Ahdistus ja jännitys sosiaalisissa tilanteissa – Mikä avuksi?

Ahdistus ja jännitys sosiaalisissa tilanteissa – Mikä avuksi?

”Etsin myymälän maito-osastoa. MIKSI SE ON AINA PERÄLLÄ! Sydän alkaa hakata, huimaa, pyörrynkö? Paniikki valtaa, ostoskärryt pitää jättää, poistun myymälästä melkein rynnäten. Katson vain eteenpäin, hävettää, pitää päästä ulos.”

Ahdistus sosiaalisissa tilanteissa ja julkisissa paikoissa, paniikkikohtauksen pelko, on yleinen ja monien elämää pahasti turmeleva ongelma. Siitä kärsivä alkaa välttää tilanteita, joiden pelkää aiheuttavan ahdistusta ja mahdollisesti paniikkikohtauksen. Elämänpiiri hupenee ja lopulta melkein kaikki energia suuntautuu ahdistuksen välttelyyn. Kotoa poistuminenkin voi käydä vaikeaksi.

Sosiaaliseen ahdistukseen aktivoitumiseen jossain tilanteessa liittyy yleensä 4 vaihetta:

  1. Laukaiseva tekijä,
  2. Kehon vahva reaktio
  3. Sitä seuraava emootio sekä
  4. Ajatukset, jotka sopivat jotenkin kehon reaktioon ja tunteeseen.

Opettajan otsanrypistys voi saada oppilaan kehossa aikaa sympaattisen hermoston aktivoitumisen (taistelu/pako-reaktio), pelon ja halun paeta, Sitä seuraa ajatus: en osaa, minua pidetään huonona, olen nolo luuseri. Taustalla voi olla vaikkapa kokemus vaativasta vanhemmasta.  Seurauksena voi olla aluksi arvioinnin ja suoritustilanteiden karttaminen, sekä lopulta yleinen sosiaalisten tilanteiden välttäminen.

Aikamme ahdistuksesta

Ahdistus on sinänsä mainio asia. Se auttaa valmistautumaan tuleviin uhkiin. Sopivissa tilanteissa se on merkittävä apu. Se motivoi. Usein se kuitenkin alkaa ottaa tilaa liikaa eikä menekään ohi.

Uhat, joihin kehomme on synnynnäisesti valmis reagoimaan, ovat erilaisia kuin nykyisen elämäntapamme tarjoamat haasteet. Esi-isämme elivät ympäristössä, jossa uhat ja keinot selvitä niistä olivat selkeitä ja fyysisiä. Kehomme reagoi edelleen kuin aina olisi henki pelissä. Esimiehen sähköposti voi tuottaa työntekijän kehossa saman reaktion kuin aikoinaan tiikerin kohtaaminen.

Ahdistus voi siten tulla kohtuuttoman suureksi, elämää hallitsevaksi tilaksi. Muiden ihmisten tapaaminen muuttuu hankalaksi, hedelmättömät ajatukset alkavat syödä enegiaa ja vapautta toimia.

Keinoja ahdistuksen purkamiseen

Netti on täynnä monenlaisia ohjeita poteville. Mindfulness, jooga ja positiivinen ajattelu ovat suosittuja menetelmiä. Keinojen runsaus ei kuitenkaan estä valtaisia ihmismassoja kärsimästä päivästä toiseen.

Ahdistunut ajattelee, vatvoo, vatvoo ja on liian tietoinen itsestään. Kauhistuttavat mahdollisuudet pakkaavat mieleen ja keho reagoi sen mukaisesti. Ahdistavien asioiden välttäminen laajenee. Elämä kapenee. Erilaisin tekniikoin oppii säätelemään tätä. Rentoutumaan ja hengittämään. Ei-ahdistuvaiseksi ihmiseksii tuleminen on kuitenkin vielä vaativampaa.

Ahdistus haluaa kertoa meille jotakin

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen. Sitkeän häiritsevän ahdistuksen nujertamiseksi ei auta yksittäinen tekniikka. Sen liittäminen osaksi elämäntapaa voi olla erinomaista, mutta tärkeämpää on tuntea itsensä. Ahdistus kertoo ettemme luottavaisena jätä mennyttä, ja astu seuraavaan hetkeen.

Ahdistus ei juuri kohtaa itsetyytyväistä ja onnellista ihmistä. Sen sijaan taustalla on kolhuja itsetunnossa, kehon huonovointisuutta, hedelmättömiä ajattelutapoja, riittämättömiä ihmissuhteita ja elämän merkityksettömyyden kokemuksia. Yksittäinen menetelmä ei niitä ratkaise.

Uusi suunta

Ymmärrys itsestä on tarpeen. Omat arvot, elämän tavoitteet ja ihmissuhteiden laatu tulee nähdä selvästi. Maailmankatsomuksensa kanssa tulee voida elää tyynesti ja varmana.

Kehon toiminta, rytmi, kunto ja hyvinvointi tulee saattaa kohtuulliselle tolalle. Sosiaalisen elämän elämänkaaren mukaisten vaatimusten riittävä ratkaisu on tarpeellista. Työ- ja toimeentulo tulee ratkaista tavalla, joka tukee elämän kokonaisuutta. Ajattelussa ja tunteissa pitää pystyä reagoimaan nykyhetken tilanteeseen ilman menneisyyden kokemusten vinouttamia tulkintatapoja.

Silloin elämä muuttuu jännittäväksi, avoimeksi ja rikkaaksi.

Kaikkeen tähän on vaikea venyä yksinään. Hyvä psykologi, terapeutti, voi olla ratkaiseva apu. Ammatilainen, joka näkee sinut yksilönä ja tarkastelee tilannettasi hyvin monipuolisesti. Jos sinua tarkastellaan vain akuutin pulman kannalta tai työntekijän koulutuksen kapeuttamasta
näkökulmasta, hyöty voi olla lyhytaikainen.

Miksi ihminen itkee?

Miksi ihminen itkee?

Itku on tunteiden kommunikaatiota. Vauva kertoo itkullaan tarpeistaan kuten: nälkä, jano, kipu, kylmä, kuuma. Itku on toimivaa kommunikaatiota ja se saa useimmiten hoitajan (äidin) huomion ja vastauksen kommunikaatioonsa.

Lapsi oppii vähitellen ääntelyllään ja sitten sanoillaan ja lopuksi puheillaan ilmaisemaan tarpeitaan. Kasvattajat ovat yleensä mielissään siitä, mitä ”aikuisemmin” lapsi oppii toimimaan. Kehittyessään ”rationaaliseksi” olennoksi lapsi saa osakseen valtavasti ihastelua ympäristöltään ja erityisesti lähimmiltään.

Lapsen kasvaessa tunteiden suora ilmaisu valitettavasti vähitellen tahtoo jäädä taka-alalle, vaikka ilmaisun tarve ei ole mihinkään hävinnyt. Lapselle saattaa aiheutua pahaa oloa tilanteissa, joita aikuiset eivät osaa aavistaakaan. Ei ole mitään ”vakiomörköä”, vaan melkein mikä tahansa uusi ärsyke saattaa olla lapsesta pelottava. Pahat olot, pettymykset ja avuttomuuden tunne jäävät kuitenkin helposti ilmaisematta, kun lapsi huomaa, että erityisesti pärjäämisestä ja selviytymisestä palkitaan. Myöskin riemun purkaukset saattavat jäädä ”aikuistumisen” jalkoihin.

Ihmiset rationalisoivat tunteensa piiloon

Kasvaessaan ihminen oppii käsittelemään jotenkin järkeilemällä erilaisia tunteitaan ja varsinkin pahaa oloaan, siten, ettei se haittaisi omaa arkielämää. Ehkä yritetään välttää tilanteita, joissa pelätään tunteiden saavan vallan ja hallinnan tunteen romahtavan. Näin esimerkiksi pelon, avuttomuuden, mitättömyyden ja vihan tunteet jäävät helposti purkamatta, mutta samalla myöskin positiiviset onnistumisen ja ilon tunteet jäävät helposti taka-alalle. Purkamattomat tunteet vievät ihmisen voimavaroja ja aiheuttavat mm. ahdistusta. Toisaalta purkamattomat paineet saattavat jopa toimia käyttövoimana hyviin suorituksiin esim. työelämässä. ”Tunnepanttaus” kuitenkin ajan mittaan johtaa useinkin uupumiseen.

Voisiko itkun löytäminen olla hyödyllistä oman syvimmän itsen löytämiseksi ja hyväksymiseksi sekä pahan olon purkamiseksi?

Usein ihminen kokee itkun haittaavan hallinnan tunnettaan. Kuitenkin monet ihmiset kertovat helpottuneesta ja rentoutuneesta olosta saatuaan itkettyä kunnolla. Myöskin oman itsensä hyväksyminen ja mielen avartuminen tuntuu lisääntyvän itkun jälkeen. Tuntuu myös siltä, että elämään löytyy uusia suuntia, kun ahdistus ei lukitse näköaloja niin paljon.

Itkuvirsien esittäjät ja itkijänaiset auttoivat joskus entisinä aikoina ihmisiä herkistymään itkulle, ainakin hautajaisissa. Mitenköhän me löytäisimme nykyelämässä itkun puhdistavan vaikutuksen uudelleen, miten voisimme auttaa itseämme herkistymään tunteille ja tunneilmaisulle? Usein saatamme itkeä yksin kotona, joka on hyvä alku sekin. Ehkäpä kulttuurimme on jo muuttumassa siihen suuntaan, että voimme näyttää herkkyyttämme vähemmän häpeillen.

Pitäisikö siis alkaa itkeskelemään? Itkemällä saamme purettua jotakin, siis kannattaa ilman muuta itkeä, kun itkettää. Mutta ehkä kysymys on enemmänkin siitä, sallisinko itselleni ylipäätään vähän enemmän tunne-elämää, tunnekokemuksia pelkäämättä oman arvoni menettämistä.

Tunteita voi tunnistaa ja käsitellä monella tapaa. Tärkeintä lienee, että antaa tunteiden tulla kokemukseksi ja tarpeen vaatiessa pysähtyy tutkailemaan, että mistähän nyt mahtaa olla kyse, mitähän tämä tunne kertoo minusta ja suhteestani maailmaan. Näin löydämme itsestämme uusia puolia, jotka auttavat selviämään ja iloitsemaan elämästä.

Vaikka maailman meno on nykyään aika kiivasta, voimme tietoisesti yrittää välillä pysähtyä ja tarvittaessa pyytää, vaikka apuvoimia tunteiden pohdiskeluun.

Varaa aika keskusteluun

Haluatko keskustella kanssani tämän artikkelin aiheesta, tai jostakin muusta mielen pulmista?

Mitä suru on? Miten surua tulisi käsitellä?

Mitä suru on? Miten surua tulisi käsitellä?

Suru on luonnollinen reaktio menetykseen. Surua voi aiheuttaa esimerkiksi läheisen kuolema, työpaikan menettäminen tai parisuhteen päättyminen. Sekä surijan että hänen lähipiirinsä tulee muistaa, että jokainen käsittelee surua eri tavoin ja että suremiselle on annettava aikaa. Suru ei ole sairaus, josta täytyy ”parantua” kiireellä.

Surun vaiheet

Surua kuvataan usein nelivaiheisena prosessina:

  1. Shokki – Surun ensimmäinen vaihe

Ensimmäisenä tulee shokki, joka saattaa lamauttaa tai aiheuttaa hyvinkin vahvan reaktion. Tässä vaiheessa surutyötä ihminen tyypillisesti tarvitsee turvallisia ja vakautta luovia ihmisiä rinnalleen. Suruun liittyviä tunteita ja ajatuksia ei shokin aikana vielä pysty jäsentämään. Varsinkin äkillisen, yllättävän menetyksen jälkeen shokkivaihe voi kestää pidempään.

  1. Reaktio – Surun toinen vaihe

Siinä vaiheessa, kun surija alkaa vähitellen ymmärtää menetyksen todellisuutta, alkaa niin sanottu reaktiovaihe. Reaktiovaiheessa surijan mielessä viahtelee erilaisen puolustautumisen keinot tapahtunutta kohtaan sekä vähitellen mahdollistuva menetyksen käsittely. Suru ei välttämättä näy ulospäin, vaan keskittyminen menee paljoltikäytännön asioiden rationaaliseen hoitoon. Toisaalta myös tarve menetyksestä puhumiseen on suuri.

Tämä vaihe kestää yleensä joistakin viikoista joihinkin kuukausiin.

  1. Käsittely – Surun kolmas vaihe

Käsittelyvaiheessa itse surua voidaan viimein alkaa työstämään. Käsittelyvaiheessa menetyksen todellisuuden hyväksyminen alkaa olla jo vahva, kieltäminen jää taakse. Varsinainen surutyö tapahtuu tässä vaiheessa, menetyksen hyväksyminen ja sen tuottamien muutosten työstäminen on mahdollista. Surun ja ikävän lisäksi pintaan saattaa nousta muitakin tunteita, kuten vihaa, pelkoa ja turvattomuutta. Käsittelyvaihe on yleensä hyvin raskas ja se saa ihmisen herkästi vetäytyväksi ja ulkoisiin asioihin keskittyminen voi olla ajoittain hyvinkin haastavaa.

Käsittelyvaihe vie muutamista kuukausista vuoteen tai ylikin.

  1. Sopeutumnen – Surun neljäs vaihe

Sopeutumisvaiheessa tosiasiat hyväksytään ja elämän tasapaino palautuu hiljalleen. Tämä ei tarkoita sitä, että menetetty henkilö tai asia täytyy unohtaa, vaan sopeutumisvaiheessa suru hyväksytään ja elämä jatkuu. Elämänilo alkaa myös palata. Ei ole olemassa mitään oikeaa aikajanaa surulle, vaan jokainen henkilö käsittelee surua omaan tahtiinsa. Yllä olevat ajat ovat siis vain suuntaa antevia. Surutyötä ei pidä lähteä kiirehtimään, vaan itselleen tai surijalle on annettava aikaa. Joskus voi tuntua, että surusta ei pääse koskaan yli, mutta pikkuhiljaa asian kanssa oppii elämään ja suru muuttuu muistoiksi menneistä.

Surun aiheuttamat tunteet

Suru on siis prosessi, eikä etukäteen voi tietää, miten voimakkaana sen kokee. Tunteet olisi kuitenkin hyvä pystyä käsittelemään, sillä pitkään tukahdutettu suru voi palata myöhemmin entistä raskaampana – jopa vuosien päästä. Omien tunteiden kanssa on pyrittävä olemaan mahdollisimman rehellinen. On täysin normaalia, että menetys nostaa pintaan esimerkiksi hylätyksi tulemisen tunteita, ahdistusta tai syyllisyyttä, jopa vihaa ja katkeruutta. Tunteiden kirjo ja niiden voimakkuus on täysin yksilökohtaista ja kaikki tunteet ovat täysin normaaleja.

Surun käsitteleminen

Jokainen meistä siis suree omalla tavallansa. Usein surijasta tuntuu, että ulkopuolisten odotukset suremiselle eivät vastaa todellisuutta. Voidaan siis kokea, että oma suru on jotenkin ”väärää”. Jotkut ihmiset eivät esimerkiksi itke hautajaisissa tai purkavat surunsa harrastuksiin. Lisäksi ulkopuoliset voivat kokea, että surun syyt eivät ole päteviä, kuten esimerkiksi lemmikin kuoleman tai avioliiton ulkopuolisen suhteen päättymisen jälkeen. Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä, pitävätkö muut surun syytä tai käsittelytapoja pätevinä. Tärkeää on se, että surun käsittelyyn käytetään niitä keinoja, jotka surijasta tuntuvat luontevilta ja että suru ylipäätään pystytään käsittelemään.

Suru voi päästä kroonistumaan, jos sen käsittelyssä ei onnistuta. Tällöin elämä on jatkuvaa huolta ja jokainen tapahtuva menetys nostaa vanhat tunteet pintaan. Jos suru kroonistuu tai sen käsittely on muuten ylitsepääsemättömän hankalaa, on tärkeää saada ammattiapua. Surua ei missään nimessä kannata lähteä lääkitsemään itse alkoholin tai päihteiden avulla, sillä nämäkin ovat vain erilaisia surun tukahduttamisen muotoja.

Tarvitsetko apua surun käsittelemiseen?

Sureminen on luonnollinen reaktio. Pitkään kestävä suru voi kuitenkin tuntua pelottavalta ja sillon kannattaa hakea apua:

Apua surun käsittelyyn – Varaa aika.

 

Lievitystä ahdistukseen –ryhmä kokoontuu 3.5.2017

Lievitystä ahdistukseen –ryhmä kokoontuu 3.5.2017

HUOM! Tämä kirjoitus on mainos vuoden 2017 lievitystä ahdistukeen-ryhmälle.

Uusi Lievitystä ahdistukseen-ryhmä kokoontuu kahden viikon välein Helsingissä, mielipalveluiden pisteessä, osoitteessa Lehtikuusentie 2.

Lievitystä ahdistukseen –ryhmä on tarkoitettu ahdistuksesta kärsiville. Ryhmässä työskennellään ahdistuksen kokemusta kokonaisvaltaisesti muokkaavalla tavalla. Ryhmä on terapiaryhmä, mutta ei varsinainen ”puheterapiaryhmä”. Ryhmän työskentely perustuu psykofyysisiin, mielikuva, myötätunto, tunneilmaisun sekä tietoisen läsnäolon harjoitteisiin. Myös keskustelut ovat osana ryhmän työskentelyä. Ryhmässä saadaan tietoa ahdistuksesta kehollisena ja mielen tason ilmiönä sekä tehdään kokonaisvaltaisesti työtä ahdistuksen helpottamiseksi sekä ahdistuksen syiden työstämiseksi.

Ryhmän työskentelyn taustalla on ajatus mielen, tunteiden ja erityisesti ahdistuksen psykofyysisestä luonteesta. Ahdistuksen lievittyminen yleensä tapahtuu parhaiten useita eri lähestymistapoja käyttämällä.  Lievitystä ahdistukseen –ryhmä täydentää hyvin esim. yksilöterapiatyöskentelyä.

Ryhmän vetäjänä toimii psykologi, psykoterapeutti Anna-Kaisa Turpeinen

Ryhmän koko on 5-7 henkilöä.

Ryhmässä on yhteensä 10 kokoontumiskertaa 1,5 tuntia kerrallaan.

Ryhmä alkaa keskiviikkona 3.5.2017 klo 17:00.

Seuraavat kokoontumiskerrat:

Ke 10.5. klo 17:00

Ke 17.5. klo 17:00

ja tämän jälkeen kahden viikon välein, kesätauko heinäkuussa.

Hinta 40€/kokoontumiskerta.

Yhteydenotot ja ilmoittautumiset sähköpostitse: asiakaspalvelu@mielipalvelut.fi

Ahdistus

Ahdistus

Ahdistus on moninainen tila ja kokemus. Se on osa normaalia ihmisen elämää, mutta siitä voi tulla myös niin vahva ja vallitseva kokemus, että sen kanssa eläminen käy hyvin vaikeaksi. Seuraavassa käydään lyhyesti läpi näitä erilaisia näkökulmia ja vaikuttavia tekijöitä sekä sitä, millä eri taivoilla ahdistukseen voidaan vaikuttaa.

Ahdistuksen kehollinen kokemus

Kehollisesti ahdistusta kuvataan levottomuutena, hermostuneisuutena, tuskaisuutena, jatkuvana pelästyksen kokemuksena. Hengitys on ahdistuksessa usein melko pinnallista, sydämen syke voi nousta, kurkussa ja rintakehällä tuntua eriasteista puristuksen tai kiristyksen tunnetta. Vatsassa ahdistus tuntuu levottomuutena, puristuksena, solmussa olon kokemuksena, vatsan ”ylösalaisin” kääntymisenä ja myös etovana olona, joskus jopa niin pitkälle, että täytyy oksentaa.

Ahdistuksen tunnekokemus

Ahdistus herää usein silloin, kun jokin luonnollinen sisäinen virittyminen, sen tiedostaminen sekä ilmaiseminen tavalla tai toisella estyy. Henkilö on jostakin syystä oppinut säätelemään liiaksi omaa kokemustansa – kehollista ja tunnetta – ikään kuin pidättämällä sitä, mikä kääntyy siten herkästi epämääräiseksi ahdistukseksi.

Hyvin tyypillistä on, että vaikkapa lapsuudessa on saanut huomata ja kuulla, että jonkin tunteen ilmaisu ei ole sallittua tai jopa että tunne itsessään ei ole sallittu. Silloin lapsi sopeutuu näihin ”sääntöihin” ja alkaa säädellä omaa ilmaisuaan ja jopa kokemustaan. Kun kuitenkin kaikki tunteet ovat ihmiselle luonnollisia, eivät nämä tunteet tosiasiassa häviä mihinkään, vaan alkavat tuottaa ns. signaaliahdistusta eli ahdistus tulee merkiksi siitä, että jotakin väärää on tapahtumassa. Tämä kaikki on usein kuitenkin sen verran epämääräisesti tiedostettua, että kokemuksena on vain ahdistus ja sen kanssa yritetään jotenkin pärjätä.

Tunteena ahdistus on pelon kaltainen. Se koetaan luottamuksen ja turvallisuuden puutteena. Vastakohtana ahdistukselle tunteissa on siten turvallisuuden kokemus, minkä vahvistaminen on ahdistuksen hoidossa tärkeää.

Ajattelu

Ahdistuksen kokemukseen liittyvät yleensä ajattelun tavat, jotka taas herkästi ruokkivat ahdistuneisuutta lisää. Murehtiminen, huolestuneisuus ja ylipäätään ajattelulla tästä hetkestä irtautuminen esim. tulevaisuuden riskien miettimiseen ovat tyypillisiä ahdistuksen osatekijöitä ajattelun tasolla.

Evoluutionäkökulmasta katsottuna riskien kartoittelu on ollut yksi elinehtomme, jotta olemme voineet välttää elämää uhkaavat riskit sekä valmistautua niihin. Tämän ajatellaan olevan yksi syy siihen, että ajattelumme herkästi painottuu negatiiviseen, mikä korostuu erityisesti stressaavissa tilanteissa tai ajanjaksoissa. Negatiivisten ajatusten pyörittely saattaa tulla tavaksi ja silloin siitä tulee ahdistusherkkyyttä ruokkiva tekijä.

Uhan kokemus

Ahdistuksessa siis ajattelu suuntautuu usein tuleviin uhkiin eli fokus on jossakin muussa kuin tämän hetken tilanteessa. Tai fokus voi olla oman kehon tarkkailussa liiallisella ja negatiivisella tavalla. Itsetarkkailu voi muodostua ihmisellä niin isoksi osaksi olemisen tapaa, että lähes mikä tahansa kokemus alkaa tuntua uhkaavalta eli siten tuntua ahdistavalta. Käytännössä siis tarkkaavaisuuden suuntaamisen tapa voi olla lähtökohtaisesti ikävyyksiä ennakoiva ja siten ahdistuksen lähde. Tässä tärkeänä muutosta vaikuttavana tekijänä on opetella uudenlaista tapaa tarkastella itseään, ympäristöään ja tulevaisuutta.

Aivot

Mantelitumake syvällä aivojen pohjaosissa on yksi merkittävä rakenne ahdistuksen kokemuksessa. Tämä tumake on ikään kuin vartija, joka hälyttää mahdollisesta vaarasta, mikä viesti tulkitaan keskiaivoissa, hypotalamuksessa salamannopeasti. Sieltä taas ohjautuu sähköisten ja hormonaalisten viestien kautta tieto koko kehoon, joka valmistautuu mahdolliseen uhkaan. Ihmisen kokemuksena on ahdistus, pelko, vihaisuus tai jähmettyminen riippuen tilanteesta sekä ihmisestä. Mantelitumakkeen hälytys voi liittyä kehon sisäisiin tiloihin tai ulkoiseen tilanteeseen. Ulkoinen tilanne voi olla suojatiellä ollessa kovaa vauhtia kohti tuleva auto, sähköposti tai vaikkapa juttukaverin lause eli käytännössä melkein mitä tahansa.

Autonominen hermosto

Ahdistuksessa siis aivoissa laukaistaan hälytykset päälle. Tähän hälytykseen vastaa kehon autonominen hermosto eli hermosto, johon ei voi tahdolla vaikuttaa ja joka säätelee kehon vireystilaa mm. sydämen, hengityksen, lihaksiston ja ruuansulatuselimistön toiminnassa. Autonomisen hermoston vireystilaa nostava osa aktivoituu vahvasti ja keho valmistautuu vaaran kohtaamiseen. Tähän liittyy ahdistukseen liittyvä uhan kokemus, koska silloin ns. uhkajärjestelmä aktivoituu fysiologisesti. Tämä järjestelmä vaatii rauhoittuakseen jonkinlaisen viestin vaaran väistymisestä, mikä on yksi ahdistuksen hoitoon kiinteästi liittyvä näkökulma.

Stressi

Liiallinen, pitkään jatkuva kuormitustila, joka voi johtua liian suuresta työkuormasta, vaikeuksista ihmissuhteessa, työttömyydestä ja monesta muusta tekijästä, tuottaa negatiivista stressiä. Stressi on kehollisesti muun muassa autonomisen hermoston ylivirittyneisyystila, mikä tunteena koetaan ahdistuksena ja myös ärsyyntymisherkkyytenä. Ahdistus kertoo silloin: ”tätä kannattaa välttää” – se yrittää ohjata pois kuormituksen lähteestä. Tässä ahdistus voi toimia hyvällä tavalla ohjaavana tekijänä muutokseen. Muutos voi olla ulkoisen tekijän muuttamista, oman suhteen muokkaamista ulkoisiin tekijöihin tai muuta sisäistä muutosta.

Sosiaalinen ahdistus

Sosiaalisesta ahdistuksesta ajatellaan, että meidän pitkälle kehittynyt ajattelun kykymme sekä vahva sosiaalinen suuntautuneisuutemme – mikä on myös nähtävissä aivojen tasolla – muodostavat yhdessä riskin nimenomaan sosiaalisten tilanteiden ahdistavuudelle. Itsen tiedostaminen, ymmärrys sosiaalisista normeista sekä kiinteästi sosiaalisuuteen liittyvät tunnekokemukset, kuten nolous ja häpeä ovat ainesosat, joiden yhteisvaikutukset tuottavat helposti ahdistuneisuutta. Mitä enemmän on elämänsä varrella kokenut ikäviä tai nolostuttavia tilanteita ihmisten kanssa sitä herkemmin sosiaaliset tilanteet ovat ahdistusta tuottavia. Riittävä turvallisuuden tunne suhteessa muihin ihmisiin, varsinkin uusiin ihmisiin on silloin puutteellinen

Menetykset ja traumat

Jokin yksittäinen asia elämässä (kuten työ, jokin rooli, status yms.) tai ihmissuhde voi olla hyvin merkittävä tekijä turvallisuuden tunteen ja luottamuksen kokemuksen ylläpitäjänä. Jos tuollaisen tekijän menettää, voi seurauksena olla hyvinkin vahva ahdistuksen kokemus; silloin ahdistus voidaan kokea synkkänä, piinaavana yksinäisyytenä, mistä ei löydä tietä ulos.

Traumaattiset tapahtumat elämässä altistavat voimakkaalle ahdistukselle. Jos jokin tilanne jollakin tavalla muistuttaa traumaattisesta tapahtumasta, voi reaktiona olla ahdistus – jopa paniikkikohtaukseksi kasvava kokemus.

Menetysten ja traumojen työstäminen näissä tilanteissa helpottaa myös ahdistuksen kokemusta.

Suhde ahdistukseen

Normaalista, ihmisyyteen kuuluvasta ahdistuksesta voi tulla myös ahdistuksen lähde. Silloin ahdistuksen kokemus ei jostakin syystä ole ihmisen mielessä luvallinen, vaan sitä on yritettävä välttää kaikin mahdollisin tavoin. Tässä tapauksessa ahdistus kumuloituu vahvaksi, jopa sietämättömäksi kokemukseksi.

Ahdistuksen hoito

Kun ahdistus tulee pulmalliseksi tai sietämättömäksi, on sitä hyvä hoitaa. Ahdistuksen hoidon on hyvä olla moninäkökulmaista, kuten ahdistus myös tilana on. Ahdistuksen vaikuttavassa hoidossa on yleensä mukana ainakin seuraavia näkökulmia: turvallisuuden kokemuksen vahvistaminen, uhkajärjestelmän rauhoittaminen, suhde kehon tapahtumiin, suhde tunteisiin ja tunneilmaisu, ajatteluun vaikuttaminen sekä suhde ahdistukseen.

Haluatko apua ahdistukseen? 

Varaa aika ja tule juttelemaan: Varaa aika tästä.