"Kuuluu kaikille!" on Setan ja Trasekin kampanja, jonka tavoitteina ovat itsemääräämisoikeuteen perustuva translaki ja sukupuolen moninaisuuden näkyvyys. Näin tehdään töitä sen eteen, että ihmisoikeuksia kunnioitettaisiin paremmin myös Suomessa.
Mielipalveluissa työskentelyn pohjaksi on kirjattu itsemääräämisoikeus ja sen alle: ”Sinä valitset, me tuemme sinua valinnoissasi.” Jos ihminen valitsee korjata juridisen sukupuolensa vastaamaan sukupuolensa itsemäärittelyä, hänellä pitäisi olla oikeus määritellä itse, mitä tarvitsee ja mitä ei.
Esimerkiksi Transtukipiste, Seta, Trasek ja Amnesty ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Suomessa ihmisoikeuksia loukkaava translaki vaatii, että ihmisen täytyy todistaa olevansa steriili ja ilmaisseensa stereotyyppistä sukupuolta vuoden verran, jotta hänen juridinen sukupuolensa voidaan korjata.
Toisin sanoen ihminen pakotetaan steriloimaan itsensä esimerkiksi hormonilääkityksellä, vaikka se ei olisi tarpeen tai vaikka ei haluaisi ja toimimaan stereotyyppisen yksisukupuolisesti, vaikka se ei myöskään olisi tarpeen tai mahdollista edes kaikille cis-sukupuolisille, eli passiinsa ensimmäisenä merkityn sukupuolen kanssa mielellään kulkeville ihmisille. Joku voi valita steriloivan leikkauksen tai hormonilääkityksen ja sen, että ilmaisee sukupuoltaan stereotyyppisesti vuoden verran, ennen kuin korjauttaa passinsa sukupuolimerkinnän. Samaa ei voida kuitenkaan edellyttää kaikilta, jotka haluavat korjata juridisen sukupuolensa vastaamaan kokemaansa sukupuolta.
Suomessa on vielä pakollista kantaa passissa yhtä kahdesta sukupuolesta. Todellisuus on monimuotoisempi jo biologisestakin näkökulmasta tarkasteltuna. Intersukupuolisia ihmisiä synnytetään suurin piirtein samalla tahdilla kuin identtisiä kaksosia.
Kaikki me ilmaisemme sukupuolta varmasti omilla yksilöllisillä tavoillamme. Kun sukupuoli ymmärretään sosiaalisena konstruktiona, vaihtoehtoehdot lisääntyvät. Saksassa on pakollista kantaa yhtä kolmesta sukupuolimerkinnästä, eli mahdollista valita myös kolmas virallinen.
Monessa kulttuurissa sukupuolia on aina nähty sujuvasti useampia kuin kaksi ja esimerkiksi kolmatta sukupuolta voidaan arvostaa hyvinkin korkealle. Suomen historiassa on housujen käytöstä voitu nostaa roviolle. Mutta on täällä päästy lopulta housut jalassa palkintopalleillekin, vaikka passiin naiseksi merkittyjä ihmisiä ei jossain vaiheessa historiaa päästetty osallistumaan minkäänlaisiin urheilukilpailuihin tai edes hiihtämään housuissa.
Ei kahta ilman kolmatta – ja kun kolmas, miksei saman tien monta sukupuolta? Juridinen sukupuoli voi auttaa siinä, että yksilön sukupuolen ilmaisua, vaikka sitten trans-, muun-, inter- tai monisukupuolistakin kunnioitetaan sosiaalisesti. Voitaisiinko ihmisten itsemäärittelyä ja sukupuolenilmaisua kunnioittaa myös ilman passimerkintää? Maailma on täynnä monenlaisia kunnioitusta ansaitsevia itsemäärittelyjä ja sukupuolenilmaisuja, myös sukupuolettomia. Niiden turhasta patologisoimisesta on luovuttava.
Mielestäni sukupuoli on monessa tilanteessa täysin tarpeeton, kuten yleensä vessaan mennessä. Jostain syystä sitä kuitenkin edelleen kysellään, toistetaan ja piirrellään seiniin melkein joka paikassa. Nykyään suuri osa ihmisistä pääsee helpommin housuissa hameella merkittyihin vessoihin kuin hameessa housuilla merkittyihin. Mutta aina eivät housut ja hame kyltistä huolimatta riitä. Etelä-Afrikan apartheidin ja USA:n historiassa vessat oli jaettu niin sanotun ”rodun” mukaan. Siitäkin on luovuttu kansalaisoikeusliikkeen polittisen toiminnan ansiosta. Tositapahtumiin perustuvassa ”Gandhi”-elokuvassa väkivallattoman vastarinnan kannattajat heittivät menemään paperit, joihin oli rasistisesti merkitty ”rotu”. Myös tositapahtumiin perustuvassa ”Hidden figures” leffassa ”valkoinen” oletetusti heteroseksuaalinen cis-sukupuolinen mies hajotti paikallisella ja konkreettisella tasolla syrjivästi määritellyn vessakyltin tajuttuaan, kuinka paljon ylimääräistä juoksemista, stressiä, ahdistusta ja työajanhukkaa se oli aiheuttanut Nasassa ”Mustille” naismatemaatikoille, jotka auttoivat lähettämään ”valkoisen” miehen ensi kertaa kuuhun.
Kohdistettiinkohan palkkoihin jossain vaiheessa korjaustoimenpiteitä? Kun Rosa Parks oli kieltäytynyt luovuttamasta ”valkoiselle” miehelle paikkaansa bussissa ja valitti siitä saamastaan tuomiosta, Yhdysvaltain korkein oikeus lopulta totesi rotuerottelun busseissa perustuslain vastaiseksi. Jossain kohtaa yliopistojen ovet on taisteltu auki ”valkoisille” naisille ja ”Mustille” ihmisille. Asioissa edetään askel kerrallaan. Koskahan vessoista tehtäisiin kaikille ihmisille esteettömiä ja saavutettavia? Milloin ihminen riittää itsemäärittelynä?
Yhteiskuntaa muutetaan joissain asioissa hitaammin kuin toisissa. Ymmärrän hyvin, että kaikki eivät jaksa odottaa yhteiskunnan muutosta, joka ei välttämättä yhden elämän aikana toteudu, vaikka mitä tekisi. Yhteiskunnan alistavat käytännöt saattavat ymmärrettävästi masentaa ja johtaa toimintakyvyttömyyteen tai toimintamahdollisuuksien totaaliseen kaventumiseen näkökentässä.
Ratkaisuksi tarjotaan usein nopeasti yhteiskunnallisia ristiriitoja henkilökohtaisiksi kääntäviä diagnooseja ja lääkitystä, joka saatetaan esittää välttämättömänä. Esimerkiksi voimavaroja keskittävä hyväksymis- ja omistautumisterapia tai IPT-terapia ja sopivasti voimauttavat muutokset ihmissuhteissa sekä vuorovaikutuksessa voisivat ensi alkuun riittää masennuksesta yli pääsemiseen. Joissain tilanteissa sukupuolenkorjausprosessi, hormonit ja leikkaukset ovat tarpeellisia ja joskus välttämättömiäkin vaihtoehtoja. Yhteiskunnan, joka toistaa alistavaa systeemiä ja syrjiviä käytäntöjä, kuuluu vähintäänkin korvata sillat aiheuttamansa syrjinnän ja kärsimyksen yli. Henkilökohtaiset ratkaisut, kuten kehon muokkaaminen ja fyysisen sukupuolen korjaaminen vastaamaan yksilön kokemusta omasta sukupuolestaan, voivat myös tulla osaksi yhteiskunnan muutosprosessia.
Mielipalveluissa työskentelyn pohjaksi on kirjattu isolla tiedon ja taidon lisäksi yhteisöllisyys ja sen alle: ”Ihmiselle on tärkeää olla osana yhteisöä, missä häntä arvostetaan sellaisena kuin hän on.” On tärkeää, että ihminen saa rauhassa olla ja tutkia sitä, mitä on, ilman väkivaltaista ”eheytysterapiaa” ja käännyttämistä suuntaan tai toiseen, sen puolin hetero- kuin homonormatiiviseenkaan toimintaan, jollei se tunnu omalta.
Niin kauan kuin valittu toiminta ei tarkoita väkivaltaa ja häirintää toisia ihmisiä kohtaan, sitä voidaan vahvistaa ja tukea. Yhdistettynä asialliseen tietoon ajatus korjaavista kokemuksista turvallisessa yhteisössä tuntuu hyvältä. Mahdollisuus määritellä itse tilanteensa, itsensä, verkostonsa, perheensä ja läheiset ihmisensä arvostavassa ilmapiirissä voi auttaa korjaavien kokemusten saamisessa käytännön tasolle. Monissa kulttuureissa perheeseen kuuluvat kolmen sukupolven jäsenet, melkein kaikki sukulaiset tai koko kylä. Paris- tai moniskuntakin voi olla perhe. Joillekin ystävät, joukkue tai yhteisö voivat määrittyä perheeksi tai osaksi sitä. Vertaistuen hakeminen ja vertaistuen antaminen sekä läheisten ja tukijoiden vahvistaminen mahdollistuvat, kun löytyy jotain, mikä yhdistää ja saa voimat liikkeelle. Siinä on myös kannustus avuksi.
”Toinen koti” on paikka ja ajatus siitä, mikä, missä ja miten tuntuu turvallisen kotoisalta. Sen voi kukin määritellä itse. Sinun ei tarvitse määritellä omaa sukupuoltasi tai perhettäsi niin, kuin minä määrittelen omani. Kaikilla ei ole eikä tarvitse olla samoja tarpeita, vaan ne ovat yksilöllisiä. Meissä kaikissa on samaa ainakin se, että olemme keskenämme erilaisia ja itsenämme ainutkertaisia - ja että meistä ja tilanteistamme löytyy myös jotain samaa. Paras vaihtoehto olisi korjata yhteiskunta, instituutiot, palvelut, normit, lait ja säännöt yhdessä ihmisiä ja ihmisoikeuksia paremmin kunnioittaviksi. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakeja pitää toteuttaa myös käytännössä. Siinä tarvitaan konkreettisia askelia kohti turvallisia yhteisöjä, joissa meitä ihmisiä arvostetaan sellaisina kuin olemme.
Mielipalvelut toimii Helsingissä, Tampereella, Turussa sekä etäyhteyksin ympäri Suomen. Klikkaa alta:
