Lomakkeita ja ohjeita

MEQ eli oman vuorokausirytmityypin määrittäminen

Kaksi esimerkkiohjeistusta kronoterapian toteuttamiseen masennuksessa:

Esimerkki 1

  1. Ensimmäinen yö, koko yön valvominen
  2. Valvotun yön jälkeen kirkasvalo sovittuna aikana (esim. klo 7:00)
  3. Ei päiväunia
  4. Seuraavana iltana nukkumaan klo 17-18.
  5. Herääminen yöllä klo 1:00,, valvominen aamuun saakka.
  6. Osaksi valvotun yön jälkeisenä aamuna kirkasvalo sovittuna aikana, kuten edellisenä aamuna.
  7. Seuraavana iltana nukkumaan klo 19 jälkeen.
  8. Ei sovittua heräämisaikaa ennen kirkasvaloaikaa.
  9. Herääminen viimeistään kirkasvalolle, joka sovittuun aikaan, kuten edellisinä aamuina.
  10. Tämän jälkeen jatketaan säännöllistä kirkasvaloa sovittuun aikaan kuten aiempinakin aamuina 1-3 viikon ajan.

Esimerkki 2

  1. Ensimmäisenä iltana nukkumaan kuten tavallisesti.
  2. Ensimmäisenä yönä herääminen klo 2:00
  3. Osaksi valvotun yön jälkeen kirkasvalo sovittuna aikana (esim. klo 6:30).
  4. Ei päiväunia.
  5. Varhain illalla ärsykeannos melatoniinia (0,2 mg) klo 18:00.
  6. Toinen ärsykeannos melatoniinia klo 18:30.
  7. Toisena iltana nukkumaan klo 19:00-21:00.
  8. Ei sovittua heräämisaikaa ennen kirkasvaloa.
  9. Herääminen viimeistään kirkasvalolle sovittuna aikana, kuten edellisenä aamuna.
  10. Ei päiväunia.
  11. Varhain illalla ärsykeannos melatoniinia (0,2 mg) klo 18:00.
  12. Toinen ärsykeannos melatoniinia klo 18:30.
  13. Kolmantena iltana nukkumaan klo 22:00 mennessä.
  14. Kolmantena aamuna kirkasvalo sovittuna aikana, kuten edellisinä aamuina.
  15. Melatoniinia jatketaan vielä kolmena iltana kuten edellisinä iltoina. Sen jälkeen melatoniinin voi jättää pois.
  16. Kirkasvalon käyttöä jatketaan sovittuna aikana aamulla, kuten aiempina aamuina vielä 1-3 viikon ajan.

Valvotuksia ja osavalvotuksia yhdistettynä kirkasvalon johdonmukaiseen käyttöön aamulla voi myös toistaa ns. palautumisjakson jälkeen.

Tarkemmat ja erityisesti sinulle sopivat suunnitelmat kronoterapian toteutuksesta voit tehdä yhdessä kronoterapiaan perehtyneen asiantuntijamme kanssa.