Author Archives: Helena Oikarinen-Jabai

About Helena Oikarinen-Jabai

Olen koulutukseltani psykologi. Työskentelen pääasiassa ratkaisukeskeisesti, tavaten asiakkaitani noin viidestä kahteenkymmeneen kertaan, mutta teen myös pidempiä hoitojaksoja. Keskusteluterapian rinnalla käytän hypnoterapiaa, EMDR- terapiaa ja interpersonaalista psykoterapiaa. Nämä menetelmät tukevat erityisesti masennusta ja ahdistusta potevia sekä traumatisoituneita asiakkaita. Hypnoterapia auttaa usein myös huonoista tottumuksista irrottautumisessa (esimerkiksi tupakanpoltto, ylensyöminen), itsetunnon kohottamisessa ja fobioiden voittamisessa.
Paranemisen ja eheytymisen kaipaus – ihmisen ikiaikainen voimavara

Paranemisen ja eheytymisen kaipaus – ihmisen ikiaikainen voimavara

Parantumisen ja eheytymisen kaipaus lienee sisäänrakennettu ihmisenä olemiseen. Ihmiset ovat aina olleet kiinnostuneita siitä, kuinka kohdata elämän mukanaan tuomia vaikeita tunteita ja käsitellä traumoja. Melkein kaikissa ihmisten muodostamissa yhteisöissä onkin ollut järjestyneitä tapoja hoitaa ihmisen mieltä ja tähän tehtävään erikoistuneita henkilöitä. Myös eri uskontojen ytimessä on vahva pyrkimys eheytymisen kokemukseen, vaikka tämä lienee vallankahvassa olevilta usein unohtunut.

Nykyterapiassa on kaikuja entisaikojen shamaanien menetelmistä

Erilaisten kulttuurien suhdetta parantamiseen tutkineen antropologi Edith Turnerin mielestä 2000-luvulla toimiva terapeutti nojaa pitkälti samankaltaisiin parantamisen ja parantumisen mekanismeihin kuin mihin shamaanit, lääkärit, papit ja muut auttajat ovat kautta aikojen tukeutuneet. Monissa terapeuttisissa menetelmissä on yhteneväisyyksiä sellaisiin hypnoottisiin prosesseihin, joita alkuperäiskansojen parantajat ovat käyttäneet ja käyttävät tukeakseen ihmisen eheytymistä. Esimerkiksi hypnoterapian, perheterapian ja lyhyterapian kehittämiseen paljon vaikuttaneen Milton Erickson terapeutin ja asiakkaan narratiivista ja kehollista vuorovaikutusta hyödyntävä lähestymistapa nojasi ikiaikaiseen tietoon ihmisen paranemisprosessien kokonaisvaltaisesta luonteesta.

Myös Ericksonin tavassa hyödyntää terapeuttisessa työskentelyssään omia kokemuksiaan polion hänelle aiheuttamista vaikeista fyysisistä haasteista ja niistä selviytymisestä voi nähdä yhteneväisyyksiä niihin tapoihin, joiden kautta parantajat ja shamaanit ovat valmistautuneet tehtäviinsä omia parantumisprosessejaan läpikäymällä. Kokemukseensa nojaten hän uskoikin, että tie paranemiseen alkaa, kun ihminen tulee tietoiseksi alitajuisista voimavaroistaan ja vahvuuksistaan. Terapeutin tehtävänä oli tarjota asiakkaalle muutokseen johtava vuorovaikutuksellinen kokemus.

Nykyisin useimmat terapeutit käyttävät terapiaprosessin tukena menetelmiä, joiden juuret ovat erilaisissa kulttuurisissa tai paradigmaattisissa tavoissa ymmärtää ihmisen mieltä ja sen hoitamista. Esimerkiksi aasialaisiin henkisiin harjoitteisiin alun pitäen pohjautuvat mindfulness- ja meditaatioharjoitukset kuuluvat nykyään monien terapiasuuntausten ja terapeuttien työkaluihin. Psykiatrian erikoislääkäri Antti Mattilan mukaan Eriksoninkin korostama näkökulman vaihtaminen oivaltamisen ensi askeleena oli tuttua jo antiikin ajan filosofeille. Terapeuteilla olisikin hänen mielestään paljon opittavaa eri aikakausien ajattelijoilta.

Edith Turnerin mielestä yhteisöön sulautumisella, josta antropologi Victor Turner käytti käsitettä communitas, on tärkeä merkitys parantamis- ja parantumistapahtumassa, sillä se mahdollistaa yksilön alitajunnan sulautumisen kollektiiviseen kokemukseen. Communitasin kokemuksessa kukaan ei voi käsitellä toista objektina, sillä jokainen sielu on osa muiden ihmisten sielua, ja jopa luontoa. Näin yhteisöön sulautuminen antaa tilaa tasa-arvoiselle ja eheyttävälle kohtaamiselle.

Nykyajan kiireisessä ja pirstoutuneessa todellisuudessa ihmisten voi olla vaikeaa löytää yhteisöön sulautumisen ja/tai kohtaamisen kokemuksia. Tämä saattaa johtaa vieraantumisen ja merkityksettömyyden tunteeseen ja siihen, että oman alitajuisen mielen voimavaroja on vaikea tunnistaa.

Terapia on yksi tapa pysähtyä ja avautua tarkastelemaan omaa ainutlaatuista elämänpolkua osana laajempaa ihmisten ja kaiken elollisen verkostoa. Tällainen tarkastelu tarjoaa uusia näkökulmia lähestyä ja ratkaista meitä painavia ja ahdistavia asioita tai kokemuksia, hankalia elämäntilanteita ja ihmissuhdeongelmia. Uuden näkökulman kautta löytyy usein myös yhteys omaan sisäiseen maailmaan ja sen toteuttamiseen.

 

Varaa aika Helenalta

tammi
helmi
maalis
huhti
touko
kesä
heinä
elo
syys
loka
marras
joulu
2020
2021
2022
2023
ma
ti
ke
to
pe
la
su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30

 

Kirjallisuutta

Krippner, Stanley 2009: Indigenous health care practioners and the hypnotic-like healing procedures. Journal of transpersonal Research, 2009, Vol.1(1), pp 7-18.
Mattila, Antti S. 2006: Näkökulman vaihtamisen taito. Helsinki: Wsoy.
Turner, Edith 2006: Among the Healers. Stories of Spiritual and ritual Healing around the World. Connecticut: Praeger Publisher.
Turner, Victor 1982: Liminal to liminoid in play, flow and ritual. Teoksessa V. Turner (toim.) From Ritual to theatre: the human seriousness of play. NY: Performing arts journal publications.
Wedge, Marilyn 2011: Reflections on Milton Erickson. Psychology Today. https://www.psychologytoday.com/us/blog/suffer-the-children/201112/reflections-milton-erickson

 

Resilienssi ja ihmisen selviytymistaidot – Mitä ne ovat?

Resilienssi ja ihmisen selviytymistaidot – Mitä ne ovat?

Resilienssistä puhutaan nykyään melkein kaikilla inhimillisen elämän alueilla, kun halutaan viitata organismin, yhteisön, luonnon eliöiden, maapallon, talouden, ihmiskunnan ja yksilöiden kykyyn selviytyä vaikeista tilanteista ja jatkaa elämää eteenpäin.  

Myös psykologiassa ja sosiaalitieteissä käsitteeseen törmää tavan takaa.  Kun selviytymistaitoja aiemmin usein tarkasteltiin yksilön sisäsyntyisenä ominaisuutena, nykyään vallalla on näkökulma, joka painottaa resilienssin sosiaalista luonnetta ja muiden ihmisten ja ympäristön merkitystä yksilön pärjäämiselle.

Resilienssin kehittäminen terapiassa

Esimerkiksi kanadalainen resilienssitutkija ja nuorisopsykoterapeutti Michael Ungar on kehittänyt sellaisia terapeuttisia lähestymistapoja, jotka tukevat nuorten omakohtaisista yhteisöllisistä kokemuksista nousevien selviytymistarinoiden jakamista muiden kanssa. Ajatuksena on, että tällainen toiminta auttaa ihmisiä myös tunnistamaan hyvinvointiaan palvelevia henkilökohtaisia, sosiaalisia ja kulttuurisia voimavaroja.  Kun omat voimavarat löytyvät, avautuu mahdollisuus osallistua myös keskusteluihin, joissa niitä tukevien resurssien saatavuudesta ja jakamisesta neuvotellaan. Näin resilienssiä tarkastellaan ensisijaisesti nuorten kykynä toimia omassa elinympäristössään sekä mahdollisuutena vaikuttaa olosuhteisiinsa ja niitä määritteleviin rakenteisiin.

Perheensä Auschwitzissä menettänyt neuropsykiatri Boris Cyrulnikin mielestä resilienssi kutoutuu ihmisen sisäisen ja ulkoisen todellisuuden, henkilökohtaisen ja sosiaalisen muutoksen välissä yhdistäen nämä puolet: se on vastarinnan tekoa, mutta ennen kaikkea elämään opettelua erilaisten ristiriitaistenkin todellisuuksien kanssa.

Tällaisen prosessin metaforana Cyrulnik kertoo tarinan helmestä ja simpukasta:

Kun hiekanjyvä häiritsee helmisimpukan toimintaa, sen on suojauduttava erittämällä helmiäistä muodostavaa ainetta.

Lopputuloksena on kestävä, kallisarvoinen, upea koru.

Samalla tavalla ihminen voi vaikean tilanteen kohdatessaan sopeutua kokemiinsa hankaliin olosuhteisiin lohkoutumalla. Vaikka osa persoonallisuudesta hajautuu, ehjäksi jäänyt osa löytää merkitykselliset ja onnelliset asiat, mikä auttaa myös koettujen vaikeiden asioiden kohtaamisessa ja eheyttämisessä osaksi minuutta. Cyrulnikin mielestä äärimmäisiä kokemuksia voi ajatella myös majakoina, jotka valaisevat edessämme avautuvaa tuntematonta maastoa ja johtavat meitä parempaan ymmärrykseen itsestämme.

Cyrulnik toteaa, että jokainen meistä on kokenut kärsimystä ja jokainen on jossakin määrin resilientti. Kukaan ei selviä elämässä kolhuitta. Vaikka ihmiset suhtautuvat kokemiinsa vaikeuksiin eri tavoin, jokainen kaipaa joskus yhteisön ja läheisten tukea selviytyäkseen ja kukoistaakseen. Erityisesti ihmisille, jotka kokevat jollakin tavoin kamppailevansa yhteiskunnan reunamilla, kokemus siitä, että voi jakaa tarinansa ja tulla kuulluksi yhteisössä saattaa olla avaus omien voimavarojen käyttöönottoon ja edesauttaa myös osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttamiseen.

Yksilö- tai ryhmäterapia on yksi tapa tunnistaa ja löytää itselle ominaisia voimavaroja, selviytymiskeinoja ja taitoja suunnistaa tuntemattomassa maastossa. Terapia saattaa myös auttaa näkemään oman tarinan ja kokemukset osana laajempaa yhteisöllistä tarinaa ja historiallista helmiäiskorua, jonka jokainen ajan hioma helmi on ainutlaatuinen ja korvaamaton ja jatkaa muotoutumistaan suhteessa toisiin helmiin.

Kirjallisuus

Cyrulnik Boris 2012 (1999): Ihmeellinen kurjuus. Helsinki: Rasalas Kustannus.

Ungar, Michael 2012 (2004): Nurturing Hidden Resilience in Troubled Youth. Toronto: Toronto University Press.