Itsemääräämisoikeudesta omaan sukupuoleen tai omiin sukupuoliin

Itsemääräämisoikeudesta omaan sukupuoleen tai omiin sukupuoliin

”Kuuluu kaikille!” on Setan ja Trasekin kampanja, jonka tavoitteina ovat itsemääräämisoikeuteen perustuva translaki ja sukupuolen moninaisuuden näkyvyys. Näin tehdään töitä sen eteen, että ihmisoikeuksia kunnioitettaisiin paremmin myös Suomessa.

Mielipalveluissa työskentelyn pohjaksi on kirjattu itsemääräämisoikeus ja sen alle: ”Sinä valitset, me tuemme sinua valinnoissasi.” Jos ihminen valitsee korjata juridisen sukupuolensa vastaamaan sukupuolensa itsemäärittelyä, hänellä pitäisi olla oikeus määritellä itse, mitä tarvitsee ja mitä ei.

Translaki Suomessa

Esimerkiksi Transtukipiste, Seta, Trasek ja Amnesty ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Suomessa ihmisoikeuksia loukkaava translaki vaatii, että ihmisen täytyy todistaa olevansa steriili ja ilmaisseensa stereotyyppistä sukupuolta vuoden verran, jotta hänen juridinen sukupuolensa voidaan korjata.

Toisin sanoen ihminen pakotetaan steriloimaan itsensä esimerkiksi hormonilääkityksellä, vaikka se ei olisi tarpeen tai vaikka ei haluaisi ja toimimaan stereotyyppisen yksisukupuolisesti, vaikka se ei myöskään olisi tarpeen tai mahdollista edes kaikille cis-sukupuolisille, eli passiinsa ensimmäisenä merkityn sukupuolen kanssa mielellään kulkeville ihmisille. Joku voi valita steriloivan leikkauksen tai hormonilääkityksen ja sen, että ilmaisee sukupuoltaan stereotyyppisesti vuoden verran, ennen kuin korjauttaa passinsa sukupuolimerkinnän. Samaa ei voida kuitenkaan edellyttää kaikilta, jotka haluavat korjata juridisen sukupuolensa vastaamaan kokemaansa sukupuolta.

Passiin vaaditaan sukupuoli

Suomessa on vielä pakollista kantaa passissa yhtä kahdesta sukupuolesta. Todellisuus on monimuotoisempi jo biologisestakin näkökulmasta tarkasteltuna. Intersukupuolisia ihmisiä synnytetään suurin piirtein samalla tahdilla kuin identtisiä kaksosia.

Kaikki me ilmaisemme sukupuolta varmasti omilla yksilöllisillä tavoillamme. Kun sukupuoli ymmärretään sosiaalisena konstruktiona, vaihtoehtoehdot lisääntyvät. Saksassa on pakollista kantaa yhtä kolmesta sukupuolimerkinnästä, eli mahdollista valita myös kolmas virallinen.

Monessa kulttuurissa sukupuolia on aina nähty sujuvasti useampia kuin kaksi ja esimerkiksi kolmatta sukupuolta voidaan arvostaa hyvinkin korkealle. Suomen historiassa on housujen käytöstä voitu nostaa roviolle. Mutta on täällä päästy lopulta housut jalassa palkintopalleillekin, vaikka passiin naiseksi merkittyjä ihmisiä ei jossain vaiheessa historiaa päästetty osallistumaan minkäänlaisiin urheilukilpailuihin tai edes hiihtämään housuissa.

Ei kahta ilman kolmatta – ja kun kolmas, miksei saman tien monta sukupuolta? Juridinen sukupuoli voi auttaa siinä, että yksilön sukupuolen ilmaisua, vaikka sitten trans-, muun-, inter- tai monisukupuolistakin kunnioitetaan sosiaalisesti. Voitaisiinko ihmisten itsemäärittelyä ja sukupuolenilmaisua kunnioittaa myös ilman passimerkintää? Maailma on täynnä monenlaisia kunnioitusta ansaitsevia itsemäärittelyjä ja sukupuolenilmaisuja, myös sukupuolettomia. Niiden turhasta patologisoimisesta on luovuttava.

Sukupuolen tarpeellisuus on usein kyseenalaista

Mielestäni sukupuoli on monessa tilanteessa täysin tarpeeton, kuten yleensä vessaan mennessä. Jostain syystä sitä kuitenkin edelleen kysellään, toistetaan ja piirrellään seiniin melkein joka paikassa. Nykyään suuri osa ihmisistä pääsee helpommin housuissa hameella merkittyihin vessoihin kuin hameessa housuilla merkittyihin. Mutta aina eivät housut ja hame kyltistä huolimatta riitä. Etelä-Afrikan apartheidin ja USA:n historiassa vessat oli jaettu niin sanotun ”rodun” mukaan. Siitäkin on luovuttu kansalaisoikeusliikkeen polittisen toiminnan ansiosta. Tositapahtumiin perustuvassa ”Gandhi”-elokuvassa väkivallattoman vastarinnan kannattajat heittivät menemään paperit, joihin oli rasistisesti merkitty ”rotu”. Myös tositapahtumiin perustuvassa ”Hidden figures” leffassa ”valkoinen” oletetusti heteroseksuaalinen cis-sukupuolinen mies hajotti paikallisella ja konkreettisella tasolla syrjivästi määritellyn vessakyltin tajuttuaan, kuinka paljon ylimääräistä juoksemista, stressiä, ahdistusta ja työajanhukkaa se oli aiheuttanut Nasassa ”Mustille” naismatemaatikoille, jotka auttoivat lähettämään ”valkoisen” miehen ensi kertaa kuuhun.

Kohdistettiinkohan palkkoihin jossain vaiheessa korjaustoimenpiteitä? Kun Rosa Parks oli kieltäytynyt luovuttamasta ”valkoiselle” miehelle paikkaansa bussissa ja valitti siitä saamastaan tuomiosta, Yhdysvaltain korkein oikeus lopulta totesi rotuerottelun busseissa perustuslain vastaiseksi. Jossain kohtaa yliopistojen ovet on taisteltu auki ”valkoisille” naisille ja ”Mustille” ihmisille. Asioissa edetään askel kerrallaan. Koskahan vessoista tehtäisiin kaikille ihmisille esteettömiä ja saavutettavia? Milloin ihminen riittää itsemäärittelynä?

Yhteiskunta muuttuu hitaasti

Yhteiskuntaa muutetaan joissain asioissa hitaammin kuin toisissa. Ymmärrän hyvin, että kaikki eivät jaksa odottaa yhteiskunnan muutosta, joka ei välttämättä yhden elämän aikana toteudu, vaikka mitä tekisi. Yhteiskunnan alistavat käytännöt saattavat ymmärrettävästi masentaa ja johtaa toimintakyvyttömyyteen tai toimintamahdollisuuksien totaaliseen kaventumiseen näkökentässä.

Ratkaisuksi tarjotaan usein nopeasti yhteiskunnallisia ristiriitoja henkilökohtaisiksi kääntäviä diagnooseja ja lääkitystä, joka saatetaan esittää välttämättömänä. Esimerkiksi voimavaroja keskittävä hyväksymis- ja omistautumisterapia tai IPT-terapia ja sopivasti voimauttavat muutokset ihmissuhteissa sekä vuorovaikutuksessa voisivat ensi alkuun riittää masennuksesta yli pääsemiseen. Joissain tilanteissa sukupuolenkorjausprosessi, hormonit ja leikkaukset ovat tarpeellisia ja joskus välttämättömiäkin vaihtoehtoja. Yhteiskunnan, joka toistaa alistavaa systeemiä ja syrjiviä käytäntöjä, kuuluu vähintäänkin korvata sillat aiheuttamansa syrjinnän ja kärsimyksen yli. Henkilökohtaiset ratkaisut, kuten kehon muokkaaminen ja fyysisen sukupuolen korjaaminen vastaamaan yksilön kokemusta omasta sukupuolestaan, voivat myös tulla osaksi yhteiskunnan muutosprosessia.

Mielipalveluissa työskentelyn pohjaksi on kirjattu isolla tiedon ja taidon lisäksi yhteisöllisyys ja sen alle: ”Ihmiselle on tärkeää olla osana yhteisöä, missä häntä arvostetaan sellaisena kuin hän on.” On tärkeää, että ihminen saa rauhassa olla ja tutkia sitä, mitä on, ilman väkivaltaista ”eheytysterapiaa” ja käännyttämistä suuntaan tai toiseen, sen puolin hetero- kuin homonormatiiviseenkaan toimintaan, jollei se tunnu omalta.

Niin kauan kuin valittu toiminta ei tarkoita väkivaltaa ja häirintää toisia ihmisiä kohtaan, sitä voidaan vahvistaa ja tukea. Yhdistettynä asialliseen tietoon ajatus korjaavista kokemuksista turvallisessa yhteisössä tuntuu hyvältä. Mahdollisuus määritellä itse tilanteensa, itsensä, verkostonsa, perheensä ja läheiset ihmisensä arvostavassa ilmapiirissä voi auttaa korjaavien kokemusten saamisessa käytännön tasolle. Monissa kulttuureissa perheeseen kuuluvat kolmen sukupolven jäsenet, melkein kaikki sukulaiset tai koko kylä. Paris- tai moniskuntakin voi olla perhe. Joillekin ystävät, joukkue tai yhteisö voivat määrittyä perheeksi tai osaksi sitä. Vertaistuen hakeminen ja vertaistuen antaminen sekä läheisten ja tukijoiden vahvistaminen mahdollistuvat, kun löytyy jotain, mikä yhdistää ja saa voimat liikkeelle. Siinä on myös kannustus avuksi.

Toinen koti

”Toinen koti” on paikka ja ajatus siitä, mikä, missä ja miten tuntuu turvallisen kotoisalta. Sen voi kukin määritellä itse. Sinun ei tarvitse määritellä omaa sukupuoltasi tai perhettäsi niin, kuin minä määrittelen omani. Kaikilla ei ole eikä tarvitse olla samoja tarpeita, vaan ne ovat yksilöllisiä. Meissä kaikissa on samaa ainakin se, että olemme keskenämme erilaisia ja itsenämme ainutkertaisia – ja että meistä ja tilanteistamme löytyy myös jotain samaa. Paras vaihtoehto olisi korjata yhteiskunta, instituutiot, palvelut, normit, lait ja säännöt yhdessä ihmisiä ja ihmisoikeuksia paremmin kunnioittaviksi. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakeja pitää toteuttaa myös käytännössä. Siinä tarvitaan konkreettisia askelia kohti turvallisia yhteisöjä, joissa meitä ihmisiä arvostetaan sellaisina kuin olemme.

Mitä syömishäiriöt ovat ja mistä ne johtuvat?

Mitä syömishäiriöt ovat ja mistä ne johtuvat?

 

Ihminen oireilee syömällä tai syömättömyydellä erilaisiin mielentiloihin. Ero, läheisen kuolema, stressi tai mikä tahansa henkilökohtaisen elämän kriisi vaikuttaa ruokahaluun. Toisille ei ruoka maistu kerta kaikkiaan ja toisille tulee suklaalevystä lohturuokaa, ja sitten menee karkkipussi. Tämä on ihan normaalia. Ihminen myös usein vannoo itselleen ähkyisän olotilan tuskassaan, ettei varmasti syö viikkoon! Tämäkin on normaalia. Varmastikin lähes kaikki myös vannovat lähtevänsä seuraavana päivänä lenkille sulattaakseen ihanan ateriansa pois päiväjärjestyksestä. Normaalia sekin.

Milloin kannattaa pysähtyä ja hakea apua syömiseen?

Silloin, kun elämä pyörii ruoan ympärillä tai ruoka, syöminen tai oma kehonkuva (laihuus tai lihaksikkuus yleensä) ja/tai pakonomainen liikunta alkavat vallata ajatuksia. Syöminen on häiriintynyttä, kun nämä tekijät alkavat vaikuttaa arjen rutiineihin pakonomaisesti ja vievät tilaa muulta elämältä. Jos alkaa laskemaan ravintoaineita ja kaloreita, vaikka painoindeksi on ihan kohdillaan tai tulee pakonomainen tarve tiputtaa painoa, on aika tarkastella omaa käytöstä. Usein ensimmäisenä huolestuvat läheiset.

Miten syömiseen liittyvät error-tilat ilmentyvät?

Yleisimmät syömiseen liittyvät häiriöt ilmenevät paastoamisena ja pakonomaisena laihduttamisena, tai täydelliseen kroppaan pyrkimisenä. Kuvaan kuuluu usein myös vimmaisa liikunta.

Toinen tunnettu oire on oksentaminen, diureettien tai laksatiivien käyttäminen, eli tyhjentäytyminen. Pyritään kompensoimaan syötyä ruokaa saamalla se pihalle mahdollisimman tehokkaasti syömisen jälkeen (oli syöminen todellista ahmintaa tai ei).

Kolmas yleinen, ja varmasti yleisin, oire on pakonomainen ahmiminen. Kun ihminen ahmii yhdellä istumalla toistuvasti niin paljon, ettei normaali ihminen sitä määrää kertaistumalla söisi, syö, vaikka se sattuu ja ahmimista seuraa aivan hirvittävä syyllisyyden tunne, se on ongelmallista syömistä.

Kaikkia näitä erilaisia oireita yhdistää yksi yhteinen taustatekijä. Oireilevalla ihmisellä on psyykkisesti paha olla. Syömällä oireilu kroonistuessaan kertoo oikeastaan siitä, että asianomaisella on todella paha olla. Kokemus on subjektiivinen ja omakohtainen ja taustalla voi olla mitä moninaisimpia syitä, joihin syömisoireilla aletaan vastata.

Suurella osalla syömishäiriöoireilevia paino on normaali. Mielikuvat langanlaihoista tai ylilihavista ovat harhaanjohtavia. Siinä vaiheessa, kun paino alkaa nousta tai laskea rajusti, on kiire saada apua ihan jo siitäkin syystä, että syömättömyys, tyhjentäytyminen ja ahmiminen johtavat jopa hengenvaarallisiin tiloihin, jotka sitten saattavat johtaa ihan sairaalahoitoon.

Syömishäiriöön on lukuisia syitä

Syömishäiriö on vinskalleen mennyttä syömistä, mutta sille ei ole yksiselitteistä syytä. Tämän vuoksi niin syömishäiriöiden kuin muidenkin mieleen liittyvien tilojen diagnostiikkaa on kritisoitu. Ne voitaisiin luokitella vaikkapa tutkimusta tai KELA-korvauksia varten erilaisiin luokkiin ja hoitaa ihmistä ihan vaan yksilönä lamauttavat ”diagnoosit” romukoppaan heittäen tai ainakin taustalle häivyttäen.  Diagnoosin asettaminen voi olla mahdotonta myös siksi, että suurimmalla osalla oireilu on aaltoilevaa, muuttaa muotoaan ajan myötä tai erilaisia oireita on yhtä aikaa.

Kun puhutaan syömishäiriöistä Suomessa, ongelma on, että hoitoon pääsee vasta kun tilanne on todella henkeä uhkaava. Lasten ja nuorten osalta tilanne on hieman parempi, mutta aikuisen hoitoonpääsy on todella vaikeaa. Suuri osa ei saa lähetettä terapiaan ja vielä suurempi osa ei edes koe olevansa terapian tarpeessa. Olisi todella tärkeää, että apua saisi ajoissa. Ennen kuin tilanne on riistäytynyt käsistä. Toisaalta hoitojaksojen päätyttyä tai ennen uuden maksusitoumuksen alkua, oireileva voi jäädä todella yksin. Ollaan jo kapuamassa suosta ulos ja valoa näkyy pinnan läpi, mutta sitten jätetäänkin yksin toipumaan.

Ratkaisukeskeiset työkalut auttavat

Jokaisen psyyke tarvitsee ihan oman, itselle räätälöidyn tavan terapiaa tai apua syömisen normalisointiin siten, että elämässä muut osa-alueet taas pääsevät oikeuksiinsa. Ratkaisukeskeisenä lyhytterapeuttina ja ravitsemustieteilijänä näen, että tämä porukka, väliinputoajat, ovat kovastikin avun ja tuen tarpeessa. Olen myös kokenut, että tässä vaiheessa ratkaisukeskeisistä työkaluista on eniten hyötyä. Väliinputoaja on siis henkilö, joka ei saa varsinaista psykoterapiaa, koska voi muka liian hyvin, vaikka todellisuudessa olisi jo aika pahat fiilikset ja syöminen lähtee käsistä suuntaan tai toiseen. Tässä tilanteessa ollaan yleensä ennen kuin koko elämä on lähtenyt luisumaan huonoon suuntaan. Tai vaihtoehtoisesti isoimmat ongelmat on jo selätetty, mutta tukea tarvittaisiin yhä.

Jos sinulla on tilanne, jossa koet, että syöminen tuo jollain tavalla pulmia mielelle, mutta paino on vielä kohdillaan tai hitaasti hiippailee suuntaan tai toiseen tai että kaipaat vielä viimeiseen rutistukseen tsemppiä, voimme lähteä tutkimaan tilannetta voimavarojen ja tulevaisuuteen suuntaavan ratkaisukeskeisyyden kautta. Pääasia on kuitenkin ymmärtää, että meistä jokainen reagoi omalla tavallaan erilaisiin tilanteisiin ja ajatuksiin. Se on normaalia ja inhimillistä. Kun tilanne jää jumiin tai kiertämään kehää, voidaan tarvita apua kehästä ulos hyppäämiselle.

Seuraavassa osiossa kirjoitan lyhytterapeuttikoulutukseni lopputyöstä, jossa käytin syömishäiriöoireileville ratkaisukeskeisiä työkaluja ja kartoitin niiden toimivuutta viidellä asiakkaallani.

Mielelle ravintoa – Ravinnon vaikutus mielenterveyteen

Mielelle ravintoa – Ravinnon vaikutus mielenterveyteen

Kuinka moni meistä ajattelee ravitsemusta muun kuin ulkonäköön tai fyysiseen hyvinvointiin liittyen? Harva. Moni haluaa laihtua tai kasvattaa lihasmassaa. Hyvään ravitsemukseen ja ruokavalioon liitetään poikkeuksetta sana fyysinen terveys. Huonoon ruokavalioon puolestaan pelottavat sairaudet, kuten diabetes, syöpä, suoliston mikrobiflooran epätasapaino, tulehdusriski kasvaa jne, mutta entä sitten mielenterveys?

Tulen kirjoittamaan Mielipalvelujen sivuille juttuja ravitsemuksen ja syömisen vaikutuksesta mieleen ja kokonaishyvinvointiin. Tämä artikkelisarjan ensimmäinen osa toimikoon johdantona aihepiiriin.

Mielenterveys ja ravitsemus

Ravitsemusta ja mielenterveyttä voidaan tarkastella monelta eri kantilta.

  • Voidaan tutkia esimerkiksi ravitsemuksen tai ravintoaineen merkitystä aivoihin elimenä tai sen merkitystä mentaaliseen toimintakykyyn.
  • Lähestymistapa voi olla ravitsemuksen merkitys kokonaishyvinvointiin mukaan luettuna psyyken hyvinvointi.
  • Se voi olla ravitsemuksen merkitys tilanteissa, joissa mielenlujuus on koetuksilla tai voi ravitsemustilan hoidon merkitys mieltä uuvuttaneiden tilojen toipumisvaiheissa. Tällaisia tiloja voivat olla elämän kriisitilanteet, stressi, masennuskaudet tai ihan vaikkapa kirurgisen operaation jälkeiset mälsistymistilanteet, jolloin yksinkertaisesti tarvitaan lisätsemppiä ja -ravintoa.

Ravitsemus vaikuttaa suolistomikrobien hyvinvointiin, matala-asteiseen inflammaatioon, elinten optimaaliseen toimintaan, mieleen ja niin edelleen. Lisäksi nämä kaikki tekijät ovat yhteydessä toisiinsa.

Yksi näkökulma on tavalla tai toisella vinksalleen mennyt suhde ruokaan, syömiseen ja omaan kehoon. Yhteys ylipainon ja epäterveellisten elämäntapojen aiheuttaman kehon ja mielen pahoinvoinnin välillä on monelle itsestäänselvyys. Yleensä kuitenkin ajatellaan, että ylipaino mielen matalalentoon nimenomaan sen takia, että kokee itsensä jotenkin rumaksi ja huonoksi, eli ulkonäköön ja laiskuuteen liittyvien negatiivisten mielikuvien kautta. Toisaalta syömiseen ja syömiskäyttäytymiseen liittyvä terveystietoisuus voi olla kaksiteräinen miekka. Korostunut terveystietoisuus, ulkonäköön ja terveyteen keskittyminen johtavat niin ikään mielen ja kehon pahaan oloon. Voidaan ajatella, että kun omasta terveydestä, syömisestä ja/tai liikunnasta tulee tavalla tai toisella elämän keskipiste, jonka ympärille erilaiset säännöt ja ”pakot” kietoutuvat ja alkavat hallita arkea joustamattomina osina elämää, ollaan menossa metsään ja kovaa.  Aina voi kuitenkin tehdä U-käännöksen, kun huomaa voivansa terveystietoisuutensa vuoksi huonosti.

Ulospäin näkyvien merkkien lisäksi epäterveellinen ja/tai rajoitettu yksipuolinen ruokavalio johtaa ajan myötä myös aliravitsemustiloihin. Aliravittu elimistö tarkoittaa myös aliravittuja aivoja ja mieltä. Nälkäisenä moni meistä muuttuu suorastaan raivohulluksi. Kroonisesti väärin ruokitut aivot eivät toimi optimaalisesti edes normaalitilanteessa puhumattakaan tilanteessa, jossa aivojen kantaja kamppailee elämässä haastavien tilanteiden, kuten vaikkapa edellä mainittujen stressin, kriisitilanteen tai masennuksen kanssa.

Ravitsemuksella on yllättävä merkitys mielen toipumisessa yhtä lailla kuin somaattisesta sairaudesta.

Kehoni on linnani

Mieli tai fyysinen kehomme on ikään kuin rakennus. Jos rakennus menee maanjäristyksessä rikki, sitä ei voi korjata ainoastaan pyytämällä jotakuta toista kasaamaan tiilet päällekkäin uudelleen. Tarvitaan laastia, uusia tiiliä, nauloja, ikkunalasit ja niin poispäin. Lisäksi tarvitaan tsemppiä ja kovasti töitä, jotta rakennus saadaan ennalleen tai toimivaksi. Hihat täytyy kääriä itse, ja apujoukot ovat tärkeitä myös. Voi olla, että asiantuntijaa, kuten rakennusmestaria, kaivataan apuun. Ei siis riitä, että haetaan kasa nauloja, muttei muita korjaamiselle välttämättömiä palikoita ja istahdetaan viereen katsomaan niitä purkissa lojuvia nauloja.

Toisin sanoen, ravitsemustila ei korjaannu ainoastaan kahmimalla kourakaupalla lisäravintoaineita purkista. Hyvä ravitsemus perustuu ensisijaisesti monipuoliseen ruokavalioon ja monipuolisesti valmistettuun ruokaan. Erityistilanteissa voidaan arvioida lisäravintoaineiden tarvetta toki ja ne saattavat ollakin erityistilanteissa tarpeen. On myös hyvä tiedostaa liikunnan. Ei sokerikaan sekoitu seisovaan veteen vaan jää lasin pohjalle lojumaan. Samalla tavalla ravintoaineiden ja hapen kulkeutuminen verenkierron mukana kohdekudoksiin vaatii liikettä.

Erityistilanteissa ravitsemuksen merkitys kuitenkin korostuu. Se on kuitenkin jokaiselle arvioitava erikseen sen jälkeen kun sen hetkiset syömiseen ja ruokavalioon liittyvät tekijät on kartoitettu. Syömisestä ei pidä tehdä uutta ahdistuksen aihetta. Kohti tervettä suhtautumista terveeseen ja monipuoliseen ruokaan voi kulkea pikkuhiljaa avoimin uteliain mielin.

Apua kannattaa pyytää, mikäli asia mietityttää, jotteivät terveys ja ruoka muodostu uudeksi epävarmuutta aiheuttavaksi riesaksi.