Mielipalvelut
Varaa aika
Varaa aika
Varaa aika

Traumatisoituminen: Häpeää pelon rinnalla - Traumaperäinen stressihäiriö (PTSD)

27.1.2022
Kirjoittaja: Ruut Kanko

Traumat, kriisit ja pitkittyneiden trauman oireiden takia syntyvä traumaperäinen stressihäiriö koskettaa monia ihmisiä, tässä artikkelissa kerrotaan kuinka traumaperäistä stressihäiriötä voi hoitaa, käsitellä ja kuinka siitä voi päästä yli ammattilaisen avustuksella.

Järkyttävän ja pelottavan tapahtuman kokeminen ei ole valitettavasti kovinkaan harvinaista. Suurin osa meistä kokee elämänsä aikana potentiaalisesti traumaattisen tapahtuman, jota voidaan luonnehtia ennustamattomaksi, kontrolloimattomaksi ja uhkaavaksi. Diagnostisten kriteerien mukaan potentiaalisesti traumaattisessa tapahtumassa henkilö kokee tapahtuneen tai uhkaavan kuoleman, vakavan loukkaantumisen tai seksuaalista väkivaltaa.

Esimerkkejä tällaisista tapahtumista ovat:

  • liikenneonnettomuudet
  • raiskaukset
  • aseelliset ryöstöt tai
  • läheisen traumaattinen menetys

Joskus kuitenkin myös muut tapahtumat elämässä voivat vaikuttaa meihin, kuten avioero tai potkujen saaminen ja siksi jokaisen omaa kokemusta ja sen seurauksia on hyvä kuunnella ja tarkastella tarkoin.

Tapahtuman jälkeen voi esiintyä erilaisia oireita:

  • takaumia
  • painajaisunia
  • kohonnutta vireystilaa
  • mielialanvaihtelua sekä,
  • erilaisia tunteita: ahdistusta, pelkoa, syyllisyyttä ja häpeää

On hyvin yleistä, että omissa sosiaalisissa suhteissa voi tapahtua muutoksia ja traumaattista tapahtumaa ja siihen liittyviä asioita aletaan vältellä. Trauman jälkeen voi esiintyä myös dissosiatiivisia oireita, joissa kehomme lamaantuu ja tietoisuuden tila muuttuu. Kokemus on niin voimakas, että suojaamme omaa mieltämme siirtämällä tietoisuuden jonnekin muualle. Joillakin nämä trauman jälkeiset oireet saattavat mennä ohitse, mutta niiden jatkuessa yli kuukauden, on kyseessä yleensä traumaperäinen stressihäiriö (eng. post-traumatic stress disorder, PTSD). Lisää traumoista ja traumatisoitumisesta voi lukea meidän aiemmasta artikkelista, "Traumat ja traumatisoituminen".

Traumaattinen tapahtuma synnyttää pelon tunteen ja sama tunne on läsnä kertomassa mahdollisesta vaarasta, kun jokin pienikin asia muistuttaa meitä tapahtuneesta. Sydän saattaa hakata, kädet hikoilla. Koko tunne valtaa mielen, eikä järjelliselle kylmän loogiselle ajattelulle ole tilaa. Sympaattinen hermostomme on ottanut vallan ja olemme valmiita taistelemaan ja pakenemaan. Pelon tunne on ollut jo pitkän aikaa traumaperäisen stressihäiriöön liittyvän tutkimuksen ja kirjallisuuden dominoiva tekijä ja sen vuoksi myös PTSD:n hoito on pitkälti perustunut pelon sammuttamiseen ja altistamiseen. Pelon valta-asemalla on ollut kuitenkin vaikutusta siihen, että muut PTSD:n liitetyt tunteet ovat jääneet sivuun, vaikka niillä saattaisi olla hyvinkin tärkeä rooli PTSD:n kehittymisessä ja hoidossa.

Traumaattisen tapahtuman kokeneet henkilöt kokevat yleensä tapahtuneen jälkeen häpeän ja syyllisyyden tunteita, jotka saattavat olla vaikuttavia tekijöitä traumaperäisen stressihäiriön muodostumisessa ja ylläpidossa. Tapahtuman jälkeen moni saattaa käydä mielessään seuraavanlaisia ajatuksia läpi: ” Olisinko voinut tehdä jotain toisin?”, ”miksi juuri minä selvisin?”. Pohdin tässä artikkelissa, miksi häpeään liittyvien ajatuksien ja tunteiden huomioimisella PTSD:n hoidossa, voi olla jopa yhtä merkittävä rooli, kuin pelollakin.

Mitä on häpeä? Miten häpeä ja syyllisyys eroaa toisistaan?

Arkipäivän elämässä käytämme termiä häpeä kuvaamaan kattavasti erilaisia nöyryyttäviä ja nolostuttavia tilanteita, kuin myös ilmentämään omaa tietoista kokemustaan kiusallisista tilanteista. Häpeä usein sekoitetaan toistuvasti myös nolouden, nöyryytyksen ja syyllisyyden käsitteisiin. Häpeällä on kuitenkin keskeinen ero näiden samankaltaisten itsetietoisten sosiaalisten tunteiden kanssa ja siksi sen rooli myös trauman yhteydessä voi todennäköisesti olla hyvinkin erilainen kuin syyllisyydellä. Häpeän ja syyllisyyden ero voidaan hahmottaa parhaiten tavassa, jolla tulkitsemme rikkomuksia tai virheitämme. Monesti häpeän ja syyllisyyden erottelussa käytetään tulkintaa, jonka mukaan häpeän kokemuksessa kielteinen arviointi kohdistetaan itseen, kun taas syyllisyydessä kielteisen arvioinnin painopiste on tehty tai tekemätön asia. Tutkimuksissa häpeä on yhdistetty syyllisyyttä enemmän heikompaan psyykkiseen hyvinvointiin ja se on merkittävästi yhteydessä PTSD:n lisäksi lukuisiin muihin mielenterveyden häiriöihin, kuten syömishäiriöihin, persoonallisuushäiriöihin, sosiaaliseen ahdistukseen tai masennukseen.

Miksi häpeällä sitten on hyvinvoinnissamme näin ilmeinen rooli? Meillä jokaisella on varmasti kokemuksia tilanteista, joissa olemme kokeneet häpeää. Tunne on ollut sietämätön ja usein tilanteessa toivoisi voivansa vaipua maan alle. Toisaalta tunne voi olla hyvinkin ristiriitainen, sillä häpeä viestii myös tarpeesta tulla nähdyksi. Monet häpeää tutkineet asiantuntijatkin toteavat, että häpeän tunne on yksi sietämättömimmistä tunteista, mitä voi kokea. Häpeällä on kuitenkin oma tärkeä roolinsa ihmisen evoluution kannalta, eikä sitä voida yksiselitteisesti luokitella täysin pahaksi tunteeksi. Moraalisena tunteena häpeä ohjaa meitä prososiaaliseen käyttäytymiseen ja siten häpeällä on ollut tärkeä merkitys laumaan sopeutumisessa ja selviytymisessä, sillä evoluution näkökulmasta selviytymisen kannalta yksinjääminen on ollut riski.

Yksi hyvä tapa onkin myös tarkastella häpeää niin sanotusti ”terveen” ja ”patologisen” häpeän valossa. ”Terve” häpeä vaikuttaa hyvinvointiimme positiivisesti auttamalla meitä noudattamaan ryhmän kirjoittamattomia normeja ja tulemaan hyväksytyksi ryhmän jäseneksi. ”Patologinen” häpeä on intensiivistä ja kroonista, ja se, miten käsittelemme tätä häpeää, voi olla ongelmallista ja johtaa moniin erilaisiin psykopatologisiin häiriöihin. Tätä lähestymistapaa voidaan myös hyödyntää tietoisen ja tiedostamattoman häpeän hahmottamisessa. Tietoinen häpeä on yleensä siedettävää ja se mielletään omaksi tunteeksi, jolloin sitä ei ole tarve työntää itsestä pois tai heijastaa muihin ihmisiin. Tiedostamaton häpeä ilmenee laajentuneena ja epämääräisenä häpeäkokemuksena, jonka syitä on vaikea kuvailla.

Pelkoa, syyllisyyttä vai häpeää? – erilaisilla traumoilla on väliä

Traumoja on tyypillisesti jaoteltu kahteen eri tyyppiin: I-tyypin traumaan ja II-tyypin kompleksiseen traumaan. I-tyypin trauma on kertaluontoinen äkillinen ja hengenvaarallinen traumaattinen tapahtuma. Toisin sanoen kyseessä on potentiaalisesti traumaattinen tapahtuma ja se on myös diagnostinen edellytys PTSD:lle. Kompleksinen trauma, eli II-tyypin trauma ei ole virallinen diagnoosi, mutta se on noussut kirjallisuudessa uudeksi diagnostiseksi käsitteeksi ja senpä vuoksi myös moni puhuukin kompleksisesta PTSD:stä.

Nimensä mukaisesti kompleksinen trauma on monimuotoinen ja sen voidaan nähdä eroavan I-tyypin traumasta erityisesti seuraavien piirteiden suhteen: Se on toistuvaa ja pitkittynyttä, se on luonteeltaan ihmissuhdepainotteista ja se tapahtuu kehityksen kannalta haavoittuvana aikana, eli tyypillisesti lapsuudessa. Esimerkiksi kiusaaminen, fyysinen ja psyykkinen väkivalta sekä hyväksikäyttö toistuvat tyypillisesti eivätkä jää vain yksittäisiksi tapahtumiksi. Lisäksi varhaiset vuorovaikutukseen ja kiintymyssuhteeseen liittyvät ongelmat eivät yksittäisinä tapauksina välttämättä aiheuta traumaa, mutta esimerkiksi vanhempien vuorovaikutustyyli, jossa vanhempi jatkuvasti laiminlyö tai mitätöi lapsensa, voi pitemmällä aikavälillä johtaa kompleksiseen PTSD:n. Ei siis ole mikään suuri ihme, että todisteet viittaavat kompleksinen trauman olevan paljon yleisempää, kuin yleensä tunnistetaan ja se liittyy myös monimutkaisempiin PTSD:n oireisiin.

Trauman tyypillä näyttäisi olevan vaikutusta siihen, minkälaisia tunteita koemme. Erään tutkimuksen mukaan pelolla ja häpeällä oli vaikutusta PTSD oireisiin, jos kyseessä oli trauma, joka ei liittynyt ihmissuhteisiin. Sen sijaan Ihmissuhteisiin liittyvässä traumassa häpeällä oli yksinään rooli PTSD oireiden kokemisessa. Häpeän ja syyllisyyden kokeminen mitä todennäköisemmin myös riippuu siitä, minkälaisesta traumaattisesta tapahtumasta on kyse. Esimerkiksi, jos uhri on kokenut luonnonkatastrofin, tilanne itsessään ei kohdistu häneen yhtä voimakkaasti ja tapahtuma saattaa enemminkin synnyttää syyllisyyden tuntemuksia kuin häpeää. ”Miksi en toiminut toisin?”. Jos tilanne taas liittyy esimerkiksi vanhempien kaltoinkohteluun tai kiusaamiseen, uhri saattaa helpommin kokea häpeää ja tuntea itsensä pahaksi henkilöksi ”Olen viallinen, muut eivät hyväksy minua”. Näin ollen voidaankin pohtia sitä, että häpeä voisi liittyä voimakkaammin juuri kompleksiseen PTSD:n, sillä tällaiset ihmissuhteisiin painottuvat toistuvat ja pitkäkestoiset traumaattiset kokemukset liittyvät vahvemmin juuri häpeän tunteeseen. On myös hyvä huomata, että meillä jokaisella on erilainen taipumus tai alttius kokea häpeää, ja tämä taipumus perustuu biologiseen temperamenttiimme. Kyse on monimuotoisesta ilmiöstä ja pelkkien kokemuksien ja tilanteiden vertailu voi olla turhaa, sillä jokainen meistä kokee asiat omalla yksilöllisellä tavallaan.

Häpeä ja traumaperäinen stressihäiriö (PTSD)

Vaikka häpeää on saatettu pitää pelkoon nähden toissijaisena tunteena PTSD:n kontekstissa, monet todisteet tukevat sen mahdollista vaikutusta PTSD:n oireita ylläpitävänä tekijänä. Ainakin neurobiologisella tasolla häpeää voidaan pitää yhtenä ydintunteena, sillä häpeän ja PTSD:n liittyvien oireiden on osoitettu aktivoivan samoja aivoalueita. Muissakin tutkimuksissa on havaittu, että häpeällä ja PTSD oireilla on selvä yhteys, mutta tutkimukset eivät pysty osoittamaan, onko häpeä PTSD oireiden syy vai seuraus. Niin tai näin, jos puhutaan oireita ylläpitävästä tekijästä, voitaisiin häpeää hoitamalla saada ehkä merkittäviä tuloksia aikaan.

Häpeän välttely ylläpitävänä tekijänä PTSD:ssä

Traumatisoituminen voi saada meidät kokemaan koko maailman vaarallisena ja arvaamattomana ja itsemme pahoina ja viallisina. Tämä tunne voi olla hyvinkin kroonistunut ja kaiken valtaava tiedostamaton ja tunnoton tila. Kun häpeän tunne on jatkuvasti läsnä, saattaa tunne palauttaa traumaattisen kokemuksen herkemmin mieleemme, josta seuraa välttelyä. Välttely voikin olla yhdistävä tekijä ja voi ilmentää häpeän roolia PTSD oireissa. On luonnollista, että haluamme kaikin keinoin välttyä tältä hyvin sietämättömältä tunteelta ja siksi saatammekin käyttää mitä erilaisempia strategioita ja keinoja. Toisilla nämä keinot saattavat liittyä erilaisiin riippuvuuksiin, toisilla sosiaaliseen vetäytymiseen tai masennukseen. Jopa vihan tunnetta saattaa ilmentyä ja se voi kohdistua niin muihin kuin itseensä. PTSD esiintyykin samanaikaisesti masennuksen tai riippuvuuksien kanssa ja esimerkiksi sosiaalinen vetäytyminen tai itsetuhoinen käyttäytyminen voi olla keino välttää häpeää, varsinkin kun puhutaan kompleksista traumasta, joka juontaa juurensa ihmissuhteisiin.

Erityisesti epävakaa persoonallisuushäiriö on monella tapaa yhteydessä kompleksiseen PTSD:n ja kiivasta keskustelua on käyty siitä, onko kyseessä edes erilliset häiriöt. Näissä molemmissa ilmenee paljon samankaltaisia piirteitä ja traumalle altistuminen varhaisessa kehityksessä on molemmissa häiriöissä tyypillistä. Molemmissa ilmenee myös itsetuhoista käyttäytymistä sekä dissosiatiivista oireilua. Itsetuhoinen käyttäytyminen voi olla luultavasti yksi keino saada sietämätön häpeän tunne omaan kontrolliin tai toisaalta myös keino hallita dissosiatiivisesta tilasta syntyvää pelottavaa ja epätodellista kokemusta ja saada kosketus todelliseen maailmaan. Itsetuhoinen käyttäytyminen ei oletettavasti kuitenkaan poista häpeää ja dissosiatiivista oireilua kuin hetkellisesti ja pidemmällä jatkumolla itsetuhoinen käyttäytyminen pysyy yllä. Syntyy niin sanotusti kielteinen noidankehä, jossa itsetuhoisesta käyttäytymisestä seuraa häpeän tunne ja sitä puolestaan vältellään itsetuhoisella käyttäytymisellä. Häpeän tunne on yhtenä ylläpitävänä tekijänä sekä kompleksisessa PTSD:ssä että epävakaassa persoonallisuushäiriössä.

Vireystilan säätelyn ongelmat yhdistävänä tekijänä traumaperäisessä stressihäiriössä

Evoluution myötä ihmiselle on kehittynyt automaattisia reaktiotapoja reagoida ympäristön uhkaaviin muutoksiin. Näillä automaattisilla reaktioilla on omat neurologiset rakenteet, joita tunteet ohjaavat. Uhan tunteen herätessä aktivoituu sympaattinen hermosto eli toisella nimellä tunnettu ”taistele ja pakene” hermosto. Tällöin olemme ylivirittyneessä tilassa, mutta emme pysty järjelliseen pohdintaan. Jos uhka on läsnä, mutta taisteleminen ja pakeneminen ei onnistu, aktivoituu kolmas järjestelmä- jähmettyminen. Liikkuminen ja puolustautuminen on mahdotonta ja vireystilamme laskee hyvin alas. Eläimillä jähmettyminen on toiminut selviytymiskeinona, koska petoeläimet karttavat raadolta näyttävää eläintä mahdollisten tautien vuoksi. PTSD:ssä vireystilan vaihtelu on keskeinen oire ja toimintakyvyn kannalta optimaalisen vireystilan ylläpitäminen on vaikeaa.

Näiden sisäänrakennettujen uhkajärjestelmien voidaan nähdä liittyvän häpeän tunteeseen. Häpeän tunteeseen liittyvät fysiologiset reaktiot, kuten sykkeen nouseminen, punastuminen ja hikoileminen ovat merkkejä aktivoituneesta sympaattisesta hermostosta. PTSD:ssä sympaattinen hermosto on aktiivisesti päällä ja olemme pienistäkin uhan vihjeistä valmiita reagoimaan. Pelon lisäksi myös häpeää herättävät tilanteet ovat intensiivisiä ja epämiellyttäviä, joissa keho on valmiustilassa. Häpeä voi ohjata myös alivirittyneeseen vireystilaan ja jähmettymiseen. Häpeän tunteeseen liittyy vahvasti halu piiloutua ja kadota paikalta pois. Kun pakeneminen ei onnistu vaihtoehtona on siirtää oma mieli pois fyysisestä paikasta. Jähmettyminen onkin vahvasti yhteydessä dissosiaatio-oireisiin ja on siten hyvin tyypillistä juuri traumatisoituneille henkilöille. Dissosiaatiosta ei muodostu uhrille selkeää muistikuvaa, jota pystyisi käsittelemään. Tämä saattaisi lisätä myös epämääräistä ja kroonista häpeän tunnetta, sillä vihjeet traumasta herättävät tiedostamattomia häpeän ja pelon tunteita, joita ei pysty yhdistämään mihinkään selkeään muistoon tai tarinaan.

Miten hoitaa PTSD:tä/Traumaperäistä stressihäiriötä?

PTSD heikentää omaa toimintakykyä ja vaikeuttaa omaa elämää merkittävästi. Positiivinen asia on kuitenkin, että traumaperäistä stressihäiriötä voidaan hoitaa. Ensisijaisena hoitona on altistaminen, jossa turvallisessa ympäristössä voidaan kohdata välteltyjä tilanteita, mielikuvia ja tunteita. Tämän seurauksena voimme oppia, että traumaattinen tapahtuma on ollut erillinen tapahtuma eikä kaikki siihen liittyvät mielikuvat tai tilanteet ole vaarallisia. Altistaminen ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa ole sopivaa ja siksi olisi hyvä arvioida ammattilaisen kanssa omaa tilannetta.

Koska häpeä toimii PTSD-oireiden ylläpitäjänä ja se on myös merkittävä tekijä monissa PTSD:n rinnakkaishäiriöissä, olisi hoidossa hyvä keskittyä myös häpeän tunteeseen. Voi olla hyvä pysähtyä miettimään, tunnistaako omaa häpeän tunnettansa ja millaisin keinoin ja missä tilanteissa sitä välttää. Häpeän kohtaaminen vaatii turvallisen ympäristön, ja siksi on hyvä oppia rauhoittamaan itsensä ja kytkemään pakene ja taistele-tila pois päältä. Itsemyötätunnon opettelu itseä kohtaan voi auttaa häpeään liittyvien itsekriittisten ja kielteisten ajatusten kohtaamisessa. Näitä asioita ei kuitenkaan tarvitse yksin ratkoa ja opetella, vaan ammattilaisen avustuksella voidaan lähteä yhdessä kohtaamaan vaikeita ja kipeitä kokemuksia.

Ruut Kanko (Profiili)

Kirjoittaja on psykologi, jonka työote pohjautuu hyväksymis- ja omistautumisterapiaan (HOT-terapia). Hänen kanssaan voi keskustella kaikesta mieltä painavista asioista, kuten esimerkiksi ahdistuksesta, masennuksesta, stressistä, traumoista tai kriiseistä. Hän on myös erikoistunut urheilu- ja liikuntapsykologiaan ja syömishäiriöihin.

Varaa aika asiantuntijaltamme

Älä jää yksin asioiden kanssa, vaan ota rohkeasti yhteyttä ihan mistä asiasta vaan. Kaikki tapaamiset voidaan järjestää myös etänä. Varaa sinulle sopiva aika kalenterista ja aloitetaan keskustelut.


Varaa aika

Varaa aika

Tyhjennä valinnat

Lue lisää aiheesta

calendar-fullcrossmenu