Author Archives: Anna-Kaisa Turpeinen

About Anna-Kaisa Turpeinen

Olen psykologi ja Gestalt-psykoterapeutti (VET). Psykoterapeuttina teen töitä sekä yksilöiden että ryhmien kanssa. Olen kartuttanut jo pitkästi kokemusta sekä työterveyshuollon psykologina että nuorten aikuisten ja aikuisten mielenterveystyössä. Työnohjaajana olen toiminut eri ammattiryhmille sekä yksilöillisesti että työyhteisöille.
Mistä itsetunto muodostuu ja kuinka sitä voi parantaa?

Mistä itsetunto muodostuu ja kuinka sitä voi parantaa?

Hyvä itsetunto on oman itsen hyväksymistä ja kunnioittamista, ehdoitta. Kokemuksellisesti kuvaisin sitä olona, jossa voi olla vakaasti ja rennosti ikään kuin omalla puolellaan. Ei tarvitse selitellä, eikä puolustella omaa itseään tai tekemisiään.

Edellä mainittu pätee tietysti tilanteessa, jossa ei ole tahattomasti tai tahallisesti tehnyt jotakin loukkaavaa tai vahingoittavaa.

Jos taas on toiminut loukkaavasti tai vahingoittavasti, on hyvän itsetunnon merkkinä syyllisyyden tunne, silloin selittelyt ja hyvittäminen kuuluvat asiaan.
Häpeän kokemus taas vastaavassa tilanteessa liittyy olennaisesti heikkoon itsetuntoon. Häpeään liittyy uskomus: ”minä olen huono” sekä pelko siitä, että ihmiset ajattelevat minusta negatiivisesti.

Itsetunto liittyy siihen, millainen ihminen on. Itseluottamus taas enemmän tekemisiin. Hyvä itsetunto on itsensä arvokkaana kokemista eli oman arvon tunto on käsitteenä lähellä itsetuntoa.

Mistä hyvä itsetunto muodostuu?

Itsetunto perustuu karkeasti ottaen kahteen myönteistä olotilaa tuottavaan perusmotivaatiojärjestelmään:

  • saavuttamiseen ja tekemiseen perustuva
  • liittymiseen, luottamukseen ja turvalliseen oloon perustuva

Jos hyvä itsetunto pohjautuu molempiin näistä, on se lujalla perustalla. Silloin ihminen kokee olevansa sekä sellaisenaan – pyrkimyksistä ja teoista riippumatta – hyvä ja hyväksytty, että hän kokee olevansa myös tekemistensä kautta merkittävä osa yhteisöä tai laajempaa yhteiskuntaa. Näin ollen tekemisiin liittyvä itseluottamus myös omalta osaltaan vahvistaa itsetuntoa.

Miten hyvä itsetunto kehittyy?

Arvokkaana itsensä kokeminen eli hyvä itsetunto rakentuu elämän aikana alkaen jo vauva-ajasta. Se rakentuu suhteessa toisiin ihmisiin ja siihen, mistä saamme hyvää palautetta. Tämä palaute ei ole läheskään aina suoraan sanallista, vaan pääasiassa ilmeillä, eleillä ja erilaisilla tunneilmaisuilla osoitettua.

Myös se missä tulee sivuutetuksi, ylenkatsotuksi, nolatuksi yms. vaikuttaa itsetuntoon. Näissä tapauksissa itsetuntoa heikentäen.

Hyvään itsetuntoon kuuluu ”sekä valon että varjon” hyväksyminen itsessä. Meissä kaikissa on erilaisia olemisen puolia ja käyttäytymisen tapoja. Itsessään voi lämpimästi hyväksyä myös sen, missä ei ole niin hyvä sekä epäonnistumiset. Pystyy hyväksymään ns. inhimillisen rosoisuuden itsessään.

Itsetuntoaan voi siis vahvistaa myös laajentamalla hyväksynnän aluettaan haavoittuvuuteen, epäonnistumisiin sekä siihen, että ei ole yhtä taitava kuin joku muu esim. itseilmaisussa, ammatillisesti, taiteessa, sosiaalisissa tilanteissa tms.

Muiden hyvä ei ole itseltä pois

Hyvään itsetuntoon liittyy itsen arvostamisen lisäksi myös muiden arvostaminen. Muiden onnistumisista, saavutuksista sekä mukavuudesta voi iloita ja nauttia kadehtimisen sijaan. Muiden hyvä ei ole itseltä pois. Käänteisesti hyvään itsetuntoon liittyy myös luottamus siihen, että muut ihmiset voivat arvostaa minua.

Itsetunto vaihtelee elämän aikana paljonkin. Nuoruudessa itsetunto on hyvinkin herkkä, kun itsessä tapahtuu paljon muutoksia ja oman itsen epäreilu vertailu niihin, jotka näyttävät olevan täydellisiä, on tavallista. Nuoruudessa itsetietoisuus kasvaa oleellisesti ja silloin myös herkkyys nähdä itsensä vähäisenä tai huonona suhteessa ihailtuihin ja menestyneisiin ihmisiin on suuri. Vaatimukset siitä, miltä pitäisi näyttää tai miten muuten menestyä, voivat olla nuorelle kovin raskaita ja hyvän itsetunnon kehittyminen voi vaarantua. Nuoruudessa kannustavat, arvostavat, hyvät ja realistiset roolimallit ovat kultaakin arvokkaampia.

Aikuistuessa uusien roolien omaksuminen, saavuttaminen, vastuullisena oleminen ja omistaminenkin vahvistavat itsetuntoa. Monella aikuisella kuitenkin kalvaa mielessä pelko siitä, että paljastuu huonommaksi, kuin miltä ulospäin näyttää. Huijarisyndroomaksikin tätä kutsutaan. Näiden ”minä olen huijari” -kokemuksesta kärsivien itsetunto on häilyvä tai heikko. Myös toisten saavutusten ja taitojen mitätöinti on ikävä kyllä melko normaali tapa pyrkiä pönkittämään omaa itsetuntoaan, mutta se ei oikein luo lujaa pohjaa itsetunnolle. Päinvastoin.

Hyvä itsetunto on tärkeä inhimillinen pääoma ja sitä kannattaa vaalia sekä vahvistaa.

Hyvä itsetunto auttaa tekemään oman näköisiä valintoja elämässään sekä hyväksymään sen, että tekee myös omat virheensä. Hyvä itsetunto auttaa pitämään pään kylmänä ulkoisten paineiden, houkutusten, odotusten, sosiaalisen median ja muun median luomien mallien kanssa. Hyvä itsetunto auttaa ymmärtämään sen, että elämä on sekä ihanaa että haastavaa, koti on usein sotkuinen ja iho rypistyy vanhetessa.

Tarpeenmukainen hoito

Tarpeenmukainen hoito

Pähkinänkuoressa tarpeenmukaisessa hoidossa on kyse kriisissä olevan ihmisen, hänen läheistensä ja ammattilaisten aidosta yhdessä työskentelystä oireilun ymmärtämiseksi ja sen hoitamiseksi psykoterapeuttisella tavalla pitkäjänteisesti. Lääkehoito on hoidossa sivuosassa, jos sitä ylipäätään käytetään.

Mielipalveluissa tarpeenmukaisuutta kunnioitetaan

Mielipalveluissa me suhtaudumme ihmisen psyykkiseen oireiluun tarpeenmukaisen hoidon näkökulmasta. Pyrkimyksemme on ymmärtää ihmistä ja hänen oireiluaan kokonaisvaltaisesti, hänen ainutkertaisena reaktionaan liian vaikeaksi käyneeseen tilanteeseen, mahdollisuuksien mukaan myös hänen läheistensä kanssa.

Professori Seikkulan sanoin psyykkinen oireilu ”on ruumiillisen mielen strategia selvitä hengissä oudoista kokemuksista”.  Tähän strategiaan me yritämme yhdessä löytää ymmärrystä diagnostisen ajattelutavan sijaan.

Tässä artikkelissa perehdytään tarpeenmukaisen hoidon mallin historiaan, hämmästyttävän hyvään vaikuttavuuteen, käytäntöihin Suomessa sekä periaatteisiin, jotka ohjaavat kohtaamista, tutkimista ja hoitoa.

Tarpeenmukaisen hoidon malli

Suomalaista tarpeenmukaista hoitoa on kehitetty jo vuosikymmenten ajan.

Alun perin hoitomalli kehitettiin skitsofrenian hoitoon. Sen periaatteet eivät kuitenkaan ole diagnoosisidonnaisia, vaan ne soveltuvat erinomaisen hyvin inhimilliseen kohtaamiseen, ymmärryksen löytämiseen sekä hoidon suunnitteluun missä tahansa mielen tasapainoa haastavassa kriisitilanteessa. Muun muassa Aaltonen ym. (1997) ovat näin todenneet.

Tarpeenmukainen hoitomalli edustaa suhtautumisessaan mielen haasteisiin selvästi eri linjaa kuin medikalisoiva ajattelutapa. On kyse sitten psykoottisesta tai muunlaisesta ruumiillisen mielen kriisiytymisestä, pyritään tarpeenmukaisuudessa löytämään kriisissä olevan ihmisen kokemusten mieli ja logiikka. Kokemuksiin ei siis suhtauduta sairautena, vaan inhimilliseen kokemusmaailmaan luonnollisesti kuuluvina tapahtumina, joita tarvitaan silloin, kun ilmaisuun ei löydy enää muuta keinoa.

Tarpeenmukaisen hoitomallin toimintatavoissa toteutuvat hienosti ihmisen kunnioittaminen ainutlaatuisena yksilönä, hänen omassa tilanteessaan ja omassa sosiaalisessa verkostossaan. Hoitoa eivät siten määritä diagnoosit, vaan kriisissä olevan ihmisen ainutkertainen tilanne ja hänen tarpeensa.

Itsemääräämisoikeus on mallissa keskeistä. Mahdollisuus olla oman elämänsä aktiivinen toimija, voida yhdessä läheistensä ja ammattilaisten kanssa valita sitä tukea, mihin on valmis sitoutumaan, on erittäin merkittävä toipumista edistävä tekijä.

Hoitomallin historiaa

Turun skitsofreniaprojektissa 1970-luvulla professori Yrjö Alasen ja hänen työryhmänsä tavoitteena oli kehittää laajapohjainen, perustaltaan psykoterapeuttisesti suuntautunut skitsofreniaryhmän psykoosien hoitosuuntaus, jota olisi mahdollista soveltaa myös julkisessa psykiatrisessa hoidossa. Suuntaus oli aluksi sairaalakeskeinen, missä tutkimus- ja kehittämistyön kohteena olevaa psykoosiosastoa kehitettiin psykoterapeuttiseksi yhteisöksi. Psykoterapeuttinen työ oli tuolloin vielä valtaosaltaan yksilöpainotteista.

Perhekeskeisyys tuli hoitosuuntaukseen vahvasti mukaan 1980-luvun alussa. Työryhmät alkoivat tavata skitsofreniaryhmän potilaat heti hoidon alussa perheidensä kanssa niin kutsutuissa hoitokokouksissa. Hyvin usein varsinkin akuuteissa psykooseissa oireet helpottuivat nopeasti. Hoitokokousten kehittymisen myötä saatiin psykososiaalisen hoidon piiriin mukaan myös heitä, jotka eivät olleet valmiita yksilöpsykoterapeuttisiin hoitoihin. Hoitokokoukset eivät kuitenkaan syrjäyttäneet yksilöllistä psykoterapeuttista hoitoa, vaan nämä täydensivät toisiaan. Integroitu malli alkoi muodostua.

Projektissa kehitettyä hoitomallia kutsuttiin aluksi nimellä: ”Skitsofreniaryhmän psykoosien tarpeenmukainen hoito”.

Sen periaatteet olivat:

  1.  Hoitotoiminnat suunnitellaan ja toteutetaan joustavasti sekä yksilöllisesti, jotta ne parhaiten kohtaisivat sekä potilaan että hänen lähimpään vuorovaikutusverkostoonsa kuuluvien ihmisten hoidolliset tarpeet.
  2. Tutkimusta ja hoitoa luonnehtii psykoterapeuttinen asenne.
  3. Terapeuttisten toimintojen tulee tukea toisiaan, ei vaikuttaa toisiaan vastaan.
  4. Hoidon prosessiluonne on ymmärrettävä ja pyrittävä säilyttämään.
  5. Hoitotoimintojen ja niiden tuloksellisuuden jatkuva seuranta on tärkeätä sekä potilaskohtaisesti että hoitojärjestelmän kokonaisuuteen liittyen. (Alanen, 2009).

Hoidon peruslähtökohtana oli aina hoitoontulotutkimus, joka toteutettiin perhe- ja verkostokeskeisesti hoitokokouksissa.

Valtakunnallisessa skitsofreniaprojektissa 1980-luvulla nämä skitsofrenian tarpeenmukaisen hoidon periaatteet levisivät ympäri maata. Projektin tavoitteena oli kehittää skitsofrenian hoitoa ja vähentää laitoskeskeisyyttä. Työssä painottui moniammatillisten psykoosityöryhmien tekemä uusien tai uudelleen hoitoon tulevien potilaiden tutkimus ja hoito. Skitsofreniaprojekti tuotti ”Hyvän hoidon” -mallin, minkä avulla pyrittiin yhtenäiseen skitsofrenian hoitotapaan Suomessa.

Seuraavaksi tarpeenmukaisen hoidon kehittäminen jatkui API-projektissa (Akuutin psykoosin integroitu hoito) 1990-luvulla. Projektin hoitomalli perustui skitsofrenian tarpeenmukaiseen hoitomalliin ja skitsofreniaprojektin hoitosuosituksille.

Tästä projektista syntyi kaksi uutta tarpeenmukaisen hoidon periaatetta:

  1. horisontaalinen asiantuntijuus sekä
  2. akuutin psykoosin hoito on ryhmätyötä ja potilas ja hänen perheensä ovat aito osa työryhmää.

Avoimen dialogin hoitomalli

Avoimen dialogin hoitomalli on yksi sovellus tarpeenmukaisesta hoidosta, seuraava askel eteenpäin mallin kehittämisessä. Sitä on alettu kehittää em. projektien myötä Keroputaalla vuodesta 1984 lähtien.

Huomiota mallissa on kiinnitetty entistä vahvemmin hoidon psykologiseen jatkuvuuteen, mikä on ollut usein haasteena sairaalahoidon ja avohoidon toimiessa erillään toisistaan. Hoito pyritään mahdollisimman pitkälle toteuttamaan siten, että kriisissä oleva voi elää omassa ympäristössään ja siellä myös hoitokokoukset järjestetään.

Hoitokokouksissa puhumisen tapaan panostaminen on Avoimen dialogin hoitomallissa erityisen merkittävässä osassa. Hoitokokouksissa painottuvat horisontaalinen asiantuntijuus sekä epävarmuuden sieto. Puheeksi tulevat aiheet saavat pysyä avoimina ja kehittyä moniäänisyyden avulla yhteistä ymmärrystä luovaan suuntaan. Moniäänisyyden tarkoittaessa sitä, että jokaisen paikalla olevan osallistujan näkökulmaa kuullaan ja kunnioitetaan.

Tausta-ajatuksena monimuotoisuus

Tarpeenmukaisen hoidon taustalla on ajatus siitä, että psykoottinen oireilu, skitsofrenia tai mikä tahansa muu psyykkinen kriisi on heterogeenistä, eikä yhtä oikeaa hoitomuotoa siten voi olla. Siksi yksilön, perheen ja verkoston tilanteen ja tarpeiden ymmärtäminen sekä joustavasti muotoutuva ja prosessina rakentuva integroitu hoito ovat ensisijaisen tärkeät. Hoito räätälöidään aina yhteistyönä vastaukseksi yksilön ja perheen ainutkertaisiin tarpeisiin.

Perhe- ja verkostokeskeisyyden lisäksi yksilölliset ja ryhmissä toteutettavat erityyppiset psykoterapeuttiset hoitomuodot ovat kaikki mahdollisia ja tarpeen mukaan toteutettavia rinnakkain tai toinen toisensa jälkeen.  Lääkityksen ollessa tarpeen, sitä käytetään mahdollisimman pieninä annoksina ja lyhytkestoisesti tukemaan kykyä sitoutua ja keskittyä vuorovaikutuksessa tehtävään psykoterapeuttiseen työhön.

Tuloksellista hoitoa

Skitsofrenian hoidossa tarpeenmukaisella hoidolla on saatu erittäin hyviä tuloksia, jotka ovat seurantatutkimusten mukaan pitkäaikaisia.

Turun skitsofreniaprojektissa hoidon perhekeskeisyyden myötä oireettomien potilaiden määrä nousi 40 prosentista 60 prosenttiin ja viiden vuoden aikana tarvittujen sairaalahoitopäivien määrä väheni alle puoleen (mm. Alanen 2009).

Avoimen dialogin hoitomallissa tulokset ovat olleet hämmästyttävänkin hyvät; yli 80 prosentilla potilaista psykoosioireet ovat hoidon myötä poistuneet ja he ovat pystyneet palaamaan täysipäiväiseen opiskeluun tai työhön. (kts. esim. Seikkula ym. 2006, Aaltonen ym. 2011, Seikkula ym. 2011).

Tarpeenmukaisuutta muissa maissa

Ruotsissa ”Parachute project” on ollut laaja projekti, missä tarpeenmukaisen hoidon mallia on otettu käyttöön ja tuloksia tutkittu pitkäjänteisesti (Cullberg ym. 2006). Sveitsissä toimitaan samankaltaisin periaattein Soteria Bernessä, missä hoito on tuottanut erinomaisia tuloksia (Ciompi ym. 2004).  Myös Avoimen dialogin hoitomallia on otettu käyttöön useissa Euroopan maissa sekä joissakin osissa USA:ta.

Nykytilanne Suomessa

Tarpeenmukaisen hoitomallin mukainen toiminta Suomessa ei kuitenkaan ole laajamittaisesti käytössä, vaikka siitä on saatu yli 30 vuoden aikana erittäin hyviä tuloksia ja sen käyttöönotosta on annettu virallisia suosituksia. Heikkisen (2014) tekemän väitöskirjatutkimuksen mukaan yleisimmin esteenä ovat hoitohenkilökunnan asenteet. Myös Alanen on listannut artikkelissaan (Alanen 2009) niitä seikkoja, jotka vaikeuttavat esimerkiksi psykoottisen oireilun psykoterapeuttista ymmärrystä; henkilökunnan asenteiden ja opittujen ajattelumallien lisäksi lääketeollisuuden vaikutus psykiatriseen käytäntöön on merkittävä.

Myös lukuisten kokemusasiantuntijoiden sekä psykiatrista hoitotyötä tekevienkin näkemysten mukaan nykyisessä psykiatrisessa hoitokulttuurissa ohitetaan kuitenkin melkoisesti ihmisen perusoikeuksia, kuten itsemääräämisoikeutta ja valinnan mahdollisuutta. Hoito perustuu enemmän tai vähemmän vallankäyttöön; ”me tiedämme, mikä on sinulle hyväksi”.

Psykoosityöryhmiä, joiden käyttöönottoa on suositeltu tarpeenmukaista hoitoa kehitettäessä, on nykyään jo useilla alueilla, mm. Kainuussa, Kouvolassa, Salossa, Tampereella, Turussa. Psykoosityöryhmän tarkoitus on olla hoidosta vastuussa ensimmäisestä kontaktista asti, toimia perhekeskeisesti sekä psykoterapeuttisesti suhtautuen, aloittaen hoito hoitokokouksella ja pyrkiä pitämään lääkehoito mahdollisimman vähäisenä.

Nykyään toimivien psykoosityöryhmien toiminnan tavat kuitenkin vaihtelevat eli tarpeenmukaisen hoitomallin toiminnasta ei työryhmän nimestä huolimatta aina ole kyse. Joillakin alueilla tarpeenmukainen hoitomalli toimii hienosti, kuten vaikkapa Kainuussa. Esimerkiksi Helsingin ja Tampereen seuduilla paljolti toimitaan vielä biolääketieteellisen näkökulman mukaisesti psykoottisen oireilun ollessa kyseessä. Käytännössä tämä tarkoittaa asiakkaalle hoidon alusta lähtien lääkityksellä oireiden poistamiseen pyrkimistä ja usein jopa psykoterapeuttisen työotteen kieltämistä, koska ”potilas ei sellaisesta hyödy”.  Näin on erityisesti sairaalaosastoilla. Avohoidossa taas löytyy enemmän perhe- ja verkostokeskeisyyttä sekä osaksi myös psykoterapeuttista tapaa suhtautua ihmisen tilanteeseen, lääkityksen ollessa kuitenkin pääsääntöisesti keskeisin osa hoitoa.

Sekä sairaala- että avohoidossa tarpeenmukaisen hoitomallin ajattelu- ja toimintatapa on usein vielä yksittäisten työntekijöiden varassa. Silloin voi kyllä tapahtua hyviä kohtaamisia ja jopa osaltaan muodostua onnistuneita prosesseja, mutta ihmisen kannalta hoidon kokonaisuus jää hajanaiseksi ja ristiriitaiseksikin. Työntekijöiden ja hoitoa tarvitsevien ihmisten roolien rajat ovat monesti edelleen vahvat, paljolti valtasuhteisiin perustuvat. Ihminen kokee jäävänsä hoidossaankin usein yksin.

Tarpeenmukaisuutta edistetään yhdessä toimimalla

Tarpeenmukainen hoito ry perustettiin joulukuussa 2016 Helsingissä. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää mahdollisuutta kaikille saada heidän itse haluamansa, heidän tarpeensa mukainen, psyykkinen hoito mielen pulmatilanteissa. Itsemääräämis- ja valinnan oikeutta pidetään tärkeänä. Yhdistys toimii itse horisontaalisella periaatteella – siinä jokaisen ääni on merkittävä. Toiminnan tapoina ovat tietoisuuden lisääminen nettisivujen, tapahtumien ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen kautta sekä uudenlaisten toimintojen käynnistäminen. Yhdistyksellä on jo kesäkuusta 2017 lähtien ollut myös toinen osasto Tampereella ja tarkoitus laajentua edelleen.

Inhimillistä kohtaamista

Tarpeenmukainen hoito on osoittautunut mielenterveystyössä erinomaiseksi inhimillisen kärsimyksen kohtaamisen ja hoitamisen tavaksi. Hoitomallista on saatu niin vakuuttavia tuloksia, että herättää suorastaan ihmetystä, kun tarpeenmukaisuus on edelleenkin pääosin hoitokäytäntöjen marginaalissa Suomessa. Voi toki olla haastavaa ja uudenlaista ajattelutapaa vaativaa asettua horisontaaliseen suhteeseen kriisissä olevan ihmisen ja hänen lähipiirinsä kanssa. Asiantuntijuuden yhteinen rakentaminen jokaisessa kohtaamisessa sen sijaan, että asiantuntijuus on itsestään selvästi statukseen liittyvää, saattaa tuottaa aluksi epävarmuutta; ”Mikä on minun asemani ja tarkoitukseni tässä?”. (Ks. Mm Borchers, 2014) Tarpeenmukaisen hoidon mallin mukaan toimiminen vaatii ajattelutavan muutosta ja yhteistä ponnistusta kohti uudenlaista toimintatapaa – koulutusta ja toimintamallien kehittämistä. Se ei voi riippua vain yksittäisistä tekijöistä, vaan koko hoitokulttuurin on muututtava, mikä tapahtuu pitkäjänteisesti prosessina.

Kuitenkin tällaiset ajattelutavan ja kohtaamisen tapojen muutokset osoittautuvat työssä lopulta yleensä erittäin palkitseviksi. Ainutkertaisuutta kunnioittavat kohtaamiset, erilaisten näkökulmien tuottama uudenlainen yhteinen ymmärrys ja jokaista hoitoon osallistujaa arvostava ilmapiiri luovat sekä yksilölle, hänen lähiverkostolleen että hoitavalle henkilökunnalle kokemuksen osallisuudesta ja yhdessä luomisesta – dialogisuudesta. Dialogissa jokaisen ihmisen sisäinen todellisuus ja merkitykset voivat tulla jaetuiksi sosiaalisesti. Uutta ymmärrystä voi muodostua, merkitykset voivat muuttua, tunteet tulla koetuiksi ja hyväksytyiksi, kokemus omassa maailmassaan yksin olosta keventyä. Tällaisessa dialogissa, jaetussa todellisuudessa ihminen voi toipua.

 

Lähteitä:

Aaltonen, J., Seikkula, J., Alakare, B., Haarakangas, K., Keränen, J. & Sutela, M. (1997). Western Lapland project: A comprehensive family- and network centered community psychiatric project. ISPS (The International Society for Psychologi cal Social Approaches to Psychosis), Lontoo. Abstracts and lectures, 12–16.

Aaltonen, J., Seikkula, J. & Lehtinen, K. (2011). The Comprehensive Open Dialogue Approach in Western Lapland: I. The incidence of non-affective psychosis and prodromal states. Psychosis, 3, 179–191.

Alanen, Y. (2009). Kohti humanistisempaa psykiatriaa. http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/alanen309.htm

Alanen, Y. (1997). Schizophrenia – its origins and need-adapted treatment. London: Karnac Books.

Avoimen dialogin hoitomallin kansainvälinen sivusto: http://open-dialogue.net

Borchers, P (2014) “Issues like this have an impact” The Need-Adapted Treatment of Psychosis and the Psychiatrist’s Inner Dialogue https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/44396/978-951-39-5861-9_vaitos25102014.pdf?sequence=1

Ciompi, L., Hoffman, H. (2004). Soteria Berne: an innovative milieu therapeutic approach to acute schizophrenia based on the concept of affect-logic. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1414694/

Cullberg,. J., Mattsson, M., Levander, S. ym. (2006). Treatment costs and clinical outcome for first episode schizophrenic patients – A three-year follow-up of the Swedish ”Parachute project” and two comparisons. Acta Psychiatrica Scandinavica, 114, 274–281.

Heikkinen, A. (2014). Vaikeiden mielenterveyshäiriöiden tarpeenmukainen hoito ja sen toteutuminen Kainuussa vuosina 2004–2005. Väitöskirjatutkimus. Jyväksylän Yliopisto.

Seikkula, J., Alakare, B. & Aaltonen, J. (2011). The Comprehensive Open- Dialogue Approach in Western Lapland: II. Long-term stability of acute psychosis outcomes in advanced community care. Psychosis, 3, 192–204.

Seikkula, J., Alakare, B., Haarakangas, K., Keränen, J., Lehtinen, K. & Aaltonen, J. (2006). Five years experiences of first contact non-affective psychosis in open dialogue approach: Treatment principles, follow-up outcomes and two case studies. Psychotherapy Research, 16, 214–228.

Tarpeenmukainen hoito ry:n ylläpitämä sivusto ”Hulluna Suomessa”: https://madinfinland.org

 

 

 

Mieli maassa – masennuksen olemuksesta

Mieli maassa – masennuksen olemuksesta

 

Tässä tekstissä tarkastellaan masentuneisuutta masentuneen ihmisen – ja vähän muidenkin – omana kokemuksena, ei niinkään diagnoosina. Masentunut ihminen on aina paljon muutakin kuin masennuksensa. Masennus tilana liittyy aina johonkin, sille on löydettävissä mieli.

Masennuksen voisi sanoa olevan yksi ihmisen tapa reagoida kriittisessä elämänvaiheessa. Jos tilanne tai kriisi käy liian vaikeaksi kestää, voi luonnollisena selviämisstrategiana tällaisessa tilanteessa olla esimerkiksi masennus.

Monenlaista masentuneisuutta

Jokaisen ihmisen masentuneisuus on omanlaisensa. Aivan kuten ihmisetkin ovat kaikki ainutkertaisia.

Masentuneisuus voi olla hetkellinen kokemus, mikä helpottaa päivän tai muutaman päivän sisällä. Joskus taas masennuksen väistyminen vie hyvinkin pitkään. Yleensä se on ymmärrettävä reaktio johonkin elämäntilanteeseen ja se voi kestää viikoista kuukausiin, joskus pidempäänkin.

Vaihtelua on myös syvyydessä ja kokonaisvaltaisuudessa. Toisilla masennus lamaa lähes täysin, toisilla se on kokemuksena enemmän hidastava ja elämää ankeuttava, mutta ei vie toimintakykyä. Masennus helpottaa spontaanisti, kunhan sitä ylläpitävät tekijät helpottavat. Välillä ylläpitävät tekijät on melko helppo löytää, toisinaan taas niiden löytäminen ja käsittely on monimutkaisempi tie. Toisten ihmisten apu on tärkeä, jotta masennuksen läpi voi elää.

Vuodenaikaan liittyvä masennus

Mielialan mataluus, väsymys ja hidastuneisuus voivat ilmetä yhtä aikaa pimeän vuodenajan kanssa. Silloin puhutaan kaamosmasennuksesta. Kaamosmasennus on reaktio menetettyyn valoon, jota aivomme kovasti kaipaavat pystyäkseen pitämään päivän energisenä ja yön virkistävänä levon hetkenä. Tästä voit lukea tarkemmin artikkelista Kaamosmasennus. Kaamosmasennukseen hoitoon on oikea-aikainen ja säännöllinen kirkasvalo selkeästi paras keino, kun luonnon aito kirkasvalo eli aurinko on tavoittamattomissa.

Toisilla taas mieliala, tunteet ja energisyys aaltoilevat. Välillä on hyvin energinen ja vauhdikas vaihe, jolloin ei oikein malttaisi nukkuakaan. Tämän aallon huippua seuraa syvä alakulo, jopa lamaantuminen, jolloin vauhdista on enää vain haalea muisto jäljellä, jos sitäkään. Jos tämä aaltoilu on hyvin jyrkkää, puhutaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.

Masennus ilmenee ihmisessä hyvin kokonaisvaltaisesti, sekä toiminnassa, mielessä, kehossa että sosiaalisesti. Jos masennus käy kovin syväksi ja tuki on tarpeen, löytyy masennusta helpottavia keinoja useanlaisia; varmimmin vaikuttavuutta saadaan vaikuttamalla tilanteeseen useista eri lähtökohdista.

Masentuneen ihmisen toimintakyky

Masennus alentaa tavallisesti ihmisen toimintakykyä, eikä hän siksi selviä yhtä helposti niistä tehtävistä joista hän suoriutuu hyvin silloin, kun ei ole masentunut. Aktiivisuus on vähäistä ja hidastunutta, toimeen tarttuminen on haastavaa, tarmokkuutta ja energisyyttä ei tahdo oikein löytyä. Päätöksenteko vaikeutuu ja voi tuntua hyvinkin ahdistavalta.

”Ruokakaupassa vain tuijotin leipähyllyjä, enkä osannut valita, minkä leivän ottaisin. Lopulta alkoi ahdistaa ja itkettääkin. En sitten ostanut leipää.”

Ruokailun säännöllisyyteen ja terveellisyyteen sekä muuhun henkilökohtaiseen hyvinvointiin panostaminen usein vähentyy masentuneella ihmisellä. Suihkussa käyminen saattaa tuntua isolta urakalta ja siksi se jää helposti huomiseksi. Myös seksuaaliset halut ja seksistä nauttiminen heikkenevät monilla masennuksen myötä. Useasti seksuaalisuuden muutokset liittyvät masennuksen lääkitykseen, mutta ne voivat olla myös osana masennusta.

Toiminta voi olla tavalla tai toisella itseä tuhoavaa. Tämä näkyy usein vaikkapa päihteiden käytön määrissä tai tavoissa. Ei ole myöskään tavatonta, että käyttäytyminen liikenteessä tai harrastuksissa tulee jollakin tavalla itseä uhkaavaksi. Tämä heijastelee pahaa oloa, toivottomuutta ja avuttomuutta – toiveena saattaa olla, että jospa tapahtuisi jokin onnettomuus; ”pääsisin vain pois tästä kaikesta”.

Masennus voi vaikuttaa ihmisen kykyyn toimia niin paljon, että kyky opiskeluun tai työhön heikkenee selvästi. Toisilla taas masennus on enemmän mielen tasolla ja toimintaan riittää energiaa kohtalaisen hyvin.

Masennus ja mielen toiminta

Masentuneen muisti heikkenee, hajamielisyyttä, pienten ja isojen asioiden unohtelua tulee paljon. Saatat unohtaa kesken lauseen, mitä olit sanomassa. Ajattelukin käy tahmeaksi. Jos looginen ajattelu on ollut aiemmin helppoa, voi se nyt olla lähes mahdotonta. Keskittyminen lukemiseen tai toisen ihmisen pidempään jatkuvaan puheeseen on haastavaa, mahdotontakin välillä.

Tunnetilat vaihtelevat ärtymyksestä ahdistukseen ja lähes täyteen tunnetason lamaannukseen; ilottomuus ja kiinnostuksen puute ovat masennuksessa tavallista. Kuitenkin hyvän olon hetkiäkin mahtuu masentuneeseen mieleen. Tyypillisesti esimerkiksi liikunta ja mukavat hetket muiden kanssa tuovat hyvää oloa ja hyvää mieltä. Pääsääntöisesti mieliala on kuitenkin enemmän tai vähemmän matala.

Monesti masennuksesta kärsivä kokee aamun erityisen ikäväksi vuorokauden ajaksi, silloin olo on raskas ja ahdistunut. Illalla taas tuntuu usein hiukan keveämmältä ja siksi nukkumaan meno voi olla vaikeaa; ”en millään haluaisi hukata niitä vähäisiä paremman olon hetkiä nukkumiseen”.  Nämä vaihtelut liittyvät usein kehon vuorokausirytmin häiriöihin, mistä lisää myöhemmin tässä artikkelissa.

Saavutuksista ja tekemisestä nauttiminen on usein masennuksessa vaikeaa. Tyypillistä ovat myös lohduton yksinäisyys ja surumielisyyden tunteet. Toiset ihmiset ovat ikään kuin tavoittamattomissa ja joukkoon kuulumisen mukavaa kokemusta on vaikea löytää.

Tunnesäätelyjärjestelmien näkökulmasta katsottuna masennuksessa ns. uhkajärjestelmä on lähes jatkuvasti aktivoituneena. Tämä näkyy tähän järjestelmään liittyvien tunteiden hallitsevuutena. Näitä tunteita ovat:

  • ahdistus
  • surullisuus
  • lamaantuminen
  • pelot
  • vihaisuus
  • ärtyneisyys
  • inho

Vihaisuus ja inho voivat olla päällimmäisiä kokemuksia ja kääntyä pahimmillaan itseä kohtaan – itsekriittisyyden noidankehä vie tehokkaasti elävyyden ja nautinnon kokemukset ja johdattaa synkkyyteen. Apuna itsekriittisyyteen ovat ymmärtäväisyyden, ystävällisyyden ja lempeyden löytäminen suhteessa itseen, ne rakentavat tien ulos synkkyydestä.

Toisaalta taas vihaisuus tai surullisuus voivat tulla elämänhistorian kokemusten ja oppien vuoksi jollekulle pulmallisiksi. Jos näitä tunteita ei pysty itselleen sallimaan, voi niistä tulla masennuksen syy – puhutaan esimerkiksi tunnelukoista tai mielen jumeista. Joka tapauksessa näissä tilanteissa tunteiden hyväksyminen ja niihin liittyvien elämänhistorian hankaluuksien työstäminen saa masennuksen yleensä helpottamaan.

Ajattelu on kovin negatiivista. Tilanteiden ja puheiden tulkinnat heijastelevat koettua uhkaa. Mieleen jäävät herkästi negatiiviset tapahtumat, kontaktit ja kokemukset. Myönteisiä asioita ja olotiloja on kyllä myös, mutta masentuneessa mielessä ne tahtovat jäädä helposti huomaamatta tai ne unohtuvat saman tien, kun ne ovat ohi. Negatiiviset ajattelun kehät ovat hyvin tyypillisiä masentuneessa mielessä.

 

”….pitäisi tehdä jotain ruokaa. Väsyttää. Ei jääkaapissakaan taida olla oikein mitään. En jaksa lähteä kauppaan. Ei minusta ole mihinkään, kun en saa kauppaankaan lähdettyä. Mitä Minskukaan mahtaa ajatella, kun en taaskaan mene kauppaan. Ei se voi minua enää pitkään jaksaa katsella. Se on varmaan ihan väsynyt minuun. Sen olis parempi olla ilman minua. Voisi etsiä itselleen paremman miehen. Voi kun voisi vain haihtua pois. Ei minusta ole kenellekään enää mitään iloa. Taidan olla ihan elinkelvoton yksilö.”

 

Ihan pienikin vastoinkäyminen voi laukaista toivottomuuden ja kelvottomuuden tunteet.

Mielessä pyörivät aika ajoin ajatukset kuolemasta ja sen helpottavuudesta. Masentuneena voi kokea, että on vain taakaksi muille ja sen takia olisi helpompi, jos kuolisi pois. Välillä ihminen voi aktiivisesti tehdä suunnitelmia oman hengen riistämiseksi.

Tärkeää on ymmärtää, että kuoleman ajatukset, toiveet ja välillä jopa suunnittelukin kuuluvat osana masennukseen.

Ne kertovat eahasta olosta. Nämä ajatukset voivat jopa tuntua helpottavilta, kun olo on kovin toivoton. Kuoleman ajatukset tarjoavat jonkinlaista lohtua. Onneksi elossa pysymisen tarve on niin syvä ja vahva, että yleensä masennuksessakin löytyy syitä kuitenkin pysytellä mukana ja antaa elämälle mahdollisuus. Kuolemaan liittyvistä ajatuksista puhuminen lähes aina helpottaa. On vapauttavaa tietää, ettei ole yksin toivottomuutensa kanssa ja että muutkin ovat näitä ajatelleet ja silti päässeet taas myöhemmin elämästään nauttimaan.

Raskasmielisyys sekä kokemus elämästä ja muista etäällä olosta saa toiset masennuksessaan tarkastelemaan elämää uudella tavalla. Syvämietteisyyteen ja elämän kulun kyseenalaistamiseen voi vierähtää monia hetkiä. Tästä voi saada lohtuakin, kun näkee, ettei elämän ehkä tarvitsekaan olla ”pelkkää oravanpyörässä juoksemista ja materian keräämistä”. Usein käykin niin, että masennuksen läpi käytyään ihminen alkaa arvostaa elämässä erilaisia asioita. Masennuksesta tulee käännekohta, joka on avartanut omaa ajattelua sekä antanut uudenlaista vapauden kokemusta. Elämästä itsestään tulee arvokas, sen sijaan, että arvokasta olisi vain se, mitä elämässään voi saavuttaa.

Suhde itseen on monesti hyvin kriittinen; arvottomuuden ja tyytymättömyyden kokemukset luovat synkän varjon elämään. Häpeä onkin siten hyvin tavallinen kokemus masentuneella ihmisellä, usein se voi olla myös masennusta tuottavana ja vahvistavana tekijänä.

”Minä en ole oikeanlainen. Minussa on jotain perustavaa laatua olevaa vikaa, kun en pärjää.”

Häpeä saa ihmisen kokemaan itsensä huonompana ja joukkoon kuulumattomana. Helposti masentunut ihminen vielä vertailee itseä epäreilusti toisiin:

”Miten muut jaksavat ja pärjäävät, mutta minä en? Kukaan muu ei ole yhtä surkea kuin minä.”

Näin kuilu toisiin ihmisiin kasvaa ja kokemus yksin olemisesta, syvästä synkästä yksinäisyydestä valtaa mielen.

Ajattelun sudenkuoppien tiedostaminen ja niiden kanssa työskentely on masennuksessa tärkeää. Lisäksi erilaiset jumit tunteissa vaativat huomiota ja käsittelyä. Itsekriittisyyden purkamisessa tarvitaan yleensä työskentelyä, joka on vahvemmin tunneperäistä, kokemuksellista ja mihin ajattelulla ei oikein saa otetta.

 Mira pohdiskelee:

 ”Tää häpeä on niin kuin ihan mun ytimessä, se on löytänyt sieltä pesän, eikä lähde minnekään, vaikka kuinka yritän kääntää ajatteluani. Nyt mä huomaan, että se vaikuttaa kaikessa, mitä mä teen tai miten puhun, kun olen muiden kanssa. Mikä on kaikista hulluinta, se vaikuttaa mun tekemisissä silloinkin, kun kukaan ei ole paikalla. Ihan kuin mä pelkäisin itseni mollaavan itseäni…. Mutta niinhän mä oikeasti teenkin. Pienestäkin syystä.”

Masentuneen suhde muihin ihmisiin

Suhde toisiin ihmisiin on merkittävä osa elämää; suhteet toisiin ovat jo lähtökohtaisesti meidät luoneet ja muokanneet sellaisiksi kuin olemme. Siksi hyvän kontaktin puute toiseen ihmiseen yleensä vähintäänkin ruokkii masennusta. Usein myös ihmissuhteisiin liittyvät vaikeudet ovat masennuksen syynä.

Esim. Cyberball-peliä käyttävissä tutkimuksissa on todettu, että tietokoneella toisten kanssa yhdessä pelattavassa pallopelissä toisten pelaajahahmojen jättäessä sinun hahmosi ulkopuolelle (jopa silloin kun tiedät, että hahmoja eivät ohjaa toiset ihmiset, vaan tietokone), kokee ihminen hylätyksi tulemisen kokemusta ja mielialan laskua, psyykkistä kipua.

Mitä sitten tapahtuukaan todellisissa, itselle merkittävissä ihmissuhteissa, kun tulee hylätyksi, petetyksi tai muista syistä joutuu irrottautumaan itselle merkittävistä ihmisistä?

 Suhde toisiin lähes poikkeuksetta muuttuu ainakin jonkin verran silloin, kun on masentunut. Usein niiden ihmisten seura, joiden kanssa voi olla ”oma itsensä” on energisoivaa ja piristävää. Heidän kanssaan ei tarvitse esittää esimerkiksi jaksavaa ja iloista, jos se ei tunnu sillä hetkellä hyvältä. Silloin mieliala usein kevenee ja yrittämättäkin nousee hymy huulille. Taas heidän seurassa, missä ”täytyy” pitää vahvasti jonkinlaista roolia yllä, saattaa olo tulla hyvin raskaaksi ja tyhjäksi.

”Kun lähdin masentuneille tarkoitettuun IPT-ryhmään, olin aika epäileväinen. Miten ihmeessä muiden samanlaisten raskasmielisten kanssa ryhmässä oleminen voisi minua auttaa. Lähdin kuitenkin, kun psykologi sitä minulle kovasti suositteli ja ajattelin, että eipä tämä varmaan tämän pahemmaksikaan voi enää muuttua. Ryhmässä aloin tajuta, miten hienoa on, kun voi olla ja jutella ja käsitellä omia asioitaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ymmärtää masentuneena olemista. Vaikka ryhmässä käytiin läpi tosi raskaita asioita, niin siellä naurettiin myös makeimmat naurut vuosiin ja löysin sieltä sellaisia ihmisiä, joiden kanssa olen ystävä, ihan oikeasti ystävä edelleenkin. Ja masennuskin siellä helpotti.”

Masentuneena ihminen tulee usein hyvin herkäksi toisten ihmisten negatiivisille sanoille ja eleille. Ne koetaan ja tulkitaan vahvasti ja ne saattavat jäädä oloon viipymään pitkäksikin aikaa. Jos kokemus itsestä on jo valmiiksi huono, tuottavat tällaiset negatiivisesti painottuneet kohtaamiset vain lisää itsekriittisyyttä, huonommuuden tunnetta ja kelpaamattomuuden kokemusta.

Jos itsekriittisyys ja häpeän sävyttämä olotila on vahvaa, voi ihminen alkaa masentuneena vältellä lähes kaikkia muita ihmisiä. Hänen on vaikea kokea toisten kanssa olemista hyvänä, koska hän pitää itseään koko ajan riittämättömänä tai vääränlaisena ollakseen kenellekään mukavaa seuraa.

Aiemmin hyvänä koetut sosiaaliset tilanteet tuntuvat kuormittavilta, puhelimeen vastaaminen voi olla ylivoimaisen raskasta ja yhteyden ottaminen toiseen ihmiseen vaatii ponnisteluja. Toisista ihmisistä tuleekin ikään kuin uhka. Siten sosiaalinen ahdistuskin on masennuksessa melko tavallista.

 ”Ajattelin soittaa pitkästä aikaa Pekalle, kun hänkin aina välillä soittelee. Mutta sitten mietin, että olen vain häiriöksi. Sillä on niin paljon muutakin ja sitten pitäisi vielä muka löytää aikaa jutella minun kanssani. Olo tuli tosi synkäksi ja soittaminen jäi.”

Kuitenkin, toisten ihmisten välittävä ja avoin tuki on korvaamattoman tärkeää masennuksesta toivuttaessa. Tämän myötä myös mahdollinen negatiivinen suhde itseen voi alkaa muovautua myönteisempään suuntaan. Siksipä vaikkapa ryhmäterapia – esimerkiksi IPT-terapia – ja myötätuntokeskeinen terapia ovat masennuksen hoidossa erittäin toimivia lähestymistapoja.

Masentuneen ystävät ja läheiset

Masentuneen ihmisen kanssa ollessaan läheinen kokee usein masentuneen avuttomuuden ja toivottomuuden tarttuvan itseensä ja vastareaktiona voi olla voimakas yllyke ratkaista masentuneen ongelmat, jotta saisi tämän ”piristymään”. Voi olla vaikeaa pysähtyä vain olemaan hänen kanssaan ja jakamaan hänen maailmaansa, koska se voidaan kokea – ihan ymmärrettävästi – ankeana ja masentavana.

Ei ole tavatonta, että läheinen ehdottaa itse hyväksi kokemiaan tai jostakin kuulemiaan yksinkertaisia ratkaisuja – jokin lisäravinne, liikunta, aamulla aikaisemmin herääminen yms.. Nämä on ehkä jo kokeiltu tai puhti ei nyt vain niihin riitä. Masennuksesta kärsivä saattaa jo tietää, että nekin ovat kyllä hyviä asioita, mutta eivät pelkästään ratkaise hänen masennustaan. Hän voi loukkaantua ja kokea, ettei toinen ymmärrä häntä ja läheinen taas ihmetellä, miksen hänen hyvää tarkoittavia neuvojaan kuunnella.

Sosiaalinen tuki on kuitenkin masennuksessa merkittävä voimavara. Masentuneen ihmisen kohtaamisessa onkin hyvä muistaa, että jo yhdessä olemisella, pienellä juttutuokiolla tai kahvilla käymisellä voi suoda hänelle tuota tärkeää ja luonnollista, elpymistä vahvistavaa tukea.

Masennus kehossa

Kehon matala-asteinen tulehdustila näyttää liittyvän masennukseen. Hormonaaliset – kortisoli, vasopressiini ja oksitosiini – tekijät ovat myös osa masennuksen kehollisuutta. Toisilla kortisolin määrä verenkierrossa on tavallista suurempi, toisilla taas vähäisempi. Vasopressiini tuottaa ahdistuneisuutta ja masennusta. Oksitosiini taas on kehon oma masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta helpottava hormoni. Sitä erittyy erityisesti avoimissa ja välittävissä kohtaamisissa toisten ihmisten kanssa sekä itsemyötätunnossa.

Kehon rytmisyyden häiriintyminen on yksi merkittävä biologinen tekijä masennuksessa. Vuorokausi- eli sirkadiaaninen rytmi, joka määrittelee uni-valve –rytmiä, heikkenee, viivästyy tai hajoaa. Kun rytmi viivästyy, nukkumaan meno on vaikeaa ja aamulla kunnolla herääminen voi viedä pitkään, tuntejakin heräämisen jälkeen. Myös masennukseen usein liittyvä aamuyön heräily on yleensä merkki rytmin häiriintymisestä. Rytmin ongelmat vaikuttavat myös unen rakenteisiin – REM-vaiheen ja syvän unen vaiheiden määrään. Rytmi voi heiketä myös niinkin paljon, että yöllä ei saa enää nukuttua juuri lainkaan ja päivällä tuntee olevansa kuin zombi, hereillä, mutta ei ihan kuitenkaan. Rytmin häiriintyminen tuottaa uniongelmien lisäksi kehollista raskautta, tahmeutta, energisyyden vähäisyyttä ja toimintatarmon puutetta

Sirkadiaaniseen rytmiin voidaan kuitenkin vaikuttaa melko helposti. Valoisuuden vaihtelut ovat merkittävä vaikuttava tekijä aivoissamme sijaitsevalle keskuskellolle, pienelle suprakiasmaattiselle tumakkeelle. Tuo pieni tumake on keskeinen säätelijä sirkadiaanisessa rytmissä. Tarkemmin tästä voit lukea artikkelistamme ”Aikabiologiset hoidot eli rytmit masennuksessa”.

 ”Mä vaan makoilen sängyssä, puoliso kuorsaa hiljaa vieressä, perintökello tikittää keittiössä. Nousen usein katselemaan ikkunasta, kun ulkona on pimeää, eikä tapahdu mitään. Joskus joku yöllinen kulkija tai taksi kulkee kadulla ja niiden katseleminen tuntuu kuin unelta. Sitten menen takaisin sänkyyn, tunnen pikkuhiljaa unen hiipivän lähemmäs, yhtäkkiä hengähdän nopeasti ja olen taas ihan hereillä. Päivällä kuljen työpaikan käytävillä ja ihmiset näyttävät vähän kummallisilta. Kuulunkohan tänne ollenkaan? Puhun tärkeitä työasioita palaverissa työkavereiden kanssa, enkä hetken päästä muista edes palaverissa olleenikaan. Tämä on aika kummallista, mutta siinä on samalla jotain oudolla tavalla kiehtovaa, olla kuin omassa harmaassa pilvessään kulkeva hiukan elämästä irrallinen olento. Ovatkohan muut kokeneet mitään tällaista?”

Ruokahalussa tapahtuu muutoksia, toinen ei syö juuri lainkaan ja toinen suorastaan ahmii herkkuja. Monet huomaavat painon nousevan ja painon hallinta voi olla tuskallisenkin vaikeaa. Jos käyttää masennuslääkitystä, voivat painonhallinnan vaikeudet liittyä siihen. Mutta myös aineenvaihdunnan muutokset masennuksen myötä vaikuttavat useilla siten, että kiloja kertyy herkästi ja niiden pudottaminen käy kovin hankalaksi.

Aivoissa tapahtuu muutoksia masennukseen liittyen. Kuitenkin aivotutkimusten tulokset suhteessa masennukseen näyttävät koko ajan muuttuvan ja välillä varmana tietona pidetty tekijä aivojen tasolla osoittautuukin olevan vähän tai ei lainkaan vaikuttava asia masentuneessa tilassa. Esimerkiksi pitkään masennusta varmana selittävänä tekijänä käytetty ”serotoniiniteoria” ei ole saanut tutkimuksista tukea.

Näyttää kuitenkin olevan melko varmaa, että aivotkin vaikuttavat masentuneilta eli hermoverkosto on lamaantuneena, viestien kulkeminen hermosolujen välillä vähenee. Myös aivojen tunnekeskuksissa – mantelitumake syvällä aivojen sisällä ja limbinen järjestelmä ns. keskiaivoissa, hippokampus sekä etuaivokuorella olevat tunteiden säätelyyn liittyvät osat – toiminta on masennuksessa toisenlaista kuin tilanteessa, missä masennusta ei ole ja tunne-elämän vaihtelut ovat enemmän tasapainossa.

Aivojen muutokset, sekä toiminnalliset että rakenteelliset ovat kuitenkin palautuvia. Ravintoaineista erityisesti Omega 3 on selvästi hyväksi hippokampuksen palautumiselle. Hippokampusta elvyttää myös säännöllinen, peruskuntoa parantava liikunta. Toimiva psykoterapia myös tuottaa aivoissa sekä toiminnallisia että rakenteellisia muutoksia.

Masentuneisuus on tavallista

Eläinten masennusta on myös tutkittu. Esimerkiksi akvaariokalat käyttäytyvät hyvin masentuneen oloisesti, jos ne on altistettu kohtuullisen pitkäksi aikaa uhkaavaan tilanteeseen eli niitä saalistavan kalan kanssa samaan tankkiin. Kun ne saavat rauhan saalistajaltaan, ne toipuvat pikkuhiljaa takaisin normaaliin tilaansa. Meitä geneettisesti hiukan lähempänä olevat kädelliset eli apinat myös selvästi näyttävät masentuvan, jos ne vaikkapa menettävät asemansa laumassa.

Kun muita kädellisiä on tutkittu, on huomattu, että lauma- eli sosiaaliseen käyttäytymiseen liittyvät sekä masennus että ahdistus olennaisina tekijöinä. Nämä kaksi ovat suhteessa toisiinsa. Masentuneisuus liittyy apinalaumassa aseman menettämiseen – masennus ikään kuin auttaa irrottautumaan siitä asemasta, missä on ollut. Masentunut lauman jäsen vetäytyy yksikseen apaattisena lauman laitamille. Ahdistus taas saa yksilön käyttäytymään suhteessa toisiin siten, että hänet koetaan ei-uhkaavaksi muiden silmissä. Näin hänet voidaan ottaa takaisin mukaan osalliseksi ja suoda hänelle paikka laumassa. Masennus siis saa vetäytymään syrjään ja irrottautumaan, ahdistus auttaa takaisin muiden luo uudestaan.

Toki tämä on ihmisellä hiukan mutkikkaampaa – tähän vaikuttaa erityisesti kehittynyt ajattelumme, itsetarkkailumme ja kykymme ymmärtää toisten mieltä. Koska pystymme irtautumaan ajattelumme avulla käsillä olevasta hetkestä, pystymme miettimään vaikkapa näin:

”Mitä, jos ne ei oikeasti haluakaan minua mukaan, niillä on joku taka-ajatus”

 ”Aina minä jään syrjään, muut saa kauneimmat tytöt itselleen. En koskaan löydä itselleni tyttöystävää.”

 ”Mulla on tosi huonot sosiaaliset taidot, ei minun kanssa kukaan halua kuitenkaan tehdä mitään.”

Ja nämä yleistävät ajatukset alkavat muokata käsitystä itsestä arvottomana, huonompana, mukaan kelpaamattomana.

Ihmisyhteisöissä on evoluutionäkökulma valottanut masennusta siten, että tasa-arvoisessa yhteisössä, missä jokainen jäsen on arvostettu ja tarpeellinen osa kokonaisuutta, ei masennusta esiinny. Tasa-arvoinen, arvostava, hyväksyvä, myötäelävä ilmapiiri suojaa masennukselta.

Kilpailua, parempana olemista ja oman edun tavoittelua korostetaan melko paljon nykyään. Masennukselta taas näyttävät suojaavan tasavertaisuus ja molemmin puoleinen arvostaminen. Esimerkiksi kulttuurien ja evoluution vaikutuksia tutkiva psykologia (mm. Coren Apicella), ihmisten välisiä suhteita tutkiva neurobiologia (mm. Daniel Siegel) ja myötätuntokeskeinen näkökulma (mm. Paul Gilbert) viittaavat vahvasti tähän suuntaan.

Voisiko olla niin, että meidän kehittyneille aivoillemme ja ajattelukyvyllemme eivät oikein epätasavertaisuus ja kilpailun korostaminen sovi?

Jospa nämä luovatkin sen tyyppisen orientaation elämään ja toisiin ihmisiin, mihin vääjäämättä kuuluu myös suurempi haavoittuvuus masennukseen?

Entäpä jos ihmisyys voisikin kukoistaa parhaiten silloin, kun toimitaan yhteistyössä tasavertaisina, iloitaan sekä muiden että itsen onnistumisista ja myötäeletään kärsimyksissä?

Ahdistus

Ahdistus

Ahdistus on moninainen tila ja kokemus. Se on osa normaalia ihmisen elämää, mutta siitä voi tulla myös niin vahva ja vallitseva kokemus, että sen kanssa eläminen käy hyvin vaikeaksi. Seuraavassa käydään lyhyesti läpi näitä erilaisia näkökulmia ja vaikuttavia tekijöitä sekä sitä, millä eri taivoilla ahdistukseen voidaan vaikuttaa.

Ahdistuksen kehollinen kokemus

Kehollisesti ahdistusta kuvataan levottomuutena, hermostuneisuutena, tuskaisuutena, jatkuvana pelästyksen kokemuksena. Hengitys on ahdistuksessa usein melko pinnallista, sydämen syke voi nousta, kurkussa ja rintakehällä tuntua eriasteista puristuksen tai kiristyksen tunnetta. Vatsassa ahdistus tuntuu levottomuutena, puristuksena, solmussa olon kokemuksena, vatsan ”ylösalaisin” kääntymisenä ja myös etovana olona, joskus jopa niin pitkälle, että täytyy oksentaa.

Ahdistuksen tunnekokemus

Ahdistus herää usein silloin, kun jokin luonnollinen sisäinen virittyminen, sen tiedostaminen sekä ilmaiseminen tavalla tai toisella estyy. Henkilö on jostakin syystä oppinut säätelemään liiaksi omaa kokemustansa – kehollista ja tunnetta – ikään kuin pidättämällä sitä, mikä kääntyy siten herkästi epämääräiseksi ahdistukseksi.

Hyvin tyypillistä on, että vaikkapa lapsuudessa on saanut huomata ja kuulla, että jonkin tunteen ilmaisu ei ole sallittua tai jopa että tunne itsessään ei ole sallittu. Silloin lapsi sopeutuu näihin ”sääntöihin” ja alkaa säädellä omaa ilmaisuaan ja jopa kokemustaan. Kun kuitenkin kaikki tunteet ovat ihmiselle luonnollisia, eivät nämä tunteet tosiasiassa häviä mihinkään, vaan alkavat tuottaa ns. signaaliahdistusta eli ahdistus tulee merkiksi siitä, että jotakin väärää on tapahtumassa. Tämä kaikki on usein kuitenkin sen verran epämääräisesti tiedostettua, että kokemuksena on vain ahdistus ja sen kanssa yritetään jotenkin pärjätä.

Tunteena ahdistus on pelon kaltainen. Se koetaan luottamuksen ja turvallisuuden puutteena. Vastakohtana ahdistukselle tunteissa on siten turvallisuuden kokemus, minkä vahvistaminen on ahdistuksen hoidossa tärkeää.

Ajattelu

Ahdistuksen kokemukseen liittyvät yleensä ajattelun tavat, jotka taas herkästi ruokkivat ahdistuneisuutta lisää. Murehtiminen, huolestuneisuus ja ylipäätään ajattelulla tästä hetkestä irtautuminen esim. tulevaisuuden riskien miettimiseen ovat tyypillisiä ahdistuksen osatekijöitä ajattelun tasolla.

Evoluutionäkökulmasta katsottuna riskien kartoittelu on ollut yksi elinehtomme, jotta olemme voineet välttää elämää uhkaavat riskit sekä valmistautua niihin. Tämän ajatellaan olevan yksi syy siihen, että ajattelumme herkästi painottuu negatiiviseen, mikä korostuu erityisesti stressaavissa tilanteissa tai ajanjaksoissa. Negatiivisten ajatusten pyörittely saattaa tulla tavaksi ja silloin siitä tulee ahdistusherkkyyttä ruokkiva tekijä.

Uhan kokemus

Ahdistuksessa siis ajattelu suuntautuu usein tuleviin uhkiin eli fokus on jossakin muussa kuin tämän hetken tilanteessa. Tai fokus voi olla oman kehon tarkkailussa liiallisella ja negatiivisella tavalla. Itsetarkkailu voi muodostua ihmisellä niin isoksi osaksi olemisen tapaa, että lähes mikä tahansa kokemus alkaa tuntua uhkaavalta eli siten tuntua ahdistavalta. Käytännössä siis tarkkaavaisuuden suuntaamisen tapa voi olla lähtökohtaisesti ikävyyksiä ennakoiva ja siten ahdistuksen lähde. Tässä tärkeänä muutosta vaikuttavana tekijänä on opetella uudenlaista tapaa tarkastella itseään, ympäristöään ja tulevaisuutta.

Aivot

Mantelitumake syvällä aivojen pohjaosissa on yksi merkittävä rakenne ahdistuksen kokemuksessa. Tämä tumake on ikään kuin vartija, joka hälyttää mahdollisesta vaarasta, mikä viesti tulkitaan keskiaivoissa, hypotalamuksessa salamannopeasti. Sieltä taas ohjautuu sähköisten ja hormonaalisten viestien kautta tieto koko kehoon, joka valmistautuu mahdolliseen uhkaan. Ihmisen kokemuksena on ahdistus, pelko, vihaisuus tai jähmettyminen riippuen tilanteesta sekä ihmisestä. Mantelitumakkeen hälytys voi liittyä kehon sisäisiin tiloihin tai ulkoiseen tilanteeseen. Ulkoinen tilanne voi olla suojatiellä ollessa kovaa vauhtia kohti tuleva auto, sähköposti tai vaikkapa juttukaverin lause eli käytännössä melkein mitä tahansa.

Autonominen hermosto

Ahdistuksessa siis aivoissa laukaistaan hälytykset päälle. Tähän hälytykseen vastaa kehon autonominen hermosto eli hermosto, johon ei voi tahdolla vaikuttaa ja joka säätelee kehon vireystilaa mm. sydämen, hengityksen, lihaksiston ja ruuansulatuselimistön toiminnassa. Autonomisen hermoston vireystilaa nostava osa aktivoituu vahvasti ja keho valmistautuu vaaran kohtaamiseen. Tähän liittyy ahdistukseen liittyvä uhan kokemus, koska silloin ns. uhkajärjestelmä aktivoituu fysiologisesti. Tämä järjestelmä vaatii rauhoittuakseen jonkinlaisen viestin vaaran väistymisestä, mikä on yksi ahdistuksen hoitoon kiinteästi liittyvä näkökulma.

Stressi

Liiallinen, pitkään jatkuva kuormitustila, joka voi johtua liian suuresta työkuormasta, vaikeuksista ihmissuhteessa, työttömyydestä ja monesta muusta tekijästä, tuottaa negatiivista stressiä. Stressi on kehollisesti muun muassa autonomisen hermoston ylivirittyneisyystila, mikä tunteena koetaan ahdistuksena ja myös ärsyyntymisherkkyytenä. Ahdistus kertoo silloin: ”tätä kannattaa välttää” – se yrittää ohjata pois kuormituksen lähteestä. Tässä ahdistus voi toimia hyvällä tavalla ohjaavana tekijänä muutokseen. Muutos voi olla ulkoisen tekijän muuttamista, oman suhteen muokkaamista ulkoisiin tekijöihin tai muuta sisäistä muutosta.

Sosiaalinen ahdistus

Sosiaalisesta ahdistuksesta ajatellaan, että meidän pitkälle kehittynyt ajattelun kykymme sekä vahva sosiaalinen suuntautuneisuutemme – mikä on myös nähtävissä aivojen tasolla – muodostavat yhdessä riskin nimenomaan sosiaalisten tilanteiden ahdistavuudelle. Itsen tiedostaminen, ymmärrys sosiaalisista normeista sekä kiinteästi sosiaalisuuteen liittyvät tunnekokemukset, kuten nolous ja häpeä ovat ainesosat, joiden yhteisvaikutukset tuottavat helposti ahdistuneisuutta. Mitä enemmän on elämänsä varrella kokenut ikäviä tai nolostuttavia tilanteita ihmisten kanssa sitä herkemmin sosiaaliset tilanteet ovat ahdistusta tuottavia. Riittävä turvallisuuden tunne suhteessa muihin ihmisiin, varsinkin uusiin ihmisiin on silloin puutteellinen

Menetykset ja traumat

Jokin yksittäinen asia elämässä (kuten työ, jokin rooli, status yms.) tai ihmissuhde voi olla hyvin merkittävä tekijä turvallisuuden tunteen ja luottamuksen kokemuksen ylläpitäjänä. Jos tuollaisen tekijän menettää, voi seurauksena olla hyvinkin vahva ahdistuksen kokemus; silloin ahdistus voidaan kokea synkkänä, piinaavana yksinäisyytenä, mistä ei löydä tietä ulos.

Traumaattiset tapahtumat elämässä altistavat voimakkaalle ahdistukselle. Jos jokin tilanne jollakin tavalla muistuttaa traumaattisesta tapahtumasta, voi reaktiona olla ahdistus – jopa paniikkikohtaukseksi kasvava kokemus.

Menetysten ja traumojen työstäminen näissä tilanteissa helpottaa myös ahdistuksen kokemusta.

Suhde ahdistukseen

Normaalista, ihmisyyteen kuuluvasta ahdistuksesta voi tulla myös ahdistuksen lähde. Silloin ahdistuksen kokemus ei jostakin syystä ole ihmisen mielessä luvallinen, vaan sitä on yritettävä välttää kaikin mahdollisin tavoin. Tässä tapauksessa ahdistus kumuloituu vahvaksi, jopa sietämättömäksi kokemukseksi.

Ahdistuksen hoito

Kun ahdistus tulee pulmalliseksi tai sietämättömäksi, on sitä hyvä hoitaa. Ahdistuksen hoidon on hyvä olla moninäkökulmaista, kuten ahdistus myös tilana on. Ahdistuksen vaikuttavassa hoidossa on yleensä mukana ainakin seuraavia näkökulmia: turvallisuuden kokemuksen vahvistaminen, uhkajärjestelmän rauhoittaminen, suhde kehon tapahtumiin, suhde tunteisiin ja tunneilmaisu, ajatteluun vaikuttaminen sekä suhde ahdistukseen.

Haluatko apua ahdistukseen? 

Varaa aika ja tule juttelemaan: Varaa aika tästä.

Anna-Kaisa Turpeinen

Anna-Kaisa Turpeinen

Olen psykologi ja Gestalt-psykoterapeutti (VET). Psykoterapeuttina teen töitä sekä yksilöiden että ryhmien kanssa. Olen kartuttanut jo pitkästi kokemusta sekä työterveyshuollon psykologina että nuorten aikuisten ja aikuisten mielenterveystyössä. Työnohjaajana olen toiminut eri ammattiryhmille sekä yksilöillisesti että työyhteisöille. Olen ollut myös mukana rakentamassa verkostokeskeisen mielenterveystyön alueellista hoitomallia Äänesseudulla.

Psykoterapiakoulutukseni lisäksi avoimen dialogin ja tarpeenmukaisen hoidon lähestymistapa on muokannut ajattelutapaani jo opiskeluajoistani lähtien. Lisäksi olen perehtynyt 2000-luvun alusta lähtien tietoisen läsnäolon taitoihin eli mindfulness-näkökulmaan. Myötätuntokeskeinen työskentely on erityisesti terapiatyössä ja sen lisäksi myös muissa työtilanteissa minulle tärkeää. Tämän näkökulman merkitys on kasvanut työssäni vuosien aikana hyvin suureksi.

Varaa aika

Varaa aika Anna-Kaisa Turpeiselta:

tammi
helmi
maalis
huhti
touko
kesä
heinä
elo
syys
loka
marras
joulu
2018
2019
2020
2021
ma
ti
ke
to
pe
la
su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31

Työssäni minulle on merkittävää kohdata ihminen jokaisessa hetkessä tasaveroisena, lämpimällä tavalla. En kovinkaan paljon halua tulkita asioita, vaan enemminkin tutkia yhdessä ihmisen kanssa hänen todellisuuttansa tässä hetkessä. Näin voimme yhdessä löytää ainutkertaista ymmärrystä juuri tämän ihmisen tilanteeseen ja sitä kautta mahdollisuuksia päästä parempaan oloon ja parempaan elämään.

Ihminen on minulle kokonaisuus, missä mieli, keho, yhteys toisiin ihmisiin sekä ympäristöön ovat erottamattomia osia. Urallani olenkin pyrkinyt jatkuvasti syventämään ymmärrystäni sekä löytämään tukemisen ja hoitamisen tapoja, missä tämä ihmisen kokonaisvaltaisuus otetaan huomioon. Meille ihmisille toiset ihmiset ovat tärkeitä; biologiamme vaikuttaa paljon myös mieleemme ja mielessämme meillä on vahva potentiaali löytää olemisen tasapainoa, kunhan sille vain luodaan tarpeellisia muutoksen mahdollisuuksia.

Minulle työssäni on äärimmäisen tärkeää löytää yhteinen sävel ihmisen kanssa, jonka tapaan. Minä pyrin osaltani luomaan mahdollisuutta aidolle kohtaamiselle välittävässä ilmapiirissä, missä voimme yhdessä tutkia ihmisenä elämisen haasteita sekä löytää niihin yhdessä kokeilujen kautta yksilöllisiä ja ainutkertaisia ratkaisuja.

Ryhmänä työskentely on minusta myös hurjan antoisaa. Terapiaryhmässä mahdollistuu sellaisen yhteisön luominen, missä voi toipua ja eheytyä aidosti luottamuksellisessa ja välittävässä ilmapiirissä. Terapiaryhmä voi yhteisönä nousta sellaiselle yhdessä olemisen tasolle, missä korjaavat kokemukset ja yksilönä kasvaminen tapahtuvat kuin luonnostaan.

Koulutukseni ja perehtyneisyyteni:

  • Tarpeenmukainen hoito
  • Avoin dialogi
  • Verkosto- ja perhekeskeisyys
  • Kognitiivisen psykoterapian mukainen ryhmänohjaus
  • Interpersoonallinen terapia (IPT)
  • Aikabiologiset hoidot
  • Mindfulness eli tietoinen läsnäolo
  • Myötätuntokeskeisyys terapiassa
  • Gestalt-terapia

On hienoa, että voin tehdä yhteistyötä Mielipalveluiden muiden ammattilaisten kanssa. Yhdessä teemme väsymättömästi työtä sen eteen, että löydämme parhaita mahdollisia tapoja tukea jokaista meille tulevaa ihmistä hänen omassa tilanteessaan.

Myötätuntokeskeisyys terapeuttisena tekijänä

Myötätuntokeskeisyys terapeuttisena tekijänä

Ihmiselle on hyödyllistä olla itselleen armollinen ja tuntea myötätuntoa sekä muita ihmisiä, että itseä kohtaan. Myötätuntoisuus on ihmiskunnan historian aikana ollut tärkeässä roolissa lajimme kehittymisen kannalta.

Nykyään myötätuntoon kiinnitetään kuitenkin liian vähän huomiota. Tässä artikkelissa käymme läpi, miten myötätuntokeskeistyyttä voidaan käyttää osana terapiaa. Artikkeli on jaettu seuraaviin osa-alueisiin:

  • Myötätunto
  • Itsemyötätunto
  • Itsemyötätunnon kolme osa-aluetta
  • Itsemyötätunto tavoitteiden saavuttamisen tukena
  • Myötätunto terapeuttisena vaikuttajana
  • Lisää luettavaa

Varaa aika vastaanotolta

Voit varata ajan  Mielipalveluista klikkaamalla alla olevaa linkkiä:

Klikkaa ja varaa aika

Myötätunto

Myötätunto on inhimillinen ominaisuus, joka perustuu sosiaalisuuteen. Yhteys toisiin ihmisiin on ihmiskunnan historiassa ollut aina elinehtomme. Myötätuntoisuus on sekä kokemuksellinen että fysiologinen tapahtuma. Se on myös erittäin merkittävä tekijä psyykkiselle tasapainolle ja hyvinvoinnille.

Myötätunto ei ole kuitenkaan pelkästään ihmiselle ominaista, vaan se näkyy myös monilla sosiaalisilla nisäkkäillä. Tästä esimerkkinä se miten poikasista huolehditaan laumassa ja miten ylipäänsä lauma suojelee siihen kuuluvia yksilöitä.

Myötätunto on sellainen kokemus ja suhde toisen ihmisen kärsimykseen, johon liittyy halu auttaa ja tukea toista hänen tilanteessaan. Myötätuntoon liittyy empatian kyky, joka auttaa ymmärtämään toisen kokemusta. Myötätuntoon kuuluu kuitenkin myös paljon muuta.

Myötätunto on aktiivista pyrkimystä tehdä jotakin, jotta toisen kärsimys helpottaisi.

Myötätuntoa voisi kuvailla vaikkapa ymmärtäväksi, lämpimäksi ja ystävälliseksi tukena olemisen tavaksi.

Myötätunto ei ole sääliä, sillä sääliin liittyy aina epätasa-arvoinen suhtautuminen.

Myötätuntoinen tapa suhtautua ja toimia on tasavertainen, siihen sisältyy ymmärrys siitä, että itsellä voi olla tai on mahdollisesti ollut samankaltaista kärsimystä.

Myötätuntoon siis sisältyy ymmärrys yhteisestä, jaetusta ihmisyydestä.

Myötätuntoinen tapa kohdata toisen ihmisen hätää ja kärsimystä aktivoi rauhoittumista, joka voidaan tunnekokemuksen lisäksi nähdä myös aivojen ja muun kehon fysiologian tasolla. Tämä tunneperäinen ja kehollinen rauhoittuminen luo perustaa mm. masennuksen ja ahdistuksen lievittymiselle ja vaikuttaa helpottavasti myös moniin muihin psyykkisiin oireisiin. Se mahdollistaa turvallisuuden tunteen vahvistumisen, joka puolestaan tuottaa avoimempaa ja joustavampaa suhdetta ympäristöönsä. Näin syntyy psyykkistä kärsimystä vähentävä eli toipumista vahvistava myönteinen kehä.

Itsemyötätunto

Myötätunto itseä kohtaan eli itsemyötätunto on paljon tutkittu näkökulma inhimillisen hyvinvoinnin vahvistamisessa, sekä ahdistuksen ja masennuksen hoidossa. Johtavia tutkijoita tällä alueella ovat jo pitkään olleet Kristin Neff, Chistopher Germer Yhdysvalloista ja Paul Gilbert Englannista.

Itsemyötätunto eroaa esimerkiksi itsetunnosta siinä, että itsetunto nojaa vahvasti ulkoisiin saavutuksiin ja menestykseen. Siten itsetunto on myös herkemmin ulkoisille vaikutuksille altis kuin itsemyötätunto.

Itsetuntoon myös usein liittyy vertailu; ihmiselle, jolla on hyvä itsetunto, on tyypillistä nähdä itsensä hiukan optimistisemmin kuin mikä on todellisuus. Useimmat ihmiset esimerkiksi ajattelevat olevansa hiukan keskimääräistä parempia autolla ajajia. Tämä sama positiivinen vääristymä on useimmilla melko vahvasti mukana elämän eri osa-alueilla. Tutkimusten mukaan tämä on ollut yksi merkittävä tekijä siinä, että ihmisen mieliala pysyy hyvänä. Kuten arvata saattaa, on tämän positiivisen vääristymän tasapaino kuitenkin melko epävarmalla pohjalla.

Todellisuudessa lähes kaikki eivät voi olla hiukan keskimääräistä parempia. Kolikon kääntöpuoli tässä onkin se, että vertailu saattaa kääntyä – ja usein kääntyykin – päälaelleen ja ihminen alkaa nähdä itsensä vertailussa lähes täysin altavastaajana, häviäjänä. Silloin kokemuksena on yleensä ahdistus ja mielialan lasku.

Itsemyötätunto taas perustuu muuhun kuin itsetuntoon ja itsen vertailuun muiden kanssa. Itsemyötätunnon myönteinen suhtautuminen itseen ei ole riippuvainen suorittamisesta ja onnistumisista. Se on ehdoista vapaata lämmintä suhtautumista itseen. Se näyttää suojaavan murehtimisen, itsekritiikin ja yksinäisyyden negatiivisilta vaikutuksilta.

Itsemyötätunto ei ole ”millään ei ole mitään väliä” –asenne. Se on pikemminkin kannustava ja rohkaiseva suhde itseen silloin, kun on tärkeä suoriutua ja tavoitella jotakin. Itsemyötätuntoisena ihmisenä annat itsellesi hyvää palautetta saavutuksista ja myös yrittämisestä. Se on suhtautumistapana ymmärtävä ja lohduttava, kun epäonnistut, teet virheitä tai olet tavalla tai toisella ”heikoilla”.

Itsemyötätunnon kolme osa-aluetta:

  1. Ystävällisyys – ystävällinen ja ymmärtävä asenne itseä kohtaan vaikeissa hetkissä ja kokemuksissa.
  2. Yhteinen inhimillisyys – omien kokemusten näkeminen osana laajempaa ihmisen elämää sen sijaan, että ne näkisi eristävänä, erillisyyttä korostavina kokemuksina.
  3. Tietoinen läsnäolo – vaikeiden kokemusten ja ajatusten tiedostaminen ja hyväksyminen sen sijaan, että sukeltaa niihin saaden aikaiseksi mielen negatiivisia kehiä, jotka herkästi tulevat ainoaksi totuudeksi.

Itsekriittisyys itsemyötätunnon vastakohtana

Itsemyötätunnon vastavoimana voidaan nähdä mielen vaikeita kokemuksia ja yksinäisyyden kokemusta vahvistava itsekriittisyys. Itsekriittinen ihminen on itselleen ankara ja kovn. Kun hän kokee jonkin asian menneen toisin, kuin mikä oli tavoite tai jos jokin menee pieleen pienesti tai isosti. Itsekriittisyys altistaa tutkimusten mukaan selvästi psyykkiselle kärsimyselle ja mielenterveyden häiriöille.

Itsemyötätunto tavoitteiden saavuttamisen tukena

Tutkimusten mukaan itsemyötätuntoiset ihmiset saavuttavat pitkän tähtäimen tavoitteitaan paremmin kuin itseensä kriittisesti suhtautuvat ihmiset. Ja mikä on erityisen tärkeää, itsemyötätuntoiset ihmiset selviävät elämän vaikeista paikoista ja ajoista paremmin eteenpäin kuin ne, joilla ei itsemyötätuntoa juurikaan ole. Tätä selviämisen kykyä nimetään resilienssiksi.  Itsemyötätuntoiset ihmiset ovat vähemmän ahdistuneita ja masentuneita kuin ei-itsemyötätuntoiset. Itsemyötätunnon harjoittelua on käytetty hyvin tuloksin ahdistuksen ja masennuksen hoidossa.

Myötätunto terapeuttisena vaikuttajana

Kaiken edellä kuvatun vuoksi myötätuntokeskeisyys on toipumiseen tähtäävässä työskentelyssä erittäin merkittävä terapeuttinen tekijä. Itsemyötätuntoisen suhtautumistavan oppiminen ja vahvistaminen onnistuu parhaiten sellaisessa ilmapiirissä, missä tällainen ystävällinen, arvostava ja myötätuntoinen suhtautuminen on vuorovaikutuksessa koko ajan mukana.

Lisää luettavaa

Alla linkkejä yllämainittujen tutkijoiden sivustoille sekä muutamiin itsemyötätunnon tutkimusartikkeleihin, englanniksi:

Artikkelit:

Tutkimusartikkeleita & -abstrakteja:

  • A neurobehavioral model of affiliative bonding: implications for conceptualizing a human trait of affiliation.
    Depue RA1, Morrone-Strupinsky JV., 2005
Mitä on Gestalt-psykoterapia?

Mitä on Gestalt-psykoterapia?

Psykoterapiasuuntauksia on monia. Gestal-terapia on yksi niistä. Sen tarkoituksena on löytää ja saada käyttöön ihmisen omat voimavarat eli sen lähtökohta on myönteinen ja ihmisen ainutkertaisuutta korostava. Gestal-terapia erottuu monesta muusta suuntauksesta mm. holistisen näkökulmansa takia. Alla kerrotaan tästä suuntauksesta hieman tarkemmin keskittyen sen muutamaan keskeiseen näkökulmaan.

Artikkelissa esitellään seuraavat asiat:

  • Gestalt-terapian tavoite
  • Ihmiskäsitys
  • Työskentelyn tavat – kontakti
  • Työskentelyn tavat – tiedostaminen
  • Työskentelyn tavat – tässä ja nyt
  • Asiakkaan ja terapeutin suhde Gestalt-terapiassa

Varaa aika Gestalt-terapiaan

Voit varata ajan Gestalt-terapiaan Mielipalveluista klikkaamalla alla olevaa linkkiä:

Klikkaa ja varaa aika

Gestalt-terapian tavoite

Gestalt-terapian tavoitteita ovat mm.

  • Eheytyminen
  • Omana itsenään elämässä eläminen
  • Spontaanius
  • Luova sopeutuminen omana itsenään omaan ympäristöönsä.

Terapian vaikutus alkaa näkyä yleensä kasvaneena itsetuntemuksena sekä hyvinvointina. Psyykkisten oireiden helpottuminen tapahtuu vähitellen tavoitteita kohti mentäessä. Gestalt-terapiassa tavoitteet ovat jokaiselle ihmiselle ainutkertaisia ja ainutlaatuisia – hänen itsensä näköisiä.

Ihmiskäsitys

Ihminen nähdään osana omaa elinympäristöään – omaa kenttäänsä. Ihminen ja hänen elämänsä nähdään holistisesti eli monimuotoisena ja monesta näkökulmasta koostuvana kokonaisuutena.

Ihminen on myös dynaaminen eli jatkuvasti muuttuva, eri tilanteissa aina hiukan erilainen ja elämän myötä paljonkin muuttuva. Ihmisen eläminen ja kokeminen liittyvät aina monella tavalla hänen tilanteeseensa, ihmissuhteisiin, ympäristöönsä – sekä tämän hetkiseen että mielessä elävään elämänhistoriaan.

Ihminen on osa verkostoa, jossa jokainen osallinen on monella tavalla sekä vastuullinen että riippuvainen.  Tämä ihmisen ”suhteellisuus” on yksi Gestalt-terapian kulmakiviä.

Työskentelyn tavat – kontakti

Kontakti ja kontaktissa oleminen ovat hoidon keskeisiä tekijöitä. Terapeuttinen työskentely on kontaktissa olemista monilla eri tavoilla. Ilman kontaktia ei ole kokemista tai elämää. Kontaktissa muodostuva kokemus voi olla parhaimmillaan harmoninen, elävöittävä, vahvistava tai kuten usein terapiassa, helpottava.

Pahimmillaan kokemus voi olla epämiellyttävä, jopa järkyttävä. Näistä jälkimmäisistä kokemuksista usein elämän varrella muodostuu ihmiselle pulmia, jotka voivat olla tunteissa olevaa keskeneräisyyttä tai jumeja.

Silloin ihminen alkaa herkästi säädellä kontaktissa olemistaan niin paljon, että elävyys ja spontaanius häviävät ja jäljelle jäävät erilaiset mielen pulmat, jotka voivat tuntua mm. ahdistuksena, mielialan mataluutena, häpeänä ja monella muulla ikävällä tavalla.

Työskentelyn tavat – tiedostaminen

Tiedostaminen on gestalt terapiassa keskeinen menetelmä. Tiedostamisen vahvistamisessa kontakti, kokemus, kokeilut ja ilmaiseminen ovat tärkeässä roolissa. Tiedostamisen avulla psyykkisen pahan olon ja oireillun mieli tulee vähitellen ymmärrettäväksi.

Yhtä paljon tai joskus enemmänkin keskitytään asioiden kanssa kokemukselliseen työskentelyyn, kuin asioista puhumiseen. Siten terapeuttiselle toiminnalle on ominaista työskentely tunteiden tiedostamisen ja ilmaisemisen kanssa, kehollinen toiminta sekä sen ymmärtäminen, miten vuorovaikutus vaikkapa terapiatilanteessa rakentuu.

Työskentelyn tavat – tässä ja nyt

Terapeuttinen työskentely on fenomenologista eli keskitytään siihen, mikä on olemassa, pinnalla tässä ja nyt. Kiinnitetään ikään kuin huomiota siihen, mikä erottuu kokonaisuudesta, mistä tulee ”kuvio”.

Tämä voi terapiatilanteessa esimerkiksi tapahtua vastaamalla kysymyksiin:

  • ”Mitä sinussa tapahtuu juuri nyt?”
  • ”Mistä olet nyt juuri tietoinen?”
  • ”Mitä huomat kehon tuntemuksissa nyt?” tms.

Myös jokin ele, äänensävy tai muu vuorovaikutuksessa esiin tuleva tapahtuma voi tulla toistuvaksi kuvioksi. Terapeuttinen työskentely tapahtuu vähitellen ikään kuin näitä kuvioita perkaamalla, kuten sipulia kuorimalla. Kun tiedostaminen vahvistuu, vastaukset edellä mainittujen kaltaisiin kysymyksiin muuttuvat ja on mahdollista huomata sellaisia tapahtumia ja kokemuksia itsessä, mitkä aiemmin olivat oman tiedostamisen ulkopuolella.

Tämä ”tässä ja nyt” -periaate ei tarkoita, etteikö elämänhistorian asioitakin käsiteltäisi, mutta sitä tehdään sen mukaisesti, miten ne nyt ovat näkyvissä ja vaikuttavat ihmisessä. Elämänhistorian tarkastelu ei siis ole lähtökohtana Gestalt-terapiassa työskentelylle.

Historiamme elää meissä koko ajan jokaisessa jollakin tavalla. Voidaan sanoa, että usein ihminen kantaa mukanaan kokemisen, tulkitsemisen ja toimimisen tapoja, jotka ovat lähtöisin hänen menneisyydestään, eivätkä perustu tämän hetken tilanteeseen. Nämä aiheuttavat usein vaikeuksia ja kärsimystä. Näitä tutkitaan terapiassa ”tässä ja nyt” –tapahtuvassa vuorovaikutuksessa.

Asiakkaan ja terapeutin suhde Gestalt-terapiassa

Dialoginen suhde on työskentelyssä hyvin tärkeä. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakas ja terapeutti ovat molemmat merkittävä osa terapiaprosessia. Asiakkaan ja terapeutin välinen suhde on myös tasavertainen – molemmat ovat prosessissa tärkeitä, molemmat asiantuntijoita omalla tavallaan.

Yhdessä haetaan ja luodaan ymmärrystä asiakkaan tilanteesta ja elämästä. Dialogiseen suhteeseen eivät kuuluu valmiit ”patenttiratkaisut” tai vastaukset. Ainutlaatuisuuden näkeminen ja juuri kyseisen ihmisen omien oivallusten ja vastausten löytäminen ovat tärkeitä.

Työskentelystä tulee siten hyvin vuorovaikutteista ja tuossa vuorovaikutuksessa yhdessä tutkitaan keskustelujen ja erilaisten sisäisten ja toiminnallisten kokeilujen avulla, miten asiakkaan tilannetta voi ymmärtää. Näin tehdään työtä eheytymisen suuntaan.

Myös kontaktia ja vuorovaikutuksen tapoja asiakkaan ja terapeutin välillä tutkitaan, se on terapiaistunnolla tässä ja nyt –tapahtuvaa. Asiakas ja terapeutti tutkivat yhdessä, miten asiakas on suhteessa tähän hetkeen ja elämään yleensä sekä kokeilevat myös uusia elämisen ja kokemisen mahdollisuuksia.

Psykoterapia ja lyhytterapia – Mitä ne tarkoittavat?

Psykoterapia ja lyhytterapia – Mitä ne tarkoittavat?

Mitä psykoterapia ja lyhytterapia käytännössä tarkoittavat?

Tässä artikkelissa käymme läpi seuraavat asiat:

  • Psykoterapeutti
  • Psykoterapia hoitona
  • Psykoterapeuttinen suhde
  • Psykoterapeuttinen vuorovaikutus
  • Lyhytterapia

Psykoterapia Helsinki

Voit varata ajan Mielipalveluiden psykoterapiaan Helsingissä alla olevasta linkistä:

 

Klikkaa tästä ja varaa aika -> 

 

Psykoterapeutti

Psykoterapeutti on henkilö, jolla on koulutus psykoterapeutin ammattiin. Hän on koulutuksessaan erikoistunut hoitamaan ihmisen mielen haasteita. Psykoterapeutin ammattinimike on suomessa ja monissa muissakin maissa suojattu ja sitä saa käyttää ainoastaan psykoterapiaan koulutettu henkilö.

Usein psykoterapeutilla on peruskoulutuksenaan psykologin, psykiatrin tai psykiatrisen sairaanhoitajan koulutus. Psykoterapeuttisia suuntauksia on monia, muun muassa:

  • psykodynaaminen
  • kognitiivinen
  • gestalt
  • psykofyysinen
  • ratkaisukeskeinen
  • integratiivinen psykoterapia.

Psykoterapia hoitona

Psykoterapiassa mielen haasteita ja kriisejä hoidetaan asiakkaan ja terapeutin vuorovaikutuksen sekä heidän suhteessaan vaikuttavien tekijöiden avulla.

Näitä tekijöitä ovat mm.

  • luottamuksen kokemus
  • yhteistyösuhde
  • terapeutin kyky empatiaan.

Psykoterapia ei perustu lääkehoitoon, vaan siinä pyritään tutkimaan asiakkaan mielessä vaikuttavia tekijöitä ja tapahtumia, jotka ovat yhteydessä mielen haasteisiin. Nämä tekijät yleensä liittyvät ajatteluun ja tunteisiin, näiden yhteyksiin sekä toimintatapoihin. Tavoitteena on työskennellä siten, että asiakas alkaa taas voida hyvin.

Vaikka psykoterapia perustuu paljon puhumiseen, se on kuitenkin erilaista kuin esimerkiksi ystävien tai perheen kanssa keskustelu. Erona on se, että tässä hoitomuodossa tutkitaan mielen tapahtumia ja niiden vaikutuksia olotilaan monenlaisten metodien ja tekniikoiden avulla.

Psykoterapiassa on aina taustalla myös teoria siitä, miten mielen pulmia voidaan ymmärtää ja niitä hoitaa.

Hoitojakson kesto voi olla mitä tahansa vajaasta vuodesta useaan vuoteen. Tapaamiset ovat yleensä kerran tai kaksi kertaa viikossa 45-60 minuuttia kerrallaan. Psykoterapian pituus riippuu monesta tekijästä.

Psykoterapeuttinen suhde

Vaikka terapeutin ja asiakkaan suhde on hyvin luottamuksellinen ja työstettävät asiat ovat henkilökohtaisia, on suhde ammatillinen. Ammatillinen tarkoittaa tässä sitä, että kaikki mitä suhteessa ja vuorovaikutuksessa tapahtuu, palvelee asiakasta ja hänen toipumistaan. Ammatillinen tarkoittaa myös sitä, että suhde on ehdottoman luottamuksellinen; terapeuttia sitoo vaitiolovelvollisuus. Terapeutti on tärkeä osa terapiaa ja ihmisenä siinä mukana, mutta terapia on aina asiakasta varten, eikä terapeutti odota vastavuoroisuutta samalla tavalla kuin läheiset. Terapeutti voi tuoda esiin omia kokemuksiaan ja näkökulmiaan, mutta näiden on aina tärkeä palvella asiakkaan omaa prosessia.

Psykoterapeuttisessa suhteessa luottamuksellisuus, aito kiinnostus ja asiakkaan tilanteessa mukana olo ovat hyvin merkittävä hoitava tekijä. Tutkimusten mukaan hoidon onnistumiselle psykoterapeuttista suuntausta merkittävämpää on asiakkaan ja terapeutin välinen turvallinen, luottamuksellinen ja avoin suhde. On tärkeää, että asiakkaalla on mahdollisuus tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään ja työstää vaikeita kokemuksiaan ehdottoman turvallisessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä. Siksi on hyvä etsiä terapeuttia, jonka kanssa tunnet voivasi alkaa rakentaa luottamuksellista suhdetta.

Psykoterapeuttinen vuorovaikutus

Terapeutin ammattitaitoa on kuulla ja ymmärtää sitä, mitä asiakas kertoo. Puheen sisällön lisäksi terapeutti huomioi kehon reaktioita ja kehon kieltä, äänen sävyjä sekä sitä, miten vuorovaikutus tapahtuu. Kaikki tämä kertoo siitä, mikä voi olla asiakkaassa esimerkiksi ”jumissa”. Vuorovaikutuksessa tutkitaan yhdessä kaikkea edellä mainittua monin eri tavoin, erilaisten metodien ja tekniikoiden avulla. Psykoterapeutti usein kysyy ja tuo esille sellaisia näkökulmia, jotka voivat olla asiakkaalle uusia ja usein juuri siksi oivalluksia tuottavia.

Lyhytterapia

Lyhytterapiaa voi antaa myös muu ammattilainen kuin psykoterapeutti. Lyhytterapialla yleensä tarkoitetaan terapiaa, missä on selvä rakenne ja määrätty tapa työskennellä. Lyhytterapialla pyritään vaikuttamaan johonkin tiettyyn ongelmaan tai oireeseen. Lyhytterapia on usein hyvä elämäntilannekriiseissä ja sellaisessa oireilussa, joka ei ole kovin vahvaa ja liittyy reaktiona johonkin kriittiseen tilanteeseen. Interpersoonallinen terapia eli IPT on yksi esimerkki lyhytterapiasta. Se on kehitetty masennuksen hoitoon ja perustuu ajatukseen ihmissuhteiden merkityksellisyydestä ja niiden vaikutuksesta mielialaan.

Lyhytterapian kesto on yleensä 12-20 tapaamiskertaa viikon-kahden viikon välein.