Resilienssi ja ihmisen selviytymistaidot – Mitä ne ovat?

Resilienssi ja ihmisen selviytymistaidot – Mitä ne ovat?

Resilienssistä puhutaan nykyään melkein kaikilla inhimillisen elämän alueilla, kun halutaan viitata organismin, yhteisön, luonnon eliöiden, maapallon, talouden, ihmiskunnan ja yksilöiden kykyyn selviytyä vaikeista tilanteista ja jatkaa elämää eteenpäin.  

Myös psykologiassa ja sosiaalitieteissä käsitteeseen törmää tavan takaa.  Kun selviytymistaitoja aiemmin usein tarkasteltiin yksilön sisäsyntyisenä ominaisuutena, nykyään vallalla on näkökulma, joka painottaa resilienssin sosiaalista luonnetta ja muiden ihmisten ja ympäristön merkitystä yksilön pärjäämiselle.

Resilienssin kehittäminen terapiassa

Esimerkiksi kanadalainen resilienssitutkija ja nuorisopsykoterapeutti Michael Ungar on kehittänyt sellaisia terapeuttisia lähestymistapoja, jotka tukevat nuorten omakohtaisista yhteisöllisistä kokemuksista nousevien selviytymistarinoiden jakamista muiden kanssa. Ajatuksena on, että tällainen toiminta auttaa ihmisiä myös tunnistamaan hyvinvointiaan palvelevia henkilökohtaisia, sosiaalisia ja kulttuurisia voimavaroja.  Kun omat voimavarat löytyvät, avautuu mahdollisuus osallistua myös keskusteluihin, joissa niitä tukevien resurssien saatavuudesta ja jakamisesta neuvotellaan. Näin resilienssiä tarkastellaan ensisijaisesti nuorten kykynä toimia omassa elinympäristössään sekä mahdollisuutena vaikuttaa olosuhteisiinsa ja niitä määritteleviin rakenteisiin.

Perheensä Auschwitzissä menettänyt neuropsykiatri Boris Cyrulnikin mielestä resilienssi kutoutuu ihmisen sisäisen ja ulkoisen todellisuuden, henkilökohtaisen ja sosiaalisen muutoksen välissä yhdistäen nämä puolet: se on vastarinnan tekoa, mutta ennen kaikkea elämään opettelua erilaisten ristiriitaistenkin todellisuuksien kanssa.

Tällaisen prosessin metaforana Cyrulnik kertoo tarinan helmestä ja simpukasta:

Kun hiekanjyvä häiritsee helmisimpukan toimintaa, sen on suojauduttava erittämällä helmiäistä muodostavaa ainetta.

Lopputuloksena on kestävä, kallisarvoinen, upea koru.

Samalla tavalla ihminen voi vaikean tilanteen kohdatessaan sopeutua kokemiinsa hankaliin olosuhteisiin lohkoutumalla. Vaikka osa persoonallisuudesta hajautuu, ehjäksi jäänyt osa löytää merkitykselliset ja onnelliset asiat, mikä auttaa myös koettujen vaikeiden asioiden kohtaamisessa ja eheyttämisessä osaksi minuutta. Cyrulnikin mielestä äärimmäisiä kokemuksia voi ajatella myös majakoina, jotka valaisevat edessämme avautuvaa tuntematonta maastoa ja johtavat meitä parempaan ymmärrykseen itsestämme.

Cyrulnik toteaa, että jokainen meistä on kokenut kärsimystä ja jokainen on jossakin määrin resilientti. Kukaan ei selviä elämässä kolhuitta. Vaikka ihmiset suhtautuvat kokemiinsa vaikeuksiin eri tavoin, jokainen kaipaa joskus yhteisön ja läheisten tukea selviytyäkseen ja kukoistaakseen. Erityisesti ihmisille, jotka kokevat jollakin tavoin kamppailevansa yhteiskunnan reunamilla, kokemus siitä, että voi jakaa tarinansa ja tulla kuulluksi yhteisössä saattaa olla avaus omien voimavarojen käyttöönottoon ja edesauttaa myös osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttamiseen.

Yksilö- tai ryhmäterapia on yksi tapa tunnistaa ja löytää itselle ominaisia voimavaroja, selviytymiskeinoja ja taitoja suunnistaa tuntemattomassa maastossa. Terapia saattaa myös auttaa näkemään oman tarinan ja kokemukset osana laajempaa yhteisöllistä tarinaa ja historiallista helmiäiskorua, jonka jokainen ajan hioma helmi on ainutlaatuinen ja korvaamaton ja jatkaa muotoutumistaan suhteessa toisiin helmiin.

Kirjallisuus

Cyrulnik Boris 2012 (1999): Ihmeellinen kurjuus. Helsinki: Rasalas Kustannus.

Ungar, Michael 2012 (2004): Nurturing Hidden Resilience in Troubled Youth. Toronto: Toronto University Press.

Itsemääräämisoikeudesta omaan sukupuoleen tai omiin sukupuoliin

Itsemääräämisoikeudesta omaan sukupuoleen tai omiin sukupuoliin

”Kuuluu kaikille!” on Setan ja Trasekin kampanja, jonka tavoitteina ovat itsemääräämisoikeuteen perustuva translaki ja sukupuolen moninaisuuden näkyvyys. Näin tehdään töitä sen eteen, että ihmisoikeuksia kunnioitettaisiin paremmin myös Suomessa.

Mielipalveluissa työskentelyn pohjaksi on kirjattu itsemääräämisoikeus ja sen alle: ”Sinä valitset, me tuemme sinua valinnoissasi.” Jos ihminen valitsee korjata juridisen sukupuolensa vastaamaan sukupuolensa itsemäärittelyä, hänellä pitäisi olla oikeus määritellä itse, mitä tarvitsee ja mitä ei.

Translaki Suomessa

Esimerkiksi Transtukipiste, Seta, Trasek ja Amnesty ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Suomessa ihmisoikeuksia loukkaava translaki vaatii, että ihmisen täytyy todistaa olevansa steriili ja ilmaisseensa stereotyyppistä sukupuolta vuoden verran, jotta hänen juridinen sukupuolensa voidaan korjata.

Toisin sanoen ihminen pakotetaan steriloimaan itsensä esimerkiksi hormonilääkityksellä, vaikka se ei olisi tarpeen tai vaikka ei haluaisi ja toimimaan stereotyyppisen yksisukupuolisesti, vaikka se ei myöskään olisi tarpeen tai mahdollista edes kaikille cis-sukupuolisille, eli passiinsa ensimmäisenä merkityn sukupuolen kanssa mielellään kulkeville ihmisille. Joku voi valita steriloivan leikkauksen tai hormonilääkityksen ja sen, että ilmaisee sukupuoltaan stereotyyppisesti vuoden verran, ennen kuin korjauttaa passinsa sukupuolimerkinnän. Samaa ei voida kuitenkaan edellyttää kaikilta, jotka haluavat korjata juridisen sukupuolensa vastaamaan kokemaansa sukupuolta.

Passiin vaaditaan sukupuoli

Suomessa on vielä pakollista kantaa passissa yhtä kahdesta sukupuolesta. Todellisuus on monimuotoisempi jo biologisestakin näkökulmasta tarkasteltuna. Intersukupuolisia ihmisiä synnytetään suurin piirtein samalla tahdilla kuin identtisiä kaksosia.

Kaikki me ilmaisemme sukupuolta varmasti omilla yksilöllisillä tavoillamme. Kun sukupuoli ymmärretään sosiaalisena konstruktiona, vaihtoehtoehdot lisääntyvät. Saksassa on pakollista kantaa yhtä kolmesta sukupuolimerkinnästä, eli mahdollista valita myös kolmas virallinen.

Monessa kulttuurissa sukupuolia on aina nähty sujuvasti useampia kuin kaksi ja esimerkiksi kolmatta sukupuolta voidaan arvostaa hyvinkin korkealle. Suomen historiassa on housujen käytöstä voitu nostaa roviolle. Mutta on täällä päästy lopulta housut jalassa palkintopalleillekin, vaikka passiin naiseksi merkittyjä ihmisiä ei jossain vaiheessa historiaa päästetty osallistumaan minkäänlaisiin urheilukilpailuihin tai edes hiihtämään housuissa.

Ei kahta ilman kolmatta – ja kun kolmas, miksei saman tien monta sukupuolta? Juridinen sukupuoli voi auttaa siinä, että yksilön sukupuolen ilmaisua, vaikka sitten trans-, muun-, inter- tai monisukupuolistakin kunnioitetaan sosiaalisesti. Voitaisiinko ihmisten itsemäärittelyä ja sukupuolenilmaisua kunnioittaa myös ilman passimerkintää? Maailma on täynnä monenlaisia kunnioitusta ansaitsevia itsemäärittelyjä ja sukupuolenilmaisuja, myös sukupuolettomia. Niiden turhasta patologisoimisesta on luovuttava.

Sukupuolen tarpeellisuus on usein kyseenalaista

Mielestäni sukupuoli on monessa tilanteessa täysin tarpeeton, kuten yleensä vessaan mennessä. Jostain syystä sitä kuitenkin edelleen kysellään, toistetaan ja piirrellään seiniin melkein joka paikassa. Nykyään suuri osa ihmisistä pääsee helpommin housuissa hameella merkittyihin vessoihin kuin hameessa housuilla merkittyihin. Mutta aina eivät housut ja hame kyltistä huolimatta riitä. Etelä-Afrikan apartheidin ja USA:n historiassa vessat oli jaettu niin sanotun ”rodun” mukaan. Siitäkin on luovuttu kansalaisoikeusliikkeen polittisen toiminnan ansiosta. Tositapahtumiin perustuvassa ”Gandhi”-elokuvassa väkivallattoman vastarinnan kannattajat heittivät menemään paperit, joihin oli rasistisesti merkitty ”rotu”. Myös tositapahtumiin perustuvassa ”Hidden figures” leffassa ”valkoinen” oletetusti heteroseksuaalinen cis-sukupuolinen mies hajotti paikallisella ja konkreettisella tasolla syrjivästi määritellyn vessakyltin tajuttuaan, kuinka paljon ylimääräistä juoksemista, stressiä, ahdistusta ja työajanhukkaa se oli aiheuttanut Nasassa ”Mustille” naismatemaatikoille, jotka auttoivat lähettämään ”valkoisen” miehen ensi kertaa kuuhun.

Kohdistettiinkohan palkkoihin jossain vaiheessa korjaustoimenpiteitä? Kun Rosa Parks oli kieltäytynyt luovuttamasta ”valkoiselle” miehelle paikkaansa bussissa ja valitti siitä saamastaan tuomiosta, Yhdysvaltain korkein oikeus lopulta totesi rotuerottelun busseissa perustuslain vastaiseksi. Jossain kohtaa yliopistojen ovet on taisteltu auki ”valkoisille” naisille ja ”Mustille” ihmisille. Asioissa edetään askel kerrallaan. Koskahan vessoista tehtäisiin kaikille ihmisille esteettömiä ja saavutettavia? Milloin ihminen riittää itsemäärittelynä?

Yhteiskunta muuttuu hitaasti

Yhteiskuntaa muutetaan joissain asioissa hitaammin kuin toisissa. Ymmärrän hyvin, että kaikki eivät jaksa odottaa yhteiskunnan muutosta, joka ei välttämättä yhden elämän aikana toteudu, vaikka mitä tekisi. Yhteiskunnan alistavat käytännöt saattavat ymmärrettävästi masentaa ja johtaa toimintakyvyttömyyteen tai toimintamahdollisuuksien totaaliseen kaventumiseen näkökentässä.

Ratkaisuksi tarjotaan usein nopeasti yhteiskunnallisia ristiriitoja henkilökohtaisiksi kääntäviä diagnooseja ja lääkitystä, joka saatetaan esittää välttämättömänä. Esimerkiksi voimavaroja keskittävä hyväksymis- ja omistautumisterapia tai IPT-terapia ja sopivasti voimauttavat muutokset ihmissuhteissa sekä vuorovaikutuksessa voisivat ensi alkuun riittää masennuksesta yli pääsemiseen. Joissain tilanteissa sukupuolenkorjausprosessi, hormonit ja leikkaukset ovat tarpeellisia ja joskus välttämättömiäkin vaihtoehtoja. Yhteiskunnan, joka toistaa alistavaa systeemiä ja syrjiviä käytäntöjä, kuuluu vähintäänkin korvata sillat aiheuttamansa syrjinnän ja kärsimyksen yli. Henkilökohtaiset ratkaisut, kuten kehon muokkaaminen ja fyysisen sukupuolen korjaaminen vastaamaan yksilön kokemusta omasta sukupuolestaan, voivat myös tulla osaksi yhteiskunnan muutosprosessia.

Mielipalveluissa työskentelyn pohjaksi on kirjattu isolla tiedon ja taidon lisäksi yhteisöllisyys ja sen alle: ”Ihmiselle on tärkeää olla osana yhteisöä, missä häntä arvostetaan sellaisena kuin hän on.” On tärkeää, että ihminen saa rauhassa olla ja tutkia sitä, mitä on, ilman väkivaltaista ”eheytysterapiaa” ja käännyttämistä suuntaan tai toiseen, sen puolin hetero- kuin homonormatiiviseenkaan toimintaan, jollei se tunnu omalta.

Niin kauan kuin valittu toiminta ei tarkoita väkivaltaa ja häirintää toisia ihmisiä kohtaan, sitä voidaan vahvistaa ja tukea. Yhdistettynä asialliseen tietoon ajatus korjaavista kokemuksista turvallisessa yhteisössä tuntuu hyvältä. Mahdollisuus määritellä itse tilanteensa, itsensä, verkostonsa, perheensä ja läheiset ihmisensä arvostavassa ilmapiirissä voi auttaa korjaavien kokemusten saamisessa käytännön tasolle. Monissa kulttuureissa perheeseen kuuluvat kolmen sukupolven jäsenet, melkein kaikki sukulaiset tai koko kylä. Paris- tai moniskuntakin voi olla perhe. Joillekin ystävät, joukkue tai yhteisö voivat määrittyä perheeksi tai osaksi sitä. Vertaistuen hakeminen ja vertaistuen antaminen sekä läheisten ja tukijoiden vahvistaminen mahdollistuvat, kun löytyy jotain, mikä yhdistää ja saa voimat liikkeelle. Siinä on myös kannustus avuksi.

Toinen koti

”Toinen koti” on paikka ja ajatus siitä, mikä, missä ja miten tuntuu turvallisen kotoisalta. Sen voi kukin määritellä itse. Sinun ei tarvitse määritellä omaa sukupuoltasi tai perhettäsi niin, kuin minä määrittelen omani. Kaikilla ei ole eikä tarvitse olla samoja tarpeita, vaan ne ovat yksilöllisiä. Meissä kaikissa on samaa ainakin se, että olemme keskenämme erilaisia ja itsenämme ainutkertaisia – ja että meistä ja tilanteistamme löytyy myös jotain samaa. Paras vaihtoehto olisi korjata yhteiskunta, instituutiot, palvelut, normit, lait ja säännöt yhdessä ihmisiä ja ihmisoikeuksia paremmin kunnioittaviksi. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakeja pitää toteuttaa myös käytännössä. Siinä tarvitaan konkreettisia askelia kohti turvallisia yhteisöjä, joissa meitä ihmisiä arvostetaan sellaisina kuin olemme.