöskirjatutkimus. Jyväksylän Yliopisto.

Seikkula, J., Alakare, B. & Aaltonen, J. (2011). The Comprehensive Open- Dialogue Approach in Western Lapland: II. Long-term stability of acute psychosis outcomes in advanced community care. Psychosis, 3, 192–204.

Seikkula, J., Alakare, B., Haarakangas, K., Keränen, J., Lehtinen, K. & Aaltonen, J. (2006). Five years experiences of first contact non-affective psychosis in open dialogue approach: Treatment principles, follow-up outcomes and two case studies. Psychotherapy Research, 16, 214–228.

Tarpeenmukainen hoito ry:n ylläpitämä sivusto ”Hulluna Suomessa”: https://madinfinland.org

 

 

 

Tahdolla ja taidolla-parisuhdeohjelma Helsingissä

Tahdolla ja taidolla-parisuhdeohjelma Helsingissä

Paranna parisuhdettasi Mielipalveluiden parisuhdekurssilla:

  • Avaa parisuhteeseen syntyneitä umpisolmuja
  • Opi vuorovaikutustaitoja arkeen ja juhlaan
  • Kokeile konkreettisia harjoituksia ja tue parisuhteesi kehitystä!

Väestöliiton kehittämä ”Tahdolla ja taidolla”–parisuhdeohjelma perustuu toimintamalliin, joka on kehitetty kansainvälisiä tutkimustuloksia ja ennaltaehkäiseviä ohjelmia hyödyntäen.

Suomessa toteutettujen arviointitutkimusten mukaan ohjelmalla saadaan merkittävää vaikuttavuutta ja pysyvyyttä siihen osallistuneiden parisuhteen ja vanhemmuuden toimivuudessa.

Vain harva meistä pääsee parisuhdemestareiksi ilman aikuisiällä tapahtuvaa lisäharjoitusta

Tutkimusten mukaan vain joka kolmannella pariskunnalla on riittävästi vuorovaikutustaitoja siihen, että parisuhdetta voi kuvata toimivaksi ilman muttia.

Me muut tarvitsemmelisää tietoa ja tehokkaita vuorovaikutusharjoituksia voidaksemme ylläpitää toimivaa parisuhdetta entistä paremmin.

Rakentavat vuorovaikutustavat ovat kuin hyvät lihaskuntoliikkeet, säännöllinen ja hyvä treeni tuntuu ja näkyy.

Taitojen ja kunnon kehittyminen vaativat tietoa siitä, mitä harjoituksia kannattaa tehdä. Lisäksi tarvitaan tahtoa ja aikaa harjoitella, jotta taidot saadaan käytännön tasolle arkeen.

”Tahdolla ja taidolla” –parisuhdeohjelma ehkäisee tutkimusten mukaan ongelmia ennalta toimivissa parisuhteissa, ja se avaa aikaisempia umpisolmuja.

”Tahdolla ja taidolla”-parisuhdeohjelmaan perustuva kurssi mahdollistaa tehokkaiden ja rakentavien vuorovaikutuskeinojen oppimisen ja vahvistamisen arjessa ja juhlassa. Niillä saa myös unelmista
paremman otteen. Lähde mukaan tutustumaan tehokkaisiin harjoituksiin, joilla voidaan treenata vuorovaikutus- ja parisuhdekunto kohdilleen!

Varatkaa yhteistä laatuaikaa toisillenne nyt ja tulevaisuudessa.

Aika: 14.4.2018 klo 17 – 20 ja 15.4.2018 klo 9 – 18:30
Paikka: Lehtikuusentie 2
Hinta: 150 euroa /hlö
Ilmoittautuminen: 8.4.2018 mennessä

Hintaan sisältyvät eväsleivät, kahvi ja tee sekä lauantaina lounas. Ilmoittautumiset (8.4.2018 mennessä, mukaan mahtuu 5 ensin ilmoittautunutta pariskuntaa).

Varaa paikkasi nyt!

 

Eurooppa Helsinki
Eurooppa Amsterdam
Eurooppa Andorra
Eurooppa Astrahan
Eurooppa Ateena
Eurooppa Belgrad
Eurooppa Berliini
Eurooppa Bratislava
Eurooppa Bryssel
Eurooppa Bukarest
Eurooppa Budapest
Eurooppa Büsingen
Eurooppa Chișinău
Eurooppa Kööpenhamina
Eurooppa Dublin
Eurooppa Gibraltar
Eurooppa Guernsey
Eurooppa Helsinki
Eurooppa Mansaari
Eurooppa Istanbul
Eurooppa Jersey
Eurooppa Kaliningrad
Eurooppa Kiova
Eurooppa Kirov
Eurooppa Lissabon
Eurooppa Ljubljana
Eurooppa Lontoo
Eurooppa Luxemburg
Eurooppa Madrid
Eurooppa Malta
Eurooppa Maarianhamina
Eurooppa Minsk
Eurooppa Monaco
Eurooppa Moskova
Eurooppa Oslo
Eurooppa Pariisi
Eurooppa Podgorica
Eurooppa Praha
Eurooppa Riika
Eurooppa Rooma
Eurooppa Samara
Eurooppa San Marino
Eurooppa Sarajevo
Eurooppa Saratov
Eurooppa Simferopol
Eurooppa Skopje
Eurooppa Sofia
Eurooppa Tukholma
Eurooppa Tallinna
Eurooppa Tirana
Eurooppa Uljanovsk
Eurooppa Užhorod
Eurooppa Vaduz
Eurooppa Vatikaani
Eurooppa Wien
Eurooppa Vilna
Eurooppa Volgograd
Eurooppa Varsova
Eurooppa Zagreb
Eurooppa Zaporižžja
Eurooppa Zürich
UTC
tammi
helmi
maalis
huhti
touko
kesä
heinä
elo
syys
loka
marras
joulu
2018
2019
2020
2021
ma
ti
ke
to
pe
la
su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30

 

 

Lisätietoja:

Santra Rinne
psykologi
”Tahdolla ja taidolla” -ohjaaja
p. +358442314342