Individual and Couples Therapy in English (Helsinki)

Individual and Couples Therapy in English (Helsinki)

Are you and/or your partner new to Finland? Are you currently in an intercultural relationship? While all couples may face hardships such as communication difficulties, misunderstanding, lack of closeness, or even infidelity, immigrant/expat and intercultural couples often find themselves burdened with additional challenges. It is a well-known and sad fact that divorces are more common among immigrant and intercultural couples.

According to Statistics Finland, in 2018, the divorce rate for those with a foreign background was nearly double that of native Finns, and the rate for intercultural couples was as high as over four times that of homogamous Finnish couples!

Expats and immigrants try to adjust to life in a new country- often without a support network. The resulting stress and loneliness can lead to depression, anxiety, and other mental health problems, and may also cause an added strain on even otherwise healthy relationships. When one or both partners are struggling with these challenges- culture shock, integrating into a new country, finding work, learning a new language, etc., the relationship can suffer as a result. Stress levels are high, tempers flare, and patience is running low. When personal problems drain our reserves, our relationships often get neglected. When you compound this problem with feeling all alone- far away from family, and perhaps even without new friendships- the burden can become unbearable.

People in intercultural relationships also have their own unique challenges. While integrating two sets of customs, beliefs, and values is never without challenges, this is especially pronounced when the partners come from two different countries. This often becomes evident especially in parenting. While everyone in the family has the potential to benefit from the richness of multiple cultural heritages, this first requires the parents to learn to talk about, understand, accept, and even appreciate their differences, and then make necessary compromises.

Besides child-rearing practices, communication can also be more challenging in intercultural relationships. The partners often speak two separate native languages, and communicate either in one of those or a third one. Even with excellent skills in a second language, misunderstandings or frustrations can still arise.

While the statistics may seem daunting, fortunately, none of the above-mentioned issues need to continue to negatively impact your life or your relationship. Through individual and/or couples counseling, these issues can be discussed and skills for navigating them can be learned. I have traveled extensively, and lived in the US, South Korea, and Finland. I therefore have both personal experience as an expat and an immigrant, as well as professional experience working with these communities. In other words, I get it. I also truly believe that no problem is insurmountable, and no relationship is hopeless. By addressing individual concerns, practicing communication skills, increasing acceptance, learning to lean on one another rather than turning away, and negotiating differences (cultural, personal, parenting), multiculturalism can become a source of joy and pride rather than another obstacle to overcome.

Book an appoitment with Joanna in Helsinki

tammi
helmi
maalis
huhti
touko
kesä
heinä
elo
syys
loka
marras
joulu
2020
2021
2022
2023
ma
ti
ke
to
pe
la
su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
Tapaamisaika Helsinki (1)
22
23
24
25
Tapaamisaika Helsinki (4)
26
27
28
Tapaamisaika Helsinki (4)
29
Tapaamisaika Helsinki (2)
30
Ahdistus ja jännitys sosiaalisissa tilanteissa – Mikä avuksi?

Ahdistus ja jännitys sosiaalisissa tilanteissa – Mikä avuksi?

”Etsin myymälän maito-osastoa. MIKSI SE ON AINA PERÄLLÄ! Sydän alkaa hakata, huimaa, pyörrynkö? Paniikki valtaa, ostoskärryt pitää jättää, poistun myymälästä melkein rynnäten. Katson vain eteenpäin, hävettää, pitää päästä ulos.”

Ahdistus sosiaalisissa tilanteissa ja julkisissa paikoissa, paniikkikohtauksen pelko, on yleinen ja monien elämää pahasti turmeleva ongelma. Siitä kärsivä alkaa välttää tilanteita, joiden pelkää aiheuttavan ahdistusta ja mahdollisesti paniikkikohtauksen. Elämänpiiri hupenee ja lopulta melkein kaikki energia suuntautuu ahdistuksen välttelyyn. Kotoa poistuminenkin voi käydä vaikeaksi.

Sosiaaliseen ahdistukseen aktivoitumiseen jossain tilanteessa liittyy yleensä 4 vaihetta:

  1. Laukaiseva tekijä,
  2. Kehon vahva reaktio
  3. Sitä seuraava emootio sekä
  4. Ajatukset, jotka sopivat jotenkin kehon reaktioon ja tunteeseen.

Opettajan otsanrypistys voi saada oppilaan kehossa aikaa sympaattisen hermoston aktivoitumisen (taistelu/pako-reaktio), pelon ja halun paeta, Sitä seuraa ajatus: en osaa, minua pidetään huonona, olen nolo luuseri. Taustalla voi olla vaikkapa kokemus vaativasta vanhemmasta.  Seurauksena voi olla aluksi arvioinnin ja suoritustilanteiden karttaminen, sekä lopulta yleinen sosiaalisten tilanteiden välttäminen.

Aikamme ahdistuksesta

Ahdistus on sinänsä mainio asia. Se auttaa valmistautumaan tuleviin uhkiin. Sopivissa tilanteissa se on merkittävä apu. Se motivoi. Usein se kuitenkin alkaa ottaa tilaa liikaa eikä menekään ohi.

Uhat, joihin kehomme on synnynnäisesti valmis reagoimaan, ovat erilaisia kuin nykyisen elämäntapamme tarjoamat haasteet. Esi-isämme elivät ympäristössä, jossa uhat ja keinot selvitä niistä olivat selkeitä ja fyysisiä. Kehomme reagoi edelleen kuin aina olisi henki pelissä. Esimiehen sähköposti voi tuottaa työntekijän kehossa saman reaktion kuin aikoinaan tiikerin kohtaaminen.

Ahdistus voi siten tulla kohtuuttoman suureksi, elämää hallitsevaksi tilaksi. Muiden ihmisten tapaaminen muuttuu hankalaksi, hedelmättömät ajatukset alkavat syödä enegiaa ja vapautta toimia.

Keinoja ahdistuksen purkamiseen

Netti on täynnä monenlaisia ohjeita poteville. Mindfulness, jooga ja positiivinen ajattelu ovat suosittuja menetelmiä. Keinojen runsaus ei kuitenkaan estä valtaisia ihmismassoja kärsimästä päivästä toiseen.

Ahdistunut ajattelee, vatvoo, vatvoo ja on liian tietoinen itsestään. Kauhistuttavat mahdollisuudet pakkaavat mieleen ja keho reagoi sen mukaisesti. Ahdistavien asioiden välttäminen laajenee. Elämä kapenee. Erilaisin tekniikoin oppii säätelemään tätä. Rentoutumaan ja hengittämään. Ei-ahdistuvaiseksi ihmiseksii tuleminen on kuitenkin vielä vaativampaa.

Ahdistus haluaa kertoa meille jotakin

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen. Sitkeän häiritsevän ahdistuksen nujertamiseksi ei auta yksittäinen tekniikka. Sen liittäminen osaksi elämäntapaa voi olla erinomaista, mutta tärkeämpää on tuntea itsensä. Ahdistus kertoo ettemme luottavaisena jätä mennyttä, ja astu seuraavaan hetkeen.

Ahdistus ei juuri kohtaa itsetyytyväistä ja onnellista ihmistä. Sen sijaan taustalla on kolhuja itsetunnossa, kehon huonovointisuutta, hedelmättömiä ajattelutapoja, riittämättömiä ihmissuhteita ja elämän merkityksettömyyden kokemuksia. Yksittäinen menetelmä ei niitä ratkaise.

Uusi suunta

Ymmärrys itsestä on tarpeen. Omat arvot, elämän tavoitteet ja ihmissuhteiden laatu tulee nähdä selvästi. Maailmankatsomuksensa kanssa tulee voida elää tyynesti ja varmana.

Kehon toiminta, rytmi, kunto ja hyvinvointi tulee saattaa kohtuulliselle tolalle. Sosiaalisen elämän elämänkaaren mukaisten vaatimusten riittävä ratkaisu on tarpeellista. Työ- ja toimeentulo tulee ratkaista tavalla, joka tukee elämän kokonaisuutta. Ajattelussa ja tunteissa pitää pystyä reagoimaan nykyhetken tilanteeseen ilman menneisyyden kokemusten vinouttamia tulkintatapoja.

Silloin elämä muuttuu jännittäväksi, avoimeksi ja rikkaaksi.

Kaikkeen tähän on vaikea venyä yksinään. Hyvä psykologi, terapeutti, voi olla ratkaiseva apu. Ammatilainen, joka näkee sinut yksilönä ja tarkastelee tilannettasi hyvin monipuolisesti. Jos sinua tarkastellaan vain akuutin pulman kannalta tai työntekijän koulutuksen kapeuttamasta
näkökulmasta, hyöty voi olla lyhytaikainen.

Is communication overrated?

Is communication overrated?

We’ve all heard about the importance of good communication skills in relationships. Well-meaning friends and family members, as well as many couples therapists, insist that good communication skills are the most important factor in building a healthy and happy relationship. But is this really true? While I’m sure no one would argue that good communication ISN’T important, love and  relationship researcher Dr. John Gottman argues that it’s not what differentiates good relationships from the bad ones. I tend to agree.

So if communication isn’t the (only) answer, what is? What should we work on to build, maintain, or improve our romantic relationships? I believe we should start with increasing acceptance, creating an atmosphere where good feelings outweigh the bad, and work on turning the all-too-common negative interaction cycles into positive ones instead.

In my practice, I’ve worked with numerous clients who state that their relationships are filled with negativity. They may not be able to pinpoint any one specific problem or issue- they simply feel trapped in an environment of negativity. Negativity tends to breed negativity. That is to say, when one partner approaches the other with a negative tone, the other one tends to respond in kind. This then prompts an even more negative reaction from partner number one. And so it escalates. In time we even come to expect this negativity, and may already preemptively become defensive when we see our partner approaching. Added to that is the fact that we, as humans, are biologically and evolutionarily pre-programmed to notice and respond to undesirable events.

The good ones simply don’t require our attention in the same way- there’s nothing to fix there! So unfortunately, creating a cycle of positivity requires attention and conscious effort; it isn’t as automatic. This isn’t to say that we should (or could!) aim to eliminate all negative interactions. Dr. Gottman’s research has discovered a formula for happy relationships- 5:1. This means that happy couples have an average of five positive interactions for every negative one. These positive interactions don’t have to be grand romantic gestures. In fact, it’s much more effective to have many small, nice moments, rather than a few amazing ones. A smile, a note or text, an “I love you”, an impromptu hug- these are all small everyday things we can all incorporate into our relationships to improve them. I’d suggest having a conversation with your partner to find out how you can best show your love, affection, and admiration for them. Some people might appreciate a gift, while others would much prefer you to take over a dreaded chore. The important thing is to be aware of your partner’s preferences so your show of love is actually perceived as such.

You can also increase positive interactions by practicing noticing the good things. Like I said, this is something that doesn’t tend to come naturally, but instead must be consciously decided and practiced. So spend the next week purposefully looking for things your partner is doing right- and point them out. You can also spend some time each evening telling your partner what you appreciate about them- the more specific, the better.

Another way to increase the positivity in your relationship is to approach your partner in a softer, gentler manner when you have something to discuss. As previously stated, a negative approach will almost guarantee a negative reaction. So, instead of saying “ You’re such a slob! Why do you keep leaving your dirty clothes everywhere? Do you need a map to the hamper?”, you might soften this to something more along the lines of “I know you got home late from work and were really tired, but I would love it if you’d throw your work clothes in the laundry basket”.

While I believe that positivity is the lifeblood of a thriving relationship, another thing to practice in order to improve your connection is acceptance. You will never find a flawless partner. None of us are. In fact, those leaving a relationship due to their partner’s irritating habits often find themselves with a new partner whose flaws make them even crazier! In other words, the grass might be greener on the other side- but you may instead discover a leaky roof! The trick is to learn how to live with each other’s flaws and foibles rather than continually fighting them. Dr. Gottman likens these sorts of problems to a physical ailment like having a bad back- you learn to avoid things that exacerbate the pain, and when the pain does flare up, you manage it with a heating pad or pain medicine.

One effective “medicine” to alleviate relationship pains is the use of humor. Don’t take yourself or each other too seriously. Using affection and laughter is a great way to reduce tension caused by two people with their own thoughts, feelings, opinions, and pasts trying to do life together. Also, be willing to consider that your partner might actually have some valid points in their arguments. Just like the saying goes- would you rather be right or happy? We very easily become so entrenched in our own positions, we refuse to budge even a little. This makes it nearly impossible that we would see- much less accept- that our partner’s viewpoint may be just as valid as our own. Relationships don’t need to be a zero-sum game.

So is communication overrated? I would argue that, while important, it pales in comparison to acceptance and overall positivity. Relationships filled with friendship, kindness, appreciation, acceptance, and laughter are well equipped to withstand the occasional storm and come out stronger on the other side. The good news is, with a little bit of practice, these new skills can  ecome habits that will carry your relationship through the toughest of times.

References
Gottman, J. M., & Silver, N. (2015). The seven principles for making marriage work. New York,
NY: Harmony Books.

Book an appoitment with Joanna

tammi
helmi
maalis
huhti
touko
kesä
heinä
elo
syys
loka
marras
joulu
2020
2021
2022
2023
ma
ti
ke
to
pe
la
su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
Tapaamisaika Helsinki (1)
22
23
24
25
Tapaamisaika Helsinki (4)
26
27
28
Tapaamisaika Helsinki (4)
29
Tapaamisaika Helsinki (2)
30
Is Rekindling a Burned-Out Romantic Fire Possible?

Is Rekindling a Burned-Out Romantic Fire Possible?

What do you do if your relationship is just ok?
That is, nothing is horribly wrong, but it’s also not great. Is this an inevitability in every long-term relationship? Are we all eventually doomed to this ho-hum existence?

Fact is, the initial passion that is present in (at least most) brand-new relationships does tend to fade. Kids, careers, illnesses, financial stresses, life just get in the way. Also, the intense emotions we initially experience aren’t sustainable (or even desirable) indefinitely from a biological standpoint either.

So does all this mean that, yes, all relationships are eventually doomed to become lackluster and boring? Absolutely not.
While relationships will inevitably wax and wane, and change through time, it doesn’t mean that couples can’t sustain continued love, passion, and romance. In fact, all of that is entirely possible- it just requires time and effort. Relationships are like many other things in life- the more you nourish them, the more they flourish. On the contrary, neglected relationships do tend to wither and die. One of the biggest enemies of happy relationships, then, is complacency. As soon as we feel confident and comfortable in our relationships, we often turn our focus to other areas of our lives, assuming that our partner will always just be there. Before we know it, we no longer know each other, and we end up as roommates, co-parents, or just two people leading parallel lives under one roof.

So how do we maintain the new relationship shine? Or is it possible to find it again once it’s been lost? While maintaining something is generally easier than, in essence, starting over, it is most definitely possible for couples to rediscover the passion and intimacy of their early days together. Here are five suggestions to try, for anyone who’s looking to reconnect to their partner or just ensure that their connection stays strong.

1. Spend time (alone) together

This one is crucial. We can’t feel close to someone emotionally if we are never physically near one another (and the rest of these steps would become much more difficult to accomplish). So go on dates. They don’t need to be elaborate or fancy- just a way to spend time together and show each other that you still matter. Bonus points for doing something new and/or slightly frightening during these times- these can increase feelings of closeness even more.

2. Ask each other questions

And listen to the answers! Remember, in the beginning, how you couldn’t get enough of each other, and you wanted to learn every little thing about each other? At some point, we start feeling like we know each other. And then we often stop asking questions. However, everyone is always growing, learning, and changing. Once we stop talking to each other about (and asking each other about) our hopes, fears, goals, preferences and the like, we may find that we no longer know the person we’re with. We know only the person they used to be, and find that we’re now in a relationship with a virtual stranger.

3. Do nice things for each other

Again, remember the days when you were “wooing” your partner? You made sure to bring out your best side, you let the little things go, and you went out of your way to do things to let the other person know you care. Eventually we tend to stop this. Again, blame it on complacency. So fill up the car, bring the coffee to bed, or write your spouse a love note. Stop thinking about what you want (and perhaps feel you aren’t getting) from the relationship, and start thinking about what you can BRING to the relationship.

4. Reminisce about the old days

One of the things that sustains a relationship through tough times are the joint memories of good times and a life shared. Talk about them. Look at photos. Tell stories. Your first date, your wedding, a trip you’ve taken, the births of your children- relive those times. Also, the more you follow #1, the more stories you’ll have for this step!

5. Touch each other

For many couples, when the relationship starts to sour, physical touch is the first thing to go. In fact, often couples in distressed relationships go out of their way to avoid accidentally touching each other. Try, instead, to consciously find ways to touch- hold hands, give a shoulder rub, hug… A good start for couples for whom touching has become unfamiliar is to hug twice a day, at least eight seconds each time. You’d be surprised at what a difference this can make! So for anyone who is currently in a relationship, whether it’s still good and you want to maintain it, or it’s already become strained and you’d like to find your way back to each other, follow these tips. Even start with just one (any one) and give it a try. Then add in others as you grow comfortable with the previous one- just continue to do that one as well!

Relationships do take work, but it’s worth it. You truly do reap what you sow here as well. Happy connecting!

Book an appoitment with Joanna

tammi
helmi
maalis
huhti
touko
kesä
heinä
elo
syys
loka
marras
joulu
2020
2021
2022
2023
ma
ti
ke
to
pe
la
su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
Tapaamisaika Helsinki (1)
22
23
24
25
Tapaamisaika Helsinki (4)
26
27
28
Tapaamisaika Helsinki (4)
29
Tapaamisaika Helsinki (2)
30
Paranemisen ja eheytymisen kaipaus – ihmisen ikiaikainen voimavara

Paranemisen ja eheytymisen kaipaus – ihmisen ikiaikainen voimavara

Parantumisen ja eheytymisen kaipaus lienee sisäänrakennettu ihmisenä olemiseen. Ihmiset ovat aina olleet kiinnostuneita siitä, kuinka kohdata elämän mukanaan tuomia vaikeita tunteita ja käsitellä traumoja. Melkein kaikissa ihmisten muodostamissa yhteisöissä onkin ollut järjestyneitä tapoja hoitaa ihmisen mieltä ja tähän tehtävään erikoistuneita henkilöitä. Myös eri uskontojen ytimessä on vahva pyrkimys eheytymisen kokemukseen, vaikka tämä lienee vallankahvassa olevilta usein unohtunut.

Nykyterapiassa on kaikuja entisaikojen shamaanien menetelmistä

Erilaisten kulttuurien suhdetta parantamiseen tutkineen antropologi Edith Turnerin mielestä 2000-luvulla toimiva terapeutti nojaa pitkälti samankaltaisiin parantamisen ja parantumisen mekanismeihin kuin mihin shamaanit, lääkärit, papit ja muut auttajat ovat kautta aikojen tukeutuneet. Monissa terapeuttisissa menetelmissä on yhteneväisyyksiä sellaisiin hypnoottisiin prosesseihin, joita alkuperäiskansojen parantajat ovat käyttäneet ja käyttävät tukeakseen ihmisen eheytymistä. Esimerkiksi hypnoterapian, perheterapian ja lyhyterapian kehittämiseen paljon vaikuttaneen Milton Erickson terapeutin ja asiakkaan narratiivista ja kehollista vuorovaikutusta hyödyntävä lähestymistapa nojasi ikiaikaiseen tietoon ihmisen paranemisprosessien kokonaisvaltaisesta luonteesta.

Myös Ericksonin tavassa hyödyntää terapeuttisessa työskentelyssään omia kokemuksiaan polion hänelle aiheuttamista vaikeista fyysisistä haasteista ja niistä selviytymisestä voi nähdä yhteneväisyyksiä niihin tapoihin, joiden kautta parantajat ja shamaanit ovat valmistautuneet tehtäviinsä omia parantumisprosessejaan läpikäymällä. Kokemukseensa nojaten hän uskoikin, että tie paranemiseen alkaa, kun ihminen tulee tietoiseksi alitajuisista voimavaroistaan ja vahvuuksistaan. Terapeutin tehtävänä oli tarjota asiakkaalle muutokseen johtava vuorovaikutuksellinen kokemus.

Nykyisin useimmat terapeutit käyttävät terapiaprosessin tukena menetelmiä, joiden juuret ovat erilaisissa kulttuurisissa tai paradigmaattisissa tavoissa ymmärtää ihmisen mieltä ja sen hoitamista. Esimerkiksi aasialaisiin henkisiin harjoitteisiin alun pitäen pohjautuvat mindfulness- ja meditaatioharjoitukset kuuluvat nykyään monien terapiasuuntausten ja terapeuttien työkaluihin. Psykiatrian erikoislääkäri Antti Mattilan mukaan Eriksoninkin korostama näkökulman vaihtaminen oivaltamisen ensi askeleena oli tuttua jo antiikin ajan filosofeille. Terapeuteilla olisikin hänen mielestään paljon opittavaa eri aikakausien ajattelijoilta.

Edith Turnerin mielestä yhteisöön sulautumisella, josta antropologi Victor Turner käytti käsitettä communitas, on tärkeä merkitys parantamis- ja parantumistapahtumassa, sillä se mahdollistaa yksilön alitajunnan sulautumisen kollektiiviseen kokemukseen. Communitasin kokemuksessa kukaan ei voi käsitellä toista objektina, sillä jokainen sielu on osa muiden ihmisten sielua, ja jopa luontoa. Näin yhteisöön sulautuminen antaa tilaa tasa-arvoiselle ja eheyttävälle kohtaamiselle.

Nykyajan kiireisessä ja pirstoutuneessa todellisuudessa ihmisten voi olla vaikeaa löytää yhteisöön sulautumisen ja/tai kohtaamisen kokemuksia. Tämä saattaa johtaa vieraantumisen ja merkityksettömyyden tunteeseen ja siihen, että oman alitajuisen mielen voimavaroja on vaikea tunnistaa.

Terapia on yksi tapa pysähtyä ja avautua tarkastelemaan omaa ainutlaatuista elämänpolkua osana laajempaa ihmisten ja kaiken elollisen verkostoa. Tällainen tarkastelu tarjoaa uusia näkökulmia lähestyä ja ratkaista meitä painavia ja ahdistavia asioita tai kokemuksia, hankalia elämäntilanteita ja ihmissuhdeongelmia. Uuden näkökulman kautta löytyy usein myös yhteys omaan sisäiseen maailmaan ja sen toteuttamiseen.

 

Varaa aika Helenalta

tammi
helmi
maalis
huhti
touko
kesä
heinä
elo
syys
loka
marras
joulu
2020
2021
2022
2023
ma
ti
ke
to
pe
la
su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30

 

Kirjallisuutta

Krippner, Stanley 2009: Indigenous health care practioners and the hypnotic-like healing procedures. Journal of transpersonal Research, 2009, Vol.1(1), pp 7-18.
Mattila, Antti S. 2006: Näkökulman vaihtamisen taito. Helsinki: Wsoy.
Turner, Edith 2006: Among the Healers. Stories of Spiritual and ritual Healing around the World. Connecticut: Praeger Publisher.
Turner, Victor 1982: Liminal to liminoid in play, flow and ritual. Teoksessa V. Turner (toim.) From Ritual to theatre: the human seriousness of play. NY: Performing arts journal publications.
Wedge, Marilyn 2011: Reflections on Milton Erickson. Psychology Today. https://www.psychologytoday.com/us/blog/suffer-the-children/201112/reflections-milton-erickson

 

Resilienssi ja ihmisen selviytymistaidot – Mitä ne ovat?

Resilienssi ja ihmisen selviytymistaidot – Mitä ne ovat?

Resilienssistä puhutaan nykyään melkein kaikilla inhimillisen elämän alueilla, kun halutaan viitata organismin, yhteisön, luonnon eliöiden, maapallon, talouden, ihmiskunnan ja yksilöiden kykyyn selviytyä vaikeista tilanteista ja jatkaa elämää eteenpäin.

Myös psykologiassa ja sosiaalitieteissä käsitteeseen törmää tavan takaa.  Kun selviytymistaitoja aiemmin usein tarkasteltiin yksilön sisäsyntyisenä ominaisuutena, nykyään vallalla on näkökulma, joka painottaa resilienssin sosiaalista luonnetta ja muiden ihmisten ja ympäristön merkitystä yksilön pärjäämiselle.

Resilienssin kehittäminen terapiassa

Esimerkiksi kanadalainen resilienssitutkija ja nuorisopsykoterapeutti Michael Ungar on kehittänyt sellaisia terapeuttisia lähestymistapoja, jotka tukevat nuorten omakohtaisista yhteisöllisistä kokemuksista nousevien selviytymistarinoiden jakamista muiden kanssa. Ajatuksena on, että tällainen toiminta auttaa ihmisiä myös tunnistamaan hyvinvointiaan palvelevia henkilökohtaisia, sosiaalisia ja kulttuurisia voimavaroja.  Kun omat voimavarat löytyvät, avautuu mahdollisuus osallistua myös keskusteluihin, joissa niitä tukevien resurssien saatavuudesta ja jakamisesta neuvotellaan. Näin resilienssiä tarkastellaan ensisijaisesti nuorten kykynä toimia omassa elinympäristössään sekä mahdollisuutena vaikuttaa olosuhteisiinsa ja niitä määritteleviin rakenteisiin.

Perheensä Auschwitzissä menettänyt neuropsykiatri Boris Cyrulnikin mielestä resilienssi kutoutuu ihmisen sisäisen ja ulkoisen todellisuuden, henkilökohtaisen ja sosiaalisen muutoksen välissä yhdistäen nämä puolet: se on vastarinnan tekoa, mutta ennen kaikkea elämään opettelua erilaisten ristiriitaistenkin todellisuuksien kanssa.

Tällaisen prosessin metaforana Cyrulnik kertoo tarinan helmestä ja simpukasta:

Kun hiekanjyvä häiritsee helmisimpukan toimintaa, sen on suojauduttava erittämällä helmiäistä muodostavaa ainetta.

Lopputuloksena on kestävä, kallisarvoinen, upea koru.

Samalla tavalla ihminen voi vaikean tilanteen kohdatessaan sopeutua kokemiinsa hankaliin olosuhteisiin lohkoutumalla. Vaikka osa persoonallisuudesta hajautuu, ehjäksi jäänyt osa löytää merkitykselliset ja onnelliset asiat, mikä auttaa myös koettujen vaikeiden asioiden kohtaamisessa ja eheyttämisessä osaksi minuutta. Cyrulnikin mielestä äärimmäisiä kokemuksia voi ajatella myös majakoina, jotka valaisevat edessämme avautuvaa tuntematonta maastoa ja johtavat meitä parempaan ymmärrykseen itsestämme.

Cyrulnik toteaa, että jokainen meistä on kokenut kärsimystä ja jokainen on jossakin määrin resilientti. Kukaan ei selviä elämässä kolhuitta. Vaikka ihmiset suhtautuvat kokemiinsa vaikeuksiin eri tavoin, jokainen kaipaa joskus yhteisön ja läheisten tukea selviytyäkseen ja kukoistaakseen. Erityisesti ihmisille, jotka kokevat jollakin tavoin kamppailevansa yhteiskunnan reunamilla, kokemus siitä, että voi jakaa tarinansa ja tulla kuulluksi yhteisössä saattaa olla avaus omien voimavarojen käyttöönottoon ja edesauttaa myös osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttamiseen.

Yksilö- tai ryhmäterapia on yksi tapa tunnistaa ja löytää itselle ominaisia voimavaroja, selviytymiskeinoja ja taitoja suunnistaa tuntemattomassa maastossa. Terapia saattaa myös auttaa näkemään oman tarinan ja kokemukset osana laajempaa yhteisöllistä tarinaa ja historiallista helmiäiskorua, jonka jokainen ajan hioma helmi on ainutlaatuinen ja korvaamaton ja jatkaa muotoutumistaan suhteessa toisiin helmiin.

Kirjallisuus

Cyrulnik Boris 2012 (1999): Ihmeellinen kurjuus. Helsinki: Rasalas Kustannus.

Ungar, Michael 2012 (2004): Nurturing Hidden Resilience in Troubled Youth. Toronto: Toronto University Press.

Miksi ihminen itkee?

Miksi ihminen itkee?

Itku on tunteiden kommunikaatiota. Vauva kertoo itkullaan tarpeistaan kuten: nälkä, jano, kipu, kylmä, kuuma. Itku on toimivaa kommunikaatiota ja se saa useimmiten hoitajan (äidin) huomion ja vastauksen kommunikaatioonsa.

Lapsi oppii vähitellen ääntelyllään ja sitten sanoillaan ja lopuksi puheillaan ilmaisemaan tarpeitaan. Kasvattajat ovat yleensä mielissään siitä, mitä ”aikuisemmin” lapsi oppii toimimaan. Kehittyessään ”rationaaliseksi” olennoksi lapsi saa osakseen valtavasti ihastelua ympäristöltään ja erityisesti lähimmiltään.

Lapsen kasvaessa tunteiden suora ilmaisu valitettavasti vähitellen tahtoo jäädä taka-alalle, vaikka ilmaisun tarve ei ole mihinkään hävinnyt. Lapselle saattaa aiheutua pahaa oloa tilanteissa, joita aikuiset eivät osaa aavistaakaan. Ei ole mitään ”vakiomörköä”, vaan melkein mikä tahansa uusi ärsyke saattaa olla lapsesta pelottava. Pahat olot, pettymykset ja avuttomuuden tunne jäävät kuitenkin helposti ilmaisematta, kun lapsi huomaa, että erityisesti pärjäämisestä ja selviytymisestä palkitaan. Myöskin riemun purkaukset saattavat jäädä ”aikuistumisen” jalkoihin.

Ihmiset rationalisoivat tunteensa piiloon

Kasvaessaan ihminen oppii käsittelemään jotenkin järkeilemällä erilaisia tunteitaan ja varsinkin pahaa oloaan, siten, ettei se haittaisi omaa arkielämää. Ehkä yritetään välttää tilanteita, joissa pelätään tunteiden saavan vallan ja hallinnan tunteen romahtavan. Näin esimerkiksi pelon, avuttomuuden, mitättömyyden ja vihan tunteet jäävät helposti purkamatta, mutta samalla myöskin positiiviset onnistumisen ja ilon tunteet jäävät helposti taka-alalle. Purkamattomat tunteet vievät ihmisen voimavaroja ja aiheuttavat mm. ahdistusta. Toisaalta purkamattomat paineet saattavat jopa toimia käyttövoimana hyviin suorituksiin esim. työelämässä. ”Tunnepanttaus” kuitenkin ajan mittaan johtaa useinkin uupumiseen.

Voisiko itkun löytäminen olla hyödyllistä oman syvimmän itsen löytämiseksi ja hyväksymiseksi sekä pahan olon purkamiseksi?

Usein ihminen kokee itkun haittaavan hallinnan tunnettaan. Kuitenkin monet ihmiset kertovat helpottuneesta ja rentoutuneesta olosta saatuaan itkettyä kunnolla. Myöskin oman itsensä hyväksyminen ja mielen avartuminen tuntuu lisääntyvän itkun jälkeen. Tuntuu myös siltä, että elämään löytyy uusia suuntia, kun ahdistus ei lukitse näköaloja niin paljon.

Itkuvirsien esittäjät ja itkijänaiset auttoivat joskus entisinä aikoina ihmisiä herkistymään itkulle, ainakin hautajaisissa. Mitenköhän me löytäisimme nykyelämässä itkun puhdistavan vaikutuksen uudelleen, miten voisimme auttaa itseämme herkistymään tunteille ja tunneilmaisulle? Usein saatamme itkeä yksin kotona, joka on hyvä alku sekin. Ehkäpä kulttuurimme on jo muuttumassa siihen suuntaan, että voimme näyttää herkkyyttämme vähemmän häpeillen.

Pitäisikö siis alkaa itkeskelemään? Itkemällä saamme purettua jotakin, siis kannattaa ilman muuta itkeä, kun itkettää. Mutta ehkä kysymys on enemmänkin siitä, sallisinko itselleni ylipäätään vähän enemmän tunne-elämää, tunnekokemuksia pelkäämättä oman arvoni menettämistä.

Tunteita voi tunnistaa ja käsitellä monella tapaa. Tärkeintä lienee, että antaa tunteiden tulla kokemukseksi ja tarpeen vaatiessa pysähtyy tutkailemaan, että mistähän nyt mahtaa olla kyse, mitähän tämä tunne kertoo minusta ja suhteestani maailmaan. Näin löydämme itsestämme uusia puolia, jotka auttavat selviämään ja iloitsemaan elämästä.

Vaikka maailman meno on nykyään aika kiivasta, voimme tietoisesti yrittää välillä pysähtyä ja tarvittaessa pyytää, vaikka apuvoimia tunteiden pohdiskeluun.

Varaa aika keskusteluun

Haluatko keskustella kanssani tämän artikkelin aiheesta, tai jostakin muusta mielen pulmista?

Mitä suru on? Miten surua tulisi käsitellä?

Mitä suru on? Miten surua tulisi käsitellä?

Suru on luonnollinen reaktio menetykseen. Surua voi aiheuttaa esimerkiksi läheisen kuolema, työpaikan menettäminen tai parisuhteen päättyminen. Sekä surijan että hänen lähipiirinsä tulee muistaa, että jokainen käsittelee surua eri tavoin ja että suremiselle on annettava aikaa. Suru ei ole sairaus, josta täytyy ”parantua” kiireellä.

Surun vaiheet

Surua kuvataan usein nelivaiheisena prosessina:

  1. Shokki – Surun ensimmäinen vaihe

Ensimmäisenä tulee shokki, joka saattaa lamauttaa tai aiheuttaa hyvinkin vahvan reaktion. Tässä vaiheessa surutyötä ihminen tyypillisesti tarvitsee turvallisia ja vakautta luovia ihmisiä rinnalleen. Suruun liittyviä tunteita ja ajatuksia ei shokin aikana vielä pysty jäsentämään. Varsinkin äkillisen, yllättävän menetyksen jälkeen shokkivaihe voi kestää pidempään.

  1. Reaktio – Surun toinen vaihe

Siinä vaiheessa, kun surija alkaa vähitellen ymmärtää menetyksen todellisuutta, alkaa niin sanottu reaktiovaihe. Reaktiovaiheessa surijan mielessä viahtelee erilaisen puolustautumisen keinot tapahtunutta kohtaan sekä vähitellen mahdollistuva menetyksen käsittely. Suru ei välttämättä näy ulospäin, vaan keskittyminen menee paljoltikäytännön asioiden rationaaliseen hoitoon. Toisaalta myös tarve menetyksestä puhumiseen on suuri.

Tämä vaihe kestää yleensä joistakin viikoista joihinkin kuukausiin.

  1. Käsittely – Surun kolmas vaihe

Käsittelyvaiheessa itse surua voidaan viimein alkaa työstämään. Käsittelyvaiheessa menetyksen todellisuuden hyväksyminen alkaa olla jo vahva, kieltäminen jää taakse. Varsinainen surutyö tapahtuu tässä vaiheessa, menetyksen hyväksyminen ja sen tuottamien muutosten työstäminen on mahdollista. Surun ja ikävän lisäksi pintaan saattaa nousta muitakin tunteita, kuten vihaa, pelkoa ja turvattomuutta. Käsittelyvaihe on yleensä hyvin raskas ja se saa ihmisen herkästi vetäytyväksi ja ulkoisiin asioihin keskittyminen voi olla ajoittain hyvinkin haastavaa.

Käsittelyvaihe vie muutamista kuukausista vuoteen tai ylikin.

  1. Sopeutumnen – Surun neljäs vaihe

Sopeutumisvaiheessa tosiasiat hyväksytään ja elämän tasapaino palautuu hiljalleen. Tämä ei tarkoita sitä, että menetetty henkilö tai asia täytyy unohtaa, vaan sopeutumisvaiheessa suru hyväksytään ja elämä jatkuu. Elämänilo alkaa myös palata. Ei ole olemassa mitään oikeaa aikajanaa surulle, vaan jokainen henkilö käsittelee surua omaan tahtiinsa. Yllä olevat ajat ovat siis vain suuntaa antevia. Surutyötä ei pidä lähteä kiirehtimään, vaan itselleen tai surijalle on annettava aikaa. Joskus voi tuntua, että surusta ei pääse koskaan yli, mutta pikkuhiljaa asian kanssa oppii elämään ja suru muuttuu muistoiksi menneistä.

Surun aiheuttamat tunteet

Suru on siis prosessi, eikä etukäteen voi tietää, miten voimakkaana sen kokee. Tunteet olisi kuitenkin hyvä pystyä käsittelemään, sillä pitkään tukahdutettu suru voi palata myöhemmin entistä raskaampana – jopa vuosien päästä. Omien tunteiden kanssa on pyrittävä olemaan mahdollisimman rehellinen. On täysin normaalia, että menetys nostaa pintaan esimerkiksi hylätyksi tulemisen tunteita, ahdistusta tai syyllisyyttä, jopa vihaa ja katkeruutta. Tunteiden kirjo ja niiden voimakkuus on täysin yksilökohtaista ja kaikki tunteet ovat täysin normaaleja.

Surun käsitteleminen

Jokainen meistä siis suree omalla tavallansa. Usein surijasta tuntuu, että ulkopuolisten odotukset suremiselle eivät vastaa todellisuutta. Voidaan siis kokea, että oma suru on jotenkin ”väärää”. Jotkut ihmiset eivät esimerkiksi itke hautajaisissa tai purkavat surunsa harrastuksiin. Lisäksi ulkopuoliset voivat kokea, että surun syyt eivät ole päteviä, kuten esimerkiksi lemmikin kuoleman tai avioliiton ulkopuolisen suhteen päättymisen jälkeen. Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä, pitävätkö muut surun syytä tai käsittelytapoja pätevinä. Tärkeää on se, että surun käsittelyyn käytetään niitä keinoja, jotka surijasta tuntuvat luontevilta ja että suru ylipäätään pystytään käsittelemään.

Suru voi päästä kroonistumaan, jos sen käsittelyssä ei onnistuta. Tällöin elämä on jatkuvaa huolta ja jokainen tapahtuva menetys nostaa vanhat tunteet pintaan. Jos suru kroonistuu tai sen käsittely on muuten ylitsepääsemättömän hankalaa, on tärkeää saada ammattiapua. Surua ei missään nimessä kannata lähteä lääkitsemään itse alkoholin tai päihteiden avulla, sillä nämäkin ovat vain erilaisia surun tukahduttamisen muotoja.

Tarvitsetko apua surun käsittelemiseen?

Sureminen on luonnollinen reaktio. Pitkään kestävä suru voi kuitenkin tuntua pelottavalta ja sillon kannattaa hakea apua:

Apua surun käsittelyyn – Varaa aika.

 

Mistä itsetunto muodostuu ja kuinka sitä voi parantaa?

Mistä itsetunto muodostuu ja kuinka sitä voi parantaa?

Hyvä itsetunto on oman itsen hyväksymistä ja kunnioittamista, ehdoitta. Kokemuksellisesti kuvaisin sitä olona, jossa voi olla vakaasti ja rennosti ikään kuin omalla puolellaan. Ei tarvitse selitellä, eikä puolustella omaa itseään tai tekemisiään.

Edellä mainittu pätee tietysti tilanteessa, jossa ei ole tahattomasti tai tahallisesti tehnyt jotakin loukkaavaa tai vahingoittavaa.

Jos taas on toiminut loukkaavasti tai vahingoittavasti, on hyvän itsetunnon merkkinä syyllisyyden tunne, silloin selittelyt ja hyvittäminen kuuluvat asiaan.
Häpeän kokemus taas vastaavassa tilanteessa liittyy olennaisesti heikkoon itsetuntoon. Häpeään liittyy uskomus: ”minä olen huono” sekä pelko siitä, että ihmiset ajattelevat minusta negatiivisesti.

Itsetunto liittyy siihen, millainen ihminen on. Itseluottamus taas enemmän tekemisiin. Hyvä itsetunto on itsensä arvokkaana kokemista eli oman arvon tunto on käsitteenä lähellä itsetuntoa.

Mistä hyvä itsetunto muodostuu?

Itsetunto perustuu karkeasti ottaen kahteen myönteistä olotilaa tuottavaan perusmotivaatiojärjestelmään:

  • saavuttamiseen ja tekemiseen perustuva
  • liittymiseen, luottamukseen ja turvalliseen oloon perustuva

Jos hyvä itsetunto pohjautuu molempiin näistä, on se lujalla perustalla. Silloin ihminen kokee olevansa sekä sellaisenaan – pyrkimyksistä ja teoista riippumatta – hyvä ja hyväksytty, että hän kokee olevansa myös tekemistensä kautta merkittävä osa yhteisöä tai laajempaa yhteiskuntaa. Näin ollen tekemisiin liittyvä itseluottamus myös omalta osaltaan vahvistaa itsetuntoa.

Miten hyvä itsetunto kehittyy?

Arvokkaana itsensä kokeminen eli hyvä itsetunto rakentuu elämän aikana alkaen jo vauva-ajasta. Se rakentuu suhteessa toisiin ihmisiin ja siihen, mistä saamme hyvää palautetta. Tämä palaute ei ole läheskään aina suoraan sanallista, vaan pääasiassa ilmeillä, eleillä ja erilaisilla tunneilmaisuilla osoitettua.

Myös se missä tulee sivuutetuksi, ylenkatsotuksi, nolatuksi yms. vaikuttaa itsetuntoon. Näissä tapauksissa itsetuntoa heikentäen.

Hyvään itsetuntoon kuuluu ”sekä valon että varjon” hyväksyminen itsessä. Meissä kaikissa on erilaisia olemisen puolia ja käyttäytymisen tapoja. Itsessään voi lämpimästi hyväksyä myös sen, missä ei ole niin hyvä sekä epäonnistumiset. Pystyy hyväksymään ns. inhimillisen rosoisuuden itsessään.

Itsetuntoaan voi siis vahvistaa myös laajentamalla hyväksynnän aluettaan haavoittuvuuteen, epäonnistumisiin sekä siihen, että ei ole yhtä taitava kuin joku muu esim. itseilmaisussa, ammatillisesti, taiteessa, sosiaalisissa tilanteissa tms.

Muiden hyvä ei ole itseltä pois

Hyvään itsetuntoon liittyy itsen arvostamisen lisäksi myös muiden arvostaminen. Muiden onnistumisista, saavutuksista sekä mukavuudesta voi iloita ja nauttia kadehtimisen sijaan. Muiden hyvä ei ole itseltä pois. Käänteisesti hyvään itsetuntoon liittyy myös luottamus siihen, että muut ihmiset voivat arvostaa minua.

Itsetunto vaihtelee elämän aikana paljonkin. Nuoruudessa itsetunto on hyvinkin herkkä, kun itsessä tapahtuu paljon muutoksia ja oman itsen epäreilu vertailu niihin, jotka näyttävät olevan täydellisiä, on tavallista. Nuoruudessa itsetietoisuus kasvaa oleellisesti ja silloin myös herkkyys nähdä itsensä vähäisenä tai huonona suhteessa ihailtuihin ja menestyneisiin ihmisiin on suuri. Vaatimukset siitä, miltä pitäisi näyttää tai miten muuten menestyä, voivat olla nuorelle kovin raskaita ja hyvän itsetunnon kehittyminen voi vaarantua. Nuoruudessa kannustavat, arvostavat, hyvät ja realistiset roolimallit ovat kultaakin arvokkaampia.

Aikuistuessa uusien roolien omaksuminen, saavuttaminen, vastuullisena oleminen ja omistaminenkin vahvistavat itsetuntoa. Monella aikuisella kuitenkin kalvaa mielessä pelko siitä, että paljastuu huonommaksi, kuin miltä ulospäin näyttää. Huijarisyndroomaksikin tätä kutsutaan. Näiden ”minä olen huijari” -kokemuksesta kärsivien itsetunto on häilyvä tai heikko. Myös toisten saavutusten ja taitojen mitätöinti on ikävä kyllä melko normaali tapa pyrkiä pönkittämään omaa itsetuntoaan, mutta se ei oikein luo lujaa pohjaa itsetunnolle. Päinvastoin.

Hyvä itsetunto on tärkeä inhimillinen pääoma ja sitä kannattaa vaalia sekä vahvistaa.

Hyvä itsetunto auttaa tekemään oman näköisiä valintoja elämässään sekä hyväksymään sen, että tekee myös omat virheensä. Hyvä itsetunto auttaa pitämään pään kylmänä ulkoisten paineiden, houkutusten, odotusten, sosiaalisen median ja muun median luomien mallien kanssa. Hyvä itsetunto auttaa ymmärtämään sen, että elämä on sekä ihanaa että haastavaa, koti on usein sotkuinen ja iho rypistyy vanhetessa.

Itsemääräämisoikeudesta omaan sukupuoleen tai omiin sukupuoliin

Itsemääräämisoikeudesta omaan sukupuoleen tai omiin sukupuoliin

”Kuuluu kaikille!” on Setan ja Trasekin kampanja, jonka tavoitteina ovat itsemääräämisoikeuteen perustuva translaki ja sukupuolen moninaisuuden näkyvyys. Näin tehdään töitä sen eteen, että ihmisoikeuksia kunnioitettaisiin paremmin myös Suomessa.

Mielipalveluissa työskentelyn pohjaksi on kirjattu itsemääräämisoikeus ja sen alle: ”Sinä valitset, me tuemme sinua valinnoissasi.” Jos ihminen valitsee korjata juridisen sukupuolensa vastaamaan sukupuolensa itsemäärittelyä, hänellä pitäisi olla oikeus määritellä itse, mitä tarvitsee ja mitä ei.

Translaki Suomessa

Esimerkiksi Transtukipiste, Seta, Trasek ja Amnesty ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Suomessa ihmisoikeuksia loukkaava translaki vaatii, että ihmisen täytyy todistaa olevansa steriili ja ilmaisseensa stereotyyppistä sukupuolta vuoden verran, jotta hänen juridinen sukupuolensa voidaan korjata.

Toisin sanoen ihminen pakotetaan steriloimaan itsensä esimerkiksi hormonilääkityksellä, vaikka se ei olisi tarpeen tai vaikka ei haluaisi ja toimimaan stereotyyppisen yksisukupuolisesti, vaikka se ei myöskään olisi tarpeen tai mahdollista edes kaikille cis-sukupuolisille, eli passiinsa ensimmäisenä merkityn sukupuolen kanssa mielellään kulkeville ihmisille. Joku voi valita steriloivan leikkauksen tai hormonilääkityksen ja sen, että ilmaisee sukupuoltaan stereotyyppisesti vuoden verran, ennen kuin korjauttaa passinsa sukupuolimerkinnän. Samaa ei voida kuitenkaan edellyttää kaikilta, jotka haluavat korjata juridisen sukupuolensa vastaamaan kokemaansa sukupuolta.

Passiin vaaditaan sukupuoli

Suomessa on vielä pakollista kantaa passissa yhtä kahdesta sukupuolesta. Todellisuus on monimuotoisempi jo biologisestakin näkökulmasta tarkasteltuna. Intersukupuolisia ihmisiä synnytetään suurin piirtein samalla tahdilla kuin identtisiä kaksosia.

Kaikki me ilmaisemme sukupuolta varmasti omilla yksilöllisillä tavoillamme. Kun sukupuoli ymmärretään sosiaalisena konstruktiona, vaihtoehtoehdot lisääntyvät. Saksassa on pakollista kantaa yhtä kolmesta sukupuolimerkinnästä, eli mahdollista valita myös kolmas virallinen.

Monessa kulttuurissa sukupuolia on aina nähty sujuvasti useampia kuin kaksi ja esimerkiksi kolmatta sukupuolta voidaan arvostaa hyvinkin korkealle. Suomen historiassa on housujen käytöstä voitu nostaa roviolle. Mutta on täällä päästy lopulta housut jalassa palkintopalleillekin, vaikka passiin naiseksi merkittyjä ihmisiä ei jossain vaiheessa historiaa päästetty osallistumaan minkäänlaisiin urheilukilpailuihin tai edes hiihtämään housuissa.

Ei kahta ilman kolmatta – ja kun kolmas, miksei saman tien monta sukupuolta? Juridinen sukupuoli voi auttaa siinä, että yksilön sukupuolen ilmaisua, vaikka sitten trans-, muun-, inter- tai monisukupuolistakin kunnioitetaan sosiaalisesti. Voitaisiinko ihmisten itsemäärittelyä ja sukupuolenilmaisua kunnioittaa myös ilman passimerkintää? Maailma on täynnä monenlaisia kunnioitusta ansaitsevia itsemäärittelyjä ja sukupuolenilmaisuja, myös sukupuolettomia. Niiden turhasta patologisoimisesta on luovuttava.

Sukupuolen tarpeellisuus on usein kyseenalaista

Mielestäni sukupuoli on monessa tilanteessa täysin tarpeeton, kuten yleensä vessaan mennessä. Jostain syystä sitä kuitenkin edelleen kysellään, toistetaan ja piirrellään seiniin melkein joka paikassa. Nykyään suuri osa ihmisistä pääsee helpommin housuissa hameella merkittyihin vessoihin kuin hameessa housuilla merkittyihin. Mutta aina eivät housut ja hame kyltistä huolimatta riitä. Etelä-Afrikan apartheidin ja USA:n historiassa vessat oli jaettu niin sanotun ”rodun” mukaan. Siitäkin on luovuttu kansalaisoikeusliikkeen polittisen toiminnan ansiosta. Tositapahtumiin perustuvassa ”Gandhi”-elokuvassa väkivallattoman vastarinnan kannattajat heittivät menemään paperit, joihin oli rasistisesti merkitty ”rotu”. Myös tositapahtumiin perustuvassa ”Hidden figures” leffassa ”valkoinen” oletetusti heteroseksuaalinen cis-sukupuolinen mies hajotti paikallisella ja konkreettisella tasolla syrjivästi määritellyn vessakyltin tajuttuaan, kuinka paljon ylimääräistä juoksemista, stressiä, ahdistusta ja työajanhukkaa se oli aiheuttanut Nasassa ”Mustille” naismatemaatikoille, jotka auttoivat lähettämään ”valkoisen” miehen ensi kertaa kuuhun.

Kohdistettiinkohan palkkoihin jossain vaiheessa korjaustoimenpiteitä? Kun Rosa Parks oli kieltäytynyt luovuttamasta ”valkoiselle” miehelle paikkaansa bussissa ja valitti siitä saamastaan tuomiosta, Yhdysvaltain korkein oikeus lopulta totesi rotuerottelun busseissa perustuslain vastaiseksi. Jossain kohtaa yliopistojen ovet on taisteltu auki ”valkoisille” naisille ja ”Mustille” ihmisille. Asioissa edetään askel kerrallaan. Koskahan vessoista tehtäisiin kaikille ihmisille esteettömiä ja saavutettavia? Milloin ihminen riittää itsemäärittelynä?

Yhteiskunta muuttuu hitaasti

Yhteiskuntaa muutetaan joissain asioissa hitaammin kuin toisissa. Ymmärrän hyvin, että kaikki eivät jaksa odottaa yhteiskunnan muutosta, joka ei välttämättä yhden elämän aikana toteudu, vaikka mitä tekisi. Yhteiskunnan alistavat käytännöt saattavat ymmärrettävästi masentaa ja johtaa toimintakyvyttömyyteen tai toimintamahdollisuuksien totaaliseen kaventumiseen näkökentässä.

Ratkaisuksi tarjotaan usein nopeasti yhteiskunnallisia ristiriitoja henkilökohtaisiksi kääntäviä diagnooseja ja lääkitystä, joka saatetaan esittää välttämättömänä. Esimerkiksi voimavaroja keskittävä hyväksymis- ja omistautumisterapia tai IPT-terapia ja sopivasti voimauttavat muutokset ihmissuhteissa sekä vuorovaikutuksessa voisivat ensi alkuun riittää masennuksesta yli pääsemiseen. Joissain tilanteissa sukupuolenkorjausprosessi, hormonit ja leikkaukset ovat tarpeellisia ja joskus välttämättömiäkin vaihtoehtoja. Yhteiskunnan, joka toistaa alistavaa systeemiä ja syrjiviä käytäntöjä, kuuluu vähintäänkin korvata sillat aiheuttamansa syrjinnän ja kärsimyksen yli. Henkilökohtaiset ratkaisut, kuten kehon muokkaaminen ja fyysisen sukupuolen korjaaminen vastaamaan yksilön kokemusta omasta sukupuolestaan, voivat myös tulla osaksi yhteiskunnan muutosprosessia.

Mielipalveluissa työskentelyn pohjaksi on kirjattu isolla tiedon ja taidon lisäksi yhteisöllisyys ja sen alle: ”Ihmiselle on tärkeää olla osana yhteisöä, missä häntä arvostetaan sellaisena kuin hän on.” On tärkeää, että ihminen saa rauhassa olla ja tutkia sitä, mitä on, ilman väkivaltaista ”eheytysterapiaa” ja käännyttämistä suuntaan tai toiseen, sen puolin hetero- kuin homonormatiiviseenkaan toimintaan, jollei se tunnu omalta.

Niin kauan kuin valittu toiminta ei tarkoita väkivaltaa ja häirintää toisia ihmisiä kohtaan, sitä voidaan vahvistaa ja tukea. Yhdistettynä asialliseen tietoon ajatus korjaavista kokemuksista turvallisessa yhteisössä tuntuu hyvältä. Mahdollisuus määritellä itse tilanteensa, itsensä, verkostonsa, perheensä ja läheiset ihmisensä arvostavassa ilmapiirissä voi auttaa korjaavien kokemusten saamisessa käytännön tasolle. Monissa kulttuureissa perheeseen kuuluvat kolmen sukupolven jäsenet, melkein kaikki sukulaiset tai koko kylä. Paris- tai moniskuntakin voi olla perhe. Joillekin ystävät, joukkue tai yhteisö voivat määrittyä perheeksi tai osaksi sitä. Vertaistuen hakeminen ja vertaistuen antaminen sekä läheisten ja tukijoiden vahvistaminen mahdollistuvat, kun löytyy jotain, mikä yhdistää ja saa voimat liikkeelle. Siinä on myös kannustus avuksi.

Toinen koti

”Toinen koti” on paikka ja ajatus siitä, mikä, missä ja miten tuntuu turvallisen kotoisalta. Sen voi kukin määritellä itse. Sinun ei tarvitse määritellä omaa sukupuoltasi tai perhettäsi niin, kuin minä määrittelen omani. Kaikilla ei ole eikä tarvitse olla samoja tarpeita, vaan ne ovat yksilöllisiä. Meissä kaikissa on samaa ainakin se, että olemme keskenämme erilaisia ja itsenämme ainutkertaisia – ja että meistä ja tilanteistamme löytyy myös jotain samaa. Paras vaihtoehto olisi korjata yhteiskunta, instituutiot, palvelut, normit, lait ja säännöt yhdessä ihmisiä ja ihmisoikeuksia paremmin kunnioittaviksi. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakeja pitää toteuttaa myös käytännössä. Siinä tarvitaan konkreettisia askelia kohti turvallisia yhteisöjä, joissa meitä ihmisiä arvostetaan sellaisina kuin olemme.